Piparia!

En mitenkään hirveän paljon piittaa pipareista. Äiti jos leipoo ja tekee taikinan itse niin on ne hyviä. Mutta kaupan sellaset kuivat koppurat ei oikeen mene alas. Mutta en nyt kaipaile pipareita enkä joulutorttujakaan mitenkään. Kaipaan kinkkua, joulukinkkua. Vesi herahti kielelle kun saan sikaparkaa kauhoa lautaselle aattona. Ou jes. Sitten kun sitä sen kaksi-kolme päivää vetää oikein urakalla niin ei kylläkään harmita, kun se loppuu. Suklaakin maistuu leivältä jos joka päivä syö (kuulemma).
No niin, olen siis kotipaikkakunnalla ja tänään sisko ja sen poikaystävä tekivät pepparkakahuset, eli piparkakkutalon. Halusin tietenkin osallistua pursotteluun ja sain aikaan ihmeellisen kauniita taideteoksia, joita todellakin kelpaa näin julkisesti esitellä.


Seuraa siis taas esittely luovista taidoistani:

Niin jouluista, niin jouluista. 

Ihanaa viikkoa kaikille joulunäpertelijöille ja teille stressaajille tiedoksi; joulu on taas ensi vuonna ja sitäkin seuraavana vuonna, lakkaa hermoilemasta, hoituu vähemmälläkin. On noloa juosta naama punaisena joulukuun alusta alkaen etsien niitä täydellisiä lahjoja, hammasta purren väkertää rosollia ja hienoimpia rusetteja paketteihin, itku silmässä jynssätä kaappien päällyksiä ja valaa kynttilöitä, avioeron uhallakin käydä joulukalapilkillä ja ravata kirkossa tunnustelemassa niitä olemattomia syntejä. Kenenkään ei tarvitse siivota jouluksi tai ostaa lahjoja, jos se ei ole itselle tärkeää. Joulu on myös sinun juhlasi, tee siitä itsesi näköinen ja jos teidän perhe haluaa, tarjotkaa niitä nakkeja ja ranskalaisia älkääkä paketoiko ollenkaan lahjoja, lahjapaperi kun on myös ongelmajäte, kun sitä ei voi polttaakaan. 


Minulle joulu on yhdessäoloa ja ikiaikainen sadonkorjuun juhla (aavistuksen talvemmalle siirrettynä sen kristinuskon vuoksi, vaikka Jeesus (tunnetaan myös nimillä Herrajumala, Sussiunatkoon ja Jessus) syntyikin kesällä. Joulu on myös sitä, että saa maata, nukkua ja levätä ja tehdä asioita sillon kun huvittaa, esim yöllä. Äiti tosin sanoi Herran nimen turhaan, kun sanoin nukkuneeni puoli yhteen. Kyllä tämän syksyn jälkeen ihan mielellään makoilee juuri niin pitkään kuin huvittaa. Ja onpa ärsyttävää, kun paheksutaan lepäämistä, varmasti lähinnä kateellisten höpinöitä.


Ihanaista olemista kaikille ! <3

Karhu

Joku toiveikkaana siellä nyt miettii, että jee, olutta!
Ain´t happening. Haluan lähinnä kertoa, että minä olen kovia käsityöihmisiä. Niitä, joille kun antaa kanttinauhaa ja sukkapuikot niin seuraavana sunnuntain on pliseerattu mekko napeilla ja taskuilla ja kavennusvaralla valmis. Suit sait sukkelaan. 

No niin valehtelin, en ole käsityöihmisiä ihan ollenkaan. Mutta tänään olen askarrellut, eikun tuunannut mun mustan pipan, jossa on niittejä. Nyt siinä on niittejä JA kaksi pompulaa korvina. Ihihiii, mielipuolten näpertelyä.
TA-DAH:

 Ilmeisesti kaikki eskarit ja ekaluokkalaiset näitä pimpuloita tuhertaa ihan ilman apua ja kädet selän takana, mutta ihan sama, näillä taidoilla tämä on jo sellainen riemuvoitto, että oksat pois!


Niin, ja lapset sanoivat, että "Karhu!Sä näytät ihan nallelta!" Ja kas, kävellessäni pään varjo oli just kuin nallella, että alkoi naurattamaan. Pakkohan tässä on hymyillä. Pipo on nyt sellanen Tuska meets lastentarhanopettaja, niinku mäkin ;D

Lapsettomat ovat onnellisempia (ko?)

"Lapsettomien ja lapsia hankkineiden ihmisten onnellisuutta vertailevissa onnellisuustutkimuksissa on päädytty yllättävään ja poliittisesti epäkorrektiin tulokseen: länsimaissa lapsen saanti tekee ihmisestä onnettoman. Tähän tulokseen tulee tuore Ylioppilaslehti. Laaja Ann-Mari Huhtasen ja Maria Petterssonin juttu perustuu pitkälti psykologi Nattavudh Powdthaween viime vuonna Journal of British Psychological Assosiation -lehdessä olleeseen kymmeniä onnellisuustutkimuksia vertailleeseen selvitykseen ja Harvardin yliopiston psykologian professori Daniel Gilbertin kirjaan Stumbling on Happiness. Professori Gilbertin mukaan kaikki onnellisuustutkimukset kertovat, että pariskunnat ovat onnellisimmillaan ennen lapsia.

"Seuraava onnen hetki koittaa lasten muuttaessa kotoa pois." Tulokset ovat lapsiperheiden kannalta synkkää luettavaa.

Kymmenien tuhansien brittien onnellisuutta selvittänyt tutkimus päätyi siihen, että lapset eivät tee ihmisistä onnellisimpia.

Onnellisuus alkoi pudota, jos lapsia oli kaksi tai enemmän. Perheriitatutkimuksesta käy ilmi, että 40 prosenttia tutkittujen perheiden riidoista käsitteli lasten kasvatusta.

Princetonin yliopiston tutkimuksessa 900 teksasilaisnaisen kyselytutkimuksessa lasten kanssa puuhastelu oli heistä vasta 16. mieluisin tapa viettää aikaa. Puolisoiden kahdestaan vietetty aikakin jää vähiin.

Kalifornialaisessa perheiden elämää nauhoittaneessa tutkimuksessa laskettiin, että keskiluokkaisissa kaksilapsisissa perheissä pariskunnat viettivät kaksistaan alle kymmenen prosenttia siitä ajasta, jonka olivat kotona ja hereillä. Suomalaisen Osmo Kontulan tutkimuksen mukaan erityisen onnellisia parisuhteessaan ovat lapsettomat alle 35-vuotiaat naiset, Ylioppilaslehti kirjoittaa."Lainaus HS.10.12.2010

                               Edelfeltin Kuningatar Blanca  täältä
Pelottava tutkimustulos, ja samalla jotenkin uskottavaakin jossain mielessä. Uskon, että "lapselliset" saavat tehdä monin verroin enemmän työtä pelkän arjen pyörittämiseen kuin lapsettomat ja tällöin parin yhteinen aikakin varmaan usein jää vähiin. Moni glorifioi suvunjatkamisen, ja synnyttämätöntä naista pidetään joskus epätäydellisenä. Oma perhe on tullut tästä ylläolevasta tutkimuksesta huolimatta esiin tärkeimpänä elämän seikkana monessa muussa tutkimuksessa. Uskon sen, perhe luo turvaa. Mutta säälin ihmisiä, joiden seurapiiri koostuu vain ja ainoastaan lapsiperheistä(Niin, ja joillain ihmisisllä on myös niitä ihania ja teennäisiä "tavataan me kaksi pariskuntaa ja miehet voi jutella moottorisahoista ja me naiset, ihihihii, valokynistä"-tapaamisia. Ärsyttää. t. sinkku, jota harvoin kutsutaan nykyään minnekään-enkä kyllä näitä tekstejä lukiessa ihmettele). Nautin itse, kun ystäväpiiriin kuuluu ihmisiä, jotka löytävät elämäänsä muutakin sisältöä kuin jakautumisen ja siihen liittyvät asiat tietäen ja päättäen, että lapsia tuskin elämään tulee. Samalla katson ihastellen ystäviä, joiden lapset kehittyvät ja kasvavat uskomatonta vauhtia ja tuovat pariskunnan elämään paljon lisää. 


Uskon, että lapsia laitetaan alulle myös yrityksinä pelastaa parisuhde, saada sitä sisältöä elämään tai vain muutosta. Minusta se on ihmiselämän aliarvostusta. 


Uskon myös, että yksi yksinkertainen syy tehdä lapsia on halu nähdä omista aineksista koottu jälkeläinen, turva omalle vanhuudelle, ja tietyllä tavalla lapsi ja sen kasvatus on joka kerralla yritys saada aikaan jotain hienoa ja ihanaa. Lapsi tuo myös statusta tässä heteronormatiivisessa länsimaisessa kulttuurissamme. Lapsi, puoliso, hyvä työ, laaja ystäväpiiri, kalliit asusteet, lomamatkat..kaikki ovat osasia, joista kootaan "hyvää elämää". Mutta oletan, että hyvä elämä on täysin mahdollinen ilman mitään noista edellisistä. Siis paska työ, yksi kaveri, tilillä 3€, laukku ja kengät kirpparilta, lomamatka Joutsaan, ikisinkkuilu....Hmm.


Kaiken tämän jälkeen voisin sangen mielelläni jatkaa sukua ja tuoda maailmaan uuden Saukon jonain päivänä, olisihan se aika ihanaa, ja oi, mikä mahdollisuus!


Ja onni, sen avaimet ovat jokaisen omissa käsissä, oli lapsia tai ei.

PS.On myös perheenpyörittäjiä, jotka alituiseen päivittelevät (siis negatiiviseen sävyyn), miten tämä arjen pyöritys on niiin aikaavievää ja kato nyt mun kalenteria ja pitää lapsia kuskata tanhuun ja didgeridoon rakennuskurssille ja viikonloppunakaan en yhtään ehtinyt levätä eikä koskaan pääse mihinkään YHYY.
Alle kouluikäisten pienokaisten vanhemmat on ihan eri asia, mut sellaset omatoimisemmat reippaat koululaiset..jos niiden vanhemmat nurisee ja jupisee I has tuu wurdz: Oma Valinta. 
Tai: Hanki Lastenvahti. 
Tai Mitäs Läksit. 
Tai Älä Jaksa.


:D

WHINEE ja muuta jäkätystä

Minä olen sitä mieltä, että me ihmiset ollaan aika säälittäviä. 
Kun sattuu onnettomuus tai katastrofi, ensin itketään ja annetaan rahaa Punaiselle Ristille ja Kirkon ulkomaanavulle. Kuukauden päästä uusi onnettomuus valtaa median ja edellinen on jo unohdettu. Eikä siitä edellisestäkään oikein välttämättä opittu. 
Hyvänä esimerkkinä autuaasta muistijäljen katoamisesta ovat rakkaat saksalaiset, joista enemmistö pitää nykyään diktatuuria ihan ok vaihtoehtona(tietoa ei tarkistettu, vaan muistin varassa mennään). Mä luulen, että esim. Itävallasta saattaisi löytyä joku kiva johtaja vielä, että Hallo vaan, kannattaa tsekata sikäläinen tarjonta!


Sitten on niitä maita, joissa ryssitellään ja hurritellaan varmaan maailman tappiin asti. Yksi maa tulee heti mieleen, se alkaa S:llä ja loppuu I:hin ja sillä oli eilen itsenäisyyspäivä. 


Ymmärrän, että itsenäisyys ei todellakaan tullut ilmaiseksi ja kaikki kunnia sotaveteraaneille. Mutta miksi joku Multian mulliturpa, joka on syntynyt vuonna 1993, saa ryssitellä yhtään ketään? Miksi se on tietyissä (juntti)piireissä sallittua? Miksi suomalaisilla (varsinkin miehillä, olen huomannut) on kauhean kova tarve naureskella ruotsalaisille. Heh heh, kun ne on sellasia ruskean reiän ritareita heh heh. Hoh hoh, katsokaa peiliinne. 


Miksi, oi miksi kuvahaulla "ruotsalainen mies" tulee osumia yliruskettuneisiin, timmeihin, hupaisan näköisiin nuoriin miehiin, ja haulla "suomalainen mies" ruudulla retkottaa keski-ikäinen, valkoinen herra pelkät uimahousut jalassa, kirja kädessä ja silmälasit nenällä???


Tätäkö tämä on. 
Onneksi on kohta joulu. Kulkuset ja silleen.


Lopuksi yksi joulukoirakuva ja yksi mieskuva.

Ensin siis kaksi "melko" vilkasta berniä Kemistä:

.. ja erään ihastuttavan bloginpitäjän innoittamana TA-DAH:

 Norjalainen opettaja. 


Niin ja post scriptum:
Katsoimme kivaisan viikonlopun aikana siskojen kanssa elokuvan Näin Koulutat Lohikäärmeesi. Ja se oli IHANA. Voinko suositella kaikille?

Plöö, sanoo Hampaaton. No eiku hei!

Avautuminen alkakoon!

Nytpä ottaa päästä. Söin paljon suklaata, ja niissä höyryissä on tämäkin taas kirjoitettu.
Aloitan narinani työpäivästä. Ei meinaa kaikille mennä se sana perille ja se ärsyttää. Toki ymmärrän työni luonteen, perille menemistä on turha odotella kovinkaan usein. Inhoan vain sitä, että kun kävelee huoneesta ulos, niin tietää epäonnistuneensa sen 45minuutin aikana erityisen monta kertaa. Sanonut typerästi, menettänyt malttinsa, antanut epäselviä ohjeita, ollut huono ammattilainen (noh, liioittelua). On tämä työ joskus ihan hohhoijaa, lähinnä oman väsymyksen ja tuskastumisen vuoksi. Onneksi kollegat ei ärsytä niin paljoa.

Eilen, kun astuin bussiin niin sekin ärsytti, kun kuski puhui puhelimeen ilman handsfreetä. Istuin suu viivana ja tuijotin kuskia sanattomasti paheksuen, ja puhelu loppuikin noin neljän kilometrin jälkeen. Laitan kohta Jyväskylän liikenteelle postia, jossa muistutan, että handsfreen käyttö olisi erittäin suositeltavaa, peräti laki. Inhottaa, että kuski räpättää puhelimeen, ja bussi voi olla täynnä ihmisiä, lapsia. Käännetään rattia yhdellä kädellä ja sisään tulevia matkustajia päin nytkäytetään päätä ja kaahataan pois pysäkiltä. Yhdellä kädellä. Jos se puhuminen viivästyttää esim. sekunnilla reaktionopeutta, sinne voi se pikku eskari jäädä alle siinä tiukassa mutkassa tai risteyksessä. Ärsyttää ihan todella paljon, että ei koskaan voida etukäteen miettiä, vaan sitten onnettomuuden jälkeen itketään, että kun piti sen Marjatankin soittaa pitkästä aikaa, en viitsinyt lopettaa puhelua ja tässä ollaan nyt.

Ja sitten on vielä ne ihmiset, jotka itse opettavat kohteliaan kuuntelemisen taitoa, ja vaativat sitä, kun itse ovat äänessä, mutta kuiskuttelevat tai jopa puhuvat ääneen antaumuksella ollessaan itse kokouksessa/koulutuksessa/muussa kuuntelijan roolissa. Olen ollut eräissäkin tilanteissa, joissa aikuiset ihmiset vain puhuvat vähääkään välittämättä yhden puhuessa yleisönsä edessä. Minusta se on naurettavaa (itsehän en ole koskaan puhunut yleisönä ollessani). Ja yksi nopea kommentti on eri asia, kuin vartin mukahiljainen sipinä yhteen menoon. Joskus vielä nousen ylös ja huudan "VAADIN HILJAISUUTTA!!!!". Kiva se olis vaiks jossain koulutuksessa.

Ärsyttää myös, kun ihmiset eivät ymmärrä, että "suoraan kysymykseen suora vastaus" ei ole sama kuin "suoraan kysymykseen suora loukkaus". Se, että kun Suomessa kun harvoin kysytään suoraan, että mitä mieltä kuulija on purjehduskengistä, ei anna oikeutta vastata purkkarijalkaiselle kysyjälle, että ne on ihan karmeita ja kaikki, jotka niitä käyttävät, ovat noloja kasarijämähtäneitä menopaussista kärsiviä permanenttitukkia, jotka ovat huonoja vanhempia ja joilla ei ole oikeita ystäviä. 

Suomessa ollaan usein hipihiljaa, ellei vieressä seiso hyvää kaveria, jolle voi riehakkaasti kommentoida. Ollaan niin maailmannaisia ja -miehiä, katos kun me tässä Mirkun kanssa jutustellaan siitä viime viikonlopun viinanhakureissusta Tallinnaan. Sitten, kun kolmas osapuoli arasti kyselee, onko siellä Tallinnassa käyty sellaisessa ravintelissa kuin Peppersaak, menee Tauno ihan hiljaiseksi ja vastaa mumisten, että noeikai. Mirkku siinä vieressä kyräilee, että mitä toikin tohon tuli kyseleen, kun meillä oli Taunon kanssa juttu kesken. Kun Tauno poistuu paikalta, Mirkku ei uskalla puhua enää kellekään ja hiljaisuus peittää maan kuin lumivaippa pohjoisen golfkentän. Ponttini siis se, että on vain kaksi vaihtoehtoa. Ollaan hiljaa tai suoraan töksäytetään.
Joo vihreä luomiväri ei imartele ketään. TÖKS.
Kyllä ne nilkkurit on halvan näköisiä. TÖKS. 
Rakennekynnet on hirveitä. TÖKS. 
Et sä voi ymmärtää, kun sä ei ole äiti/keski-ikäinen/uskovainen/mies/korkeammin koulutettu/parisuhteessa. TÖKSTÖKSTÖKS. 
Asiat voi sanoa niiiiiiiiiiin monella tavalla. Siis oikeasti. Niiiiiiiiiiiiiiiin monella. Onko tarpeeksi iitä? NIIIIIIIIIIIIIN monella. Niin.


Nämä asiat eivät aina edes ärsytä, paitsi bussikuskien handsfreetön rupattelu, mutta olipas ihana vähän nillittää. Eli siinä kun supatatte ja puhutte mitä sattuu miten sattuu. Niin minäkin teen.


Onneksi saan maailman mukavimpia vieraita viikonlopuksi, ja olen päättänyt, että meillä on superkiva ja rento viikonloppu. Toiselta vieraalta kysyessäni, mitä hän haluaa tullessaan tehdä, sain vastauksen "ryypätä ja rellestää". 
Kattoos ny, eiköhän sekin käy. Mut ensisijaisesti rellestää, ryyppääminen on yliarvostettua. 


terkuin Katri (nimi muutettu)

Kakola

Katsoin juuri kakkoselta Kakola-ohjelman. Aion kyllä katsoa ensi viikollakin.

" Suomen tunnetuin vankila Kakola poistettiin käytöstä 2007. Uusi sarja avaa sen yhdeksäksi päiväksi. Kakolaan astuu sisään kuusi 15-17-vuotiasta poikaa, joiden elämäntapa viettää vahvasti rikolliseen suuntaan ja johtaa lopulta vankilaan, jos he eivät valitse toisin. Tavoitteena on saada heidät pysähtymään ja kääntämään elämänsä suunta."

Lainaus Ylen sivuilta. 
Tämä ohjelma on kuulemma herättänyt paheksuntaa, että ohjelmassa esiintyvät pojat olisi tuotu kaikkineen nyt julkisuuteen, mutta tuskin heitä on sinne väkisin viety. Myöskään heidän syntilistaansa ei julkaista ohjelmassa. Minusta tämä formaatti on mainio, ja jos se katkaisee yhdenkään pojan alamäen, niin se on täyttänyt tarkoituksena. Luulen, toivon ja oletan että useampi kuin yksi saa työkaluja omaan elämäänsä. Kun niitä työkaluja ei taida meillä kaikilla ihan olla siellä pakissa niin paljoa.

Niin, ja se suomalainen viinanjuonti on oikein tilastojen riemu(idiootti)voitto. Kännissähän meillä suomen suvessa ja tulipalopakkasillakin puukotellaan ja leikitään sitä kirveshippaa siellä kesämökillä avovaimon kanssa. Jallupullo nirskahtaa auki  sillä sekunnilla kun auton ovet naksahtaa lukkoon ja avaimet putoaa taskunpohjalle. Eikö sekin humala olis jo nähty hä? Voisko ne pikkujoulut/kuusenkaatajaiset/pikkulauantait olla vaiks ihan selvinpäin? Vaikka ihan kokeeksi. Voidaan hei yhdessä kokeilla, miten siitä viiden viikon suhteesta voisi selvitä ihan puhumalla ja ymmärtää, että heti seuraavana päivänä ei tarvitsekaan olla ihan kympillä mukana etsimässä muijaa seuraavaa. (Kuka muistaa kun Vartiaisen Jenni oli Gimmelissä??) 


Niin siis asiaan.
Missasin kaksi Kakolan ensimmäistä jaksoa, mutta tämäniltaisessa jaksossa viiden pojan seuraan liittyi viisi entistä vankia. Pojilla on takanaan monenlaista sähellystä, päihteidenkäyttöä ja pikkurikosta, se huonompi polku siis erittäin hyvin aluillaan. Kyllä meni jätkät hiljaiseksi, kun ex-vangit kertoivat rajuista menneisyyksistään, joihin kuului mm. törkeä kuolemantuottamus, aseellinen ryöstö, pahoinpitelyjä ja päihteitä, paljon päihteitä. Kaikki ohjelman ex-vangit tekevät nykyään vertaistukityötä, mutta kuten ohjelmassa sanottiin, he ovat häviävä vähemmistö. Suuri osa istuneista jatkaa rikoksen kierrettä, ja kierteen toisessa päässä on pahimmillaan kuolema, eikä usein edes kovin kaukana. Olipas kovin koskettavaa seurata , kun miehet puhuivat pojille kaunistelematonta tarinaansa. Ei tullut pojilta yhtään "puhut ihan paskaa"-kommenttia.
Mietin myös, että kylläpä se tarvitsee paljon, että viesti menee perille teinin päähän. Ei riitä, että vanhemmat sanoo, ope sanoo, sossu sanoo, poliisi sanoo. Mistä saataisiin muutamalla minullekin tutulle ihmiselle tällainen ex- vanki kertomaan, että kyllä se tie alkaakin viemään sinua jossakin vaiheessa, että otapa järki käteen, jooko. Kun ei meinaa se sana mennä perille sitten millään.

Mutta koskettavin kohta oli ehkä se, kun eräs poika lepäili punkallaan ja hänen sellikaverinsa (siis ex-vanki, jokaiselle oli jaettu oma, jos ette siis tajunneet tai en sanonut:) kuunteli pojan kertomusta pahoinpitelystä, jonka todistaja poika oli ollut ja joka päättyi toisen osapuolen kuolemaan. Poika kertoi, että "porukat sanoo ja sossu sanoo ja kaikki että vaihda nyt oikeesti se kaveriporukka. Mutku ei mulla oikeesti oo mihin vaihtaa".

Loppuviikon historiaa

Tässä sitä ollaan, torstai-iltaa viettämässä kotona, yöpuvussa, jossa olen luuhannut koko päivän. Eilen olo huononi töissä oikein kovasti, ja pääkipu jyskytti niin, että silmissä näkyi tärähdys joka jysäyksellä. Mahakin kipuili ja oli muutenkin niin yleinen kurja olo, niin soitin lopulta työterveyteen ja olen loppuviikon saikulla. Eilen kotiin tultuani menin nukkumaan ja vetäisin sellaiset kuuden tunnin unet. Yöllä säpsähdin hereille, kun muistin, että pitää laittaa viestiä opettajille, jotta tietävät, että meikäläistä on turha odotella aamutuimaan:) Viestit lähtivät puhelimesta tasan kello kolme yöllä... Sitten uudestaan unille. Jos joku heräsi viestiin, sorry, laitappa puhelin äänettömälle yöksi jooko.

Tänä aamuna (alkuiltapäivällä) herätessä muistin nähneeni erittäin verisiä unia, joissa oli erittäin erittäin pahantahtoisia ja nälkäisiä vampyyreja. Ei siis vilaustakaan mistään Mr. Sparklesista (joka on hyvä asia, ja viittaan siis Tvailaittiin), vaan kanssani aikaa viettivät kylmät, raa´at tappajat. Ja mä olin niin innoissani siinä unessa, oikein liekeissä.
Avatessani silmäni mietin vakavasti soittoa a) unientulkitsijalle ja b) psykiatrille. Sitten ryhdistäydyin ja katsoin DaVinci Koodin, ja aloin oikein urakalla miettimään, millaisia salaseuroja, salaisuuksia ja mysteerejä historia pitää sisällään. Olisi upeaa herätä vaikkapa keskiajalla ja elää elämää siellä. En varmaan silti pääsisi salaseuraan epäcoolin luonteeni takia. En oikein osaa olla synkeä ja salaperäinen.Tosin historian havinoista palaaminen omaan aikaan houkuttelisi viimeistään silloin, kun hampaita ei ole pesty viikkoon, vessassa käydään ilman paperia ja alkaa haista pahalle. Puhumattakaan naisen superhyvästä asemasta melkein millä tahansa menneellä vuosisadalla!


Historiallisissa elokuvissa miehet ja naiset ovat puhtaita, meikattuja ja sivistyneitä. Hampaat loistavat valkeina. Myös esimerkiksi kuolemaa surraan traagisesti ja pitkään. Oikeasti vaikkapa Aurinkokuninkaan aikainen Ranska oli jotain muuta. Rahvas eli saastan ja loisten keskellä ja ylhäisempikin väki kärsi virstatientulehduksista ja haisi. Komeissa, jopa metrin korkuisissa peruukeissa vilisi täitä, lutikoita ja jopa hiiriä. Erilaisilla hajusteilla peiteltiin pesemättömyyden hajua. Paksu meikki peitti aknearpia, rokonjälkiä ja myös vahingoitti, sillä esimerkiksi valkoinen puuteri sisälsi lyijyoksidia ja belladonna, jolla neitojen pupillit saatiin sieviksi ja suuriksi, on hermomyrkky. Lapsikuolleisuus oli ihan toista luokkaa kuin nykyisin. Hyvin moni äiti joutui ainakin yhden lapsensa hautaamaan. Itse asiassa oikein ylhäiset lapset kuolivat muita herkemmin. Syynä voi olla se, että kartanoiden lapset kapaloitiin erittäin tiukkaan, jolloin sisäelimet ja raajat puristuivat kasaan. Ulkoilman katsottiin myös olevan pikkuiselle vaarallista, joten usein lapsi vain näivettyi kapaloonsa. 

Suomessa on sentään saunottu. Sauna on kulttuurihistoriallisestikin tärkeä paikka monin tavoin. Vieraalle tarjottiin saunaa, ja vaimo oli pesijänä. Kuinkahan moni mies laittaisi vieraansa sähkökiukaan kylkeen vaimonsa kuurattavaksi nykyään?
Saunassa puhdistauduttiin, synnytettiin ja kuoltiin. Tänäkin päivänä emme aina edes ajattele, miten saunassa me olemme kaikki samanarvoisia. Meikit on poistettu, merkkivaatteet tai kirppislöydöt riisuttu ja lauteella istumme vieri vieressä yleensä melko avoimesti asioista puhuen. Sauna myös puhdistaa, ainakin minua. Kuonat tulevat ulos ja lämpö hellii kehoa. En tosin ole himosaunoja, mutta onhan se mukavaa aina silloin tällöin. Yritin tätä tapaamme valottaa kämppiksilleni Bristolissa, mutta "istumme alasti kuumassa huoneessa ja heitämme vettä kuumille kiville" kuulosti minunkin korvaani oudolta." Joskus myös lyömme itseämme koivunoksilla tai kirmaamme hankeen pyörimään alasti" ei myöskään kirvoittanut kuulijoissa suuria ihastuksen tunteita. "Ootte oikeesti outoja." Kiitti.


Niin ja hampaat. Harvalla oli enempää kuin muutama hammas jäljellä keski-ikäisenä eli kolmekymppisenä. Nykyään tosin ahmimme sellaisia määriä sokeria ja muita syövyttäviä mömmöjä ruoissamme ja herkuissamme, että pakkokin on pestä ne hampaat, muutenhan ne tippuisivat pois ennen kouluikää. Tosin harvalle olisi kelvannut entisajan ruoka, jänteet, mahalaukut ja läskit maustettuna varsinkin Suomessa suurella määrällä suolaa. Mmm...


Isäni on kertonut appelsiinien olleen melko harvinaista herkkua viisikymmentäluvulla. Ajatelkaa, mikä muutos viidessäkymmenessä vuodessa! Tuskin kukaan ajattelee appelsiinien olevan luksusta nykyään. Meillä on lähiSiwassakin järkyttävän suuri valikoima kaikkea, jos ymmärtää arvostaa tätä yltäkylläisyyttä. Ei ole vain lanttua ja kalaa ja puuroa päivästä toiseen. 


Otanpa tässä muutaman satsuman, menen suihkuun ja pesen hampaat. Tämä päämäärätön pohdinta itseni kanssa loppui nyt.

Isänmaamme

Koti kutsui jo kolme viikkoa sitten. Paluu Suomeen oli nopea ja seuraavana aamuna olinkin jo töissä. Kaksi viikkoa vähintäänkin hektistä työntekoa ja viikonloppuna armotonta rentoutumista. Viime viikko oli jo sentään vähän helpompi. Kotiin oli kiva palata ja tänään uusiutui myös blogin ulkoasu. On se nyt niin nätti!


Olen ollut erittäin reipas ja käynyt paljon ulkoilemassa. Ainoa, mikä ärsyttää jumalattomasti, on kenkien lipsuminen. Omistan oikeat ja kunnolliset vaelluskengät, joilla ulkoilen talvisaikaan. Perkeleet lipsuvat kuin lapikkaat tuolla mäkisessä lähimaastossa. Jalat puupökkelöinä yritän sitten talsia jämäkästi mäkiä ylös, alas, ylös ja taas alas. Venyttely on tarpeen. Ei auta Ensiferumin Slayer of Lightin tahti huojuvaan menooni. Pitää mennä joko tien sivuun tai päkittää keskemmällä maata tuijottaen ja pitoa etsien.


Tulipa taas käytyä. Saa etukäteen ostettua hyvää omatuntoa, koska maanantaithan menevät sohvalla. Aina. Siitä ei lipsuta. Ja jos on pakko lipsua (inhottaa jo koko sana), rakas tallentava boksini hoitaa homman.


Ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa, pimeääkin pimeämpää, loskaista arkiviikkoa!

Bristle-woman kuittaa ja poistuu areenalta

Tässä sitä ollaan. Kolme kuukautta takana. 
Tuloksena?

Moni on kysynyt tällä viikolla, etkä mitkäs ne tärkeimmät asiat ovat, mitä olet oppinut? Mitä hyviä puoli meidän systeemissämme on? Mitä ideoita olet saanut? Mitä eroja on kahden maan kulttuureilla? Sulla on varmaan mustat rintaliivitkin? (ammatin yksi ehdoton antikliimaksi on aina nämä puskasta tulevat kysymykset)


Työnjohdossa olisi ollut täällä päässä viilaamista. Tuntui, että tulooni ei oltu juurikaan valmistauduttu, tai oman työni kulmakiviä otettu huomioon. Tästä syystä siis olin Adventure Playgroundilla ne ensimmäiset viikot. Tosin se paikka ja idea olivat mielenkiintoisia, ja työ aika iisiä, joka sopi oikein hyvin minulle, sillä vieraan kielen puhuminen, asuntohässäkät ja muu alkuhumppa vei VALTAVASTI ENERGIAA. 
Energiasyöppöys tasottui muutamien viikkojen jälkeen, ja varsinkin, kun pääsin muuttamaan tänne ihanaiseen taloon sieltä opiskelija-asuntolasta, elo tasottui tosiaan.
 Työt Participation Teamin kanssa oli antoisaa, ja loppuvaiheessa pääsin tosiaan myös sinne koulumaailmaankin. 

Kuvassa Rachel ja Martin, ollaan koululla, jossa käytiin tekemässä neljä promotointia osallisuusasioista & nuorisovaltuustosta. Viimeinen keikka oli niin antoisa, luokassa kuusi nuorta miestä, joista viisi herkesi kikattamaan, kun avasin suuni. Olin kuulemma niin hauskan kuuloinen. Kiitti. Ja anteeksi kaikille vanhoille enkunopeilleni, ilmeisesti ketuiks män ;D

Tässäpä viehättävä kuva Freedom Youth- nuorista ja minusta. Tiistaina halailtiin siellä, ja lupasin tulla huhti-toukokuussa uudestaan. Olen lupaillut sitä jo monelle, joten varmaan pitää alkaa laittamaan rahaa syrjään jo...

Ihanaisen pulppuileva Jola. 

 Envisionin ihanat naiset Gemma ja Rebecca.

Kyllä näiden reissujen parasta antia taitavat olla ne uudet tuttavat, kaverit ja jopa ystävät, joita takinliepeisiin tarttuu. Työ tulee hyvänä kakkkosena:) Nuorisotyö tässä kaupungissa on ihan hyvällä mallilla. Valitettavasti kaikkia kuluja leikataan tuntuvasti, ja moni pelkää työnsä tai ohjaamiensa toimintojen olevan giljotiinin terän alla ihan kohta. Se kuulostaa tutulta, mutta Suomessa leikkaukset ovat olleet silti yleensä kohtuullisen kuuloisia verrattuna näihin täällä odotettavissa oleviin. Nuorison palveluja kun leikataan, niin perästä kuuluu.
Iso-Britanniassa kysellään paljon. Minkä rotuinen olet, tykkäätkö pojista vai tytöistä, vai etkö halua kertoa, ootko raskaana, ootko jollakin tavalla vammainen, mitä sun edelliset pomot sanois susta, ootko muka omasta mielestäs tarpeeks erikoinen hä?
You name it, they have a form about it.
Aluksi ajattelin, että herranen aika, ei tällasta saa kysyä. Täällä paikan päällä ymmärtää, että kysymyksiä on paljon, koska palvelut halutaan kohdentaa mahdollisimman tarkasti. 
Maassa on 60 miljoonaa asukasta,pinta-alaa 30% vähemmän kuin Suomella, eri maiden kulttuureja enemmän kuin osaan laskea (Bristolissa on paljon puolasta aikanaan tulleita ihmisiä ja heidän jälkeläisiään) ja kyllä, tämä välillä tuntuu ihan sulatusuunilta, painekattilalta ja jamboreelta, vaikken partiolainen olekaan (ensimmäinen jamboree järjestettiin muuten tässä nimeomaisessa maassa 1920). Harvemmin kuulee private school-englantia kuin "Gif I anudder un in yer darlen!" tai "Nuffink iner innit?"
Voin vakuuttaa ihan samaa kuin tämän retken alussakin, Bristolin murre on mitä on, mutta nytpä mä VÄHÄN TAJUAN SITÄ JO, HAA!

Kaikki ihmiset, joiden kanssa olen työskennellyt, ovat olleet omalla tavallaan aivan mainioita tapauksia. Minut on otettu ystävällisesti vastaan, ja kerrottu, neuvottu, ohjattu, tuettu ja kuunneltu niin paljon ja niin hyvin, että olen ollut erittäin otettu. Olen saanut tukea asuntoasioissa, kieliasioissa ja työasioissa. 

Ainoa, mitä täältä maasta ei nyt löytynyt, on se elämänkumppani. Nyt ei tanssitakaan talvihäitä kenenkään "muusikonketaleen" kanssa, kollegaa lainatakseni. 

Eivaanoikeesti, ainoa mikä täältä on puuttunut, on olkapää. Kaikki eivät ole olkapäitä, ja olkapääksi tuleminen vaatii aikaa. Olkapää on arjen paras apu, syysmyrskyjen milligrammainen Burana ja pitkän linjan tukisukkahousu. Ilman ei pärjää pitkiä aikoja. Olkapäät onkin paras syy palata kotikoloon! 


Kolme kuukautta takana. Tässä sitä ollaan.
Tuloksena?

Kokemusta, ideoita, ystäviä.

Oivalluksia, mielen maisemia, onnen hetkiä.

Varmuutta, tietoa, ajatuksia.

Naurua, yhteistyötä, kommunikaatiota.

Ihania ihmisiä,

mahtavia muistoja.

Katri lentää huomenna kotimaan maisemiin ja tuttuihin juttuihin.
Blogi ei pääty, vaan itseterapointi jatkuu.


BRISTOL <3 MEIKÄ


Ja Ps. Kävi mulla vieraskin, se lehdenostajaolkapääystävä, jolla on hieno kamera ja ihana ilme tässä:

  
Kiitos lukemisesta, kaikki 1000 kävijää! Tässä teille:

Pusmoi,
                         Katri <3
 

Lontoo+Tarja

Viime päivät ovat menneet töissä ja sohvalla ja vähän ehkä tuolla jossain luuhatessa. Kämppiksen kanssa käytiin viime viikolla Asdassa, ja olin parkkipaikalla niin innoissani, että hän kommentoi "mun pitäis viedä sua ulos enemmän". Asda sisäpuolelta oli vähän pettymys, kauppa mikä kauppa. Koko reissun tarkoituksena oli mennä leffaan, mutta lopulta ostimme leffan ja herkkuja ja olimmekin kotosalla takan ääressä, kun on tuo taulu-tv:kin olohuoneessa (toisen kämppiksen kaverin LAHJOITTAMA). Kaverit hei, muakaan se ei haittaisi, jos teillä on siellä ylimääräinen taulu-tv. Tosin pärjään hyvin omalla muhkullanikin. Enihuu. Tällä viikolla kävin tuossa lähistöllä olevassa puistossa. Se on iso, ja ilma oli kaunis! Tuuli pieksi hiuksia ja takinhelmaa, mutta huikaiseva auringonpaiste kompensoi, puuttui vain 1800-luvun alun mekko (Jane Austen) ja olisin ollut vallan Elisabeth Bennet. Englannin nummituulia..

Eilen olin Lontoossa.

Kuljeksin Oxford Cirkuksen alueella, ja menin sitten hyvissä ajoin Shepherd`s Bushiin, jonka 02-Areenalla esiintyi eilen Turusen Tarja. Ohi kävellessäni ovien luona parveili jo joukkio, vaikka ovien avautumiseen oli vielä melkein kaksi tuntia. Tapasin jonossa oikein mukavan pariskunnan,joiden kanssa odottelu sekä jonossa että istumapaikoilla ei ollut ollenkaan tylsää. Itselläni ei ollut seisomapaikkaa lavan edustalta, vaan pääsin yläkerrokseen istumapaikalle, ihan reunan vierelle, mistä olin niin iloinen! Permantopaikat ei ole lyhyttä, aika vanhaa ja mukavuudenhaluista varten. Eikä kyllä minuakaan varten.
Lämppäribändejä oli kaksi,molemmat female-fronted. Ensimmäinen, Brittiläinen Solsikk oli aikas paska. Toinen, ranskalainen Markize, oli hyvä, ja tyär lauloi kauniisti. Yksi cover mukana, Lady Gagan Bad Romance. Paremmin nämä sen veti ku alkuperäinen esittäjä...
Ja lähes ajallaan(klo21) alko hermonpäitä kutkuttamaan.

Laitan tähän nyt liudan kuvia, ja koitan saada myös yhden videon. Mulla on ehkä kolmetoista videopätkää, mutta ääni on ihan mössöä, joten laitan vain sen, mistä kuulee laulua. Ja settilistaa en muista, mutta Nightwishin kappaleista kuultiin Erämaajärvi (Angels Fall First, eli eka levy, ja suomenkielinen <3) ja End of All Hope (Century Child), NW-covereista Where Were You Last Night (johon sekoitettiin vähän ainayhtäihania kasariklassikoita Heaven is a Place on Earthia ja Living on a Prayeria:)
Settilista on tuolla:
http://www.setlist.fm/setlist/tarja/2010/shepherds-bush-empire-london-england-7bd51e18.html
Ja Youtubesta löytyy:
http://www.youtube.com/watch?v=_4Ty4heT5io
http://www.youtube.com/watch?v=6KrE7LPlmzw

Katsoin puoli yhdeltätoista kelloa, ja tajusin, että jos haluaisin ehtiä Bristolin-bussiin, lähdettävä olisi viimeistään 22.40. Niinpä livahdin bändin esittelyn kohdalla ulos,ja juoksin kuin viimeistä päivää Undergroundille (Lontoossa ei nähtävästi ole onneksi koskaan pitkä matka metrolle-ei olis mun kunto muuten riittänyt). Astmaisena ja punaisena hanhena sitten puhkuin metrossa, ja olin vielä yhden vaihdon ja vielä yhden puolijuoksun päästä Victorian bussiasemalla, ja aikaakin olisi vielä jäänyt 7 minuuttia! Missasin siis yhden biisin, mutta keikka oli muuten oikein mukavan mittainen, eli valittamista ei ole. Keikkapaikka O2 Shepherd`s Bush Empire oli todella kaunis, entinen teatteri. Paikka ei ollut täynnä, mutta varmaan sellaiset 800 (?) henkeä paikan päällä oli. Oooooooooh!-elämys jäi ehkä hitusen päähän, vaikka kylmiä väreitä oli selässä koko ajan. Ehkä vähän silmäkulmatkin kostu.
Tarjalla oli neljä eri asua, ja eniten tykkäsin varmaan pitkästä hameesta, vaikka ne "muotivaatteetkin" olivat kivoja. Jotenkin hänelle sopii se dramaattinen tyyli, mitä on hiottu vuositolkulla, enkä ikinä halua nähdä häntä Fiorella-farkuissa. Tai ketään oikeastaan:)
Haluaisin nähdä hänet tunikassa ja saappaissa, mutta sitten revettäisiin Anette-Tarja keskusteluun, jota en myöskään jaksa. Tarjan bändi oli hyvä, selloa soitti Max Lilja,ja rumpali (jonka nimeä en muista) oli tosi hyvä(asiantuntevaa ja monipuolista tää mun arvostelu). Tarja minusta hiottu ja iloinen esiintyjä, mutta lavaspiikit ei ole hänen ominta alaansa aina. Mutta silti hyvin sympaattinen kuva jäi (taas). Tuntuu, että Turuska on jotenkin kovin onnellinen, liekö uusi levy nostanut tunnelman korkealle vai onko Argentiinan auringossa joku salainen ainesosa, jota ei näille kotimaan karjuille niin siunaannu. En tiä, mutta nautin kovasti!
Nukkumaan pääsin vasta lähempänä kolmea, mutta oli se sen arvoista.
Sangen mukava päivä oli se!

Tänään olin The Park-nimisessä keskuksessa, jossa työskentelee vaiks ketä, esim. nuorisotyöntekijöitä. Tapasin heistä yhden. Oli erittäin mielenkiintoinen tapaaminen. Huomenna tuleekin mahtava ystäväni E,vaikka sitä ennen joutuu vähän tekemään töitä.(btw, mietin, että laitanko ystävä-sanan tilalle ystis, mutta tulin siihen tulokseen, että se on ihan idiootti sana, ja kuulostaa kamalalta)

Ihanaista viikonloppua, mates! <3

Laamantai

Mulla on vähän laama-olo. Sellainen hervoton, että "mitä jos repeän kesken asiallisen keskustelun". Nauru kuplii kurkussa. Se on ihana tunne, koska silloin on asiat hyvin. Aina ei naurua kuulu ei näy, eikä sitä oloa voi teeskennellä.
Mulla on tosi kivat kämppikset ensinnäkin. Suoraan sanottuna, en olisi uskonut, että oloni olisi ollut näin mukava kolmen miekkosen kämppiksenä. Mutta hehän ovat olleet sangen mukavia, ja kun <3 E saapuu vieraakseni ensi viikolla, harmittaa, että kaikki eivät ole paikalla.
Työjutut ovat olleet tähän asti mielenkiintoisia, eikä ole tuntunut, että olisin "tuhlannut aikaani" missään. Sekin voi vaikuttaa, että kerroin itse aika tarkasti, mikä kiinnostaa (ja mikä ei). Loppuajalle on vielä suunnitteilla monta kivaa juttua, eli YEAH!:)
Tajusin myös, että tämä vaihtokokemus näyttää tosi hyvältä CV:ssäkin. En ole ajatellut asiaa, mutta näinhän se on! En ole siis kovin suunnitelmallinen ihminen; "mikäköhän näyttäis paperilla hyvältä". Halusin vaihtoon ihan puhtaasti sen kokemuksen vuoksi, ulkomaanseikkailun nimissä.
Olen tavannut täällä aidosti ihania, hauskoja ja superystävällisiä ihmisiä, ja olen kiitollinen kaikille jumalille, että he ovat sattuneet polkuni vierelle. Muutamasta jopa saatan saada ystävän.
En ole lähdössä täältä vielä mihinkään, vaikka siltä kuulostaa. Tajunnanvirtaa tämä vain...

Bristolkin on ihana. Täällä on tosi kaunista ja tämä alkaa hiljalleen tuntua tutulta ja turvalliselta paikalta, jossa voisin viihtyä pitempäänkin.

Tänään vuorossa oli Envision-projekti, jota toteutetaan yhteensä 11 koulussa Bristolissa. Projekti on toiminut Lontoossa jo 10 vuotta ja Birminghamissa viisi vuotta. Bristolin toiminta on alkanut vasta tänä syksynä, ja tänään olimme pitämässä kolmatta tuntia Redland Greenin koulussa 16-17-vuotiaille. Tuntien aikana pikkuhiljaa suunnitellaan aihe/aiheita, jotka kiinnostavat nuoria, ja niiden ympärille rakennetaan tunteja, joiden aikana aiheisiin tutustutaan kunnolla, ja keväällä tarkoitus on, että nuoret ovat tarpeeksi sitoutuneita aloittamaan oman projektinsa aiheesta,ja näin jatkamaan omaa osallistumistaan. Aiheena voi olla vaikkapa kierrätys, ja tuntien päättyessä nuorilla on tietoa ja halua aloittaa vaikkapa koulun sisäinen kierrätysohjelma ja pitää sitä yllä. Projektilla pyritään myös muuttamaan aikuisten asenteita nuoria kohtaan, sillä monelta taholta olen jo kuullut, että aikuiset kohtelevat nuoria huonosti ja nuorilla on huonoja kokemuksia palveluista, kouluista ja vaiks mistä, missä he  ovat tekemisissä aikuisten kanssa.
AASINSILTA! No onhan sen Suomessakin niin, että nuoria on helppo syyttää ja sormella osoitella. Moni kitisee, kun nuoret juovat yleisellä paikalla. OK, minusta kyllä Ruotsinlaiva on paljon ahdistavampi alkoholikulttuurimme näyttämö kuin joku Jyväskeskuksen takapiha. Ihan vain sen takia, että aikuisten juominen on paljon surullisempaa monella tapaa. Ja mistäköhän nuoret ne juomistavat oppivat? 
Tai varastaminen. Vanhuksetkin varastelevat. Tai perheenäidit. Lintsaaminen? Aika hemmetin moni aikuinen on milloin mistäkin(turhasta/keksitystä)syystä "saikulla". 
Tosin mua henkilökohtaisesti rassaa sellaiset nuoret, jotka vain makoilevat ympäriinsä, ovat siis Passiivisia. Ei auta, vaikka tanssisi pellepuvussa ripaskaa ja heittelisi karkkia ilmaan. Ei silmäluomi värähdä. Argh.


Anyhow, päivä oli kiva ja nuoret olivat mukavia. Huomenna uudestaan, uuteen kouluun. Ja ensi viikolla vielä kertaalleen.

I am a visitor!

Oikealla projektityöntekijä Gemma vihreässä paidassa, ja samalla rivillä sinisessä paidassa Lisa, joka on vapaaehtoistyöntekijä. Muut nuoria, jotka suostuivat tulemaan näytille, kun kerroin kuvan olevan julkinen:)Ja on se kiva, kun pojat on aina niin edustavia ja asiallisia kuvissa, maasta riippumatta...:D

All right then! 


PS Mun kulmakarvoissa on seriöösi vika. Joka jumalan kuvassa tämä oikeanpuolimmainen on tummempi, ja se saa mut hulluksi! Olen myös huomannut silmien olevan eri kokoa. Perkele. Ja hiukset...ei paljoa kiharaa tuu, jos on tukka leteillä yön. OH GOD WHY???

Vaatteita ja töitäkin välillä

Tiistaina mukava päivä. School Council Network kesti koko päivän, ja reilu sata eri koulujen oppilaskuntien edustajaa vietti päivän ideoiden, suunnitellen ja oppien. Otin kaksi kuvaa eri koulujen koulupuvuista, koska jotenkin koulupukujen ajatus on niin eksoottinen. Kouluilla on myöskin vahva identiteetti, ja eri kouluilla on erilainen maine hyvänä opinahjona, laadukkaan opetuksen antajana tai kouluilmapiirin osalta. 
Yksi osa Network-päivää oli istuntosalissa järjestetyt väittelyt, joita ohjasi Bristolin pormestari. Kyllä, ihan oikea pormestari. Hassu iäkäs herra. 
Päivä oli oikein onnistunut,ja tässäpä kuva Osallisuustyöntekijöistä.

 Minä, Rachel, Sally, Hannah ja Martin.
 Illalla oli vuorossa Freedom Youth ja drag-ilta. Moni nuori ei ollut panostanut millään tavalla, mutta kun saivat vaatteita ja peruukkeja käyttöönsä, luova puoli pääsi esiin...

Olen ottanut yhteyden sekä Envision-projektiin että Knowle West Youth Centreen, joihin olen menossa vierailemaan useammaksi päiväksi. Oma tutorini nuorisopalveluissa on ollut aika näkymättömissä viimeiset pari viikkoa, joten oma-aloitteisuus on ollut tärkein ominaisuuteni viime aikoina. Onneksi projektit ovat olleet vastaanottavaisia, ja pääsen heidän kelkkaansa näkemään miten elämäntaitoja, vihreitä arvoja, kädentaitoja ja sosiaalista vahvistamista opetetaan lapsille ja nuorille. Yeah!


Tänään löysin muutaman oikein ihanan vaatteen(siis mekon:). Toinen ihanuus löytyi TK Maxx-nimisestä paikasta, joka myy merkkivaatteita halvemmalla, ilmeisesti palautettuja vaatteita ja varastojäämiä. Kauppa on vähän kirpputorin oloinen (tosin skaala Calvin Kleinista uniikkivaatteisiin), ja jokaista vaatetta on noin 1-3 kappaletta(paitsi alusvaatteita). Mekkopituinen paitis on maailman ihanin, väreinä musta ja tumma aniliininpuna. Se oli heti sellainen tunne, että "ihana, ihana, mahtava", ja päälläkin oli oikein oikein hyvä. Käärmekuosinen pitkä toppi/mekko on kanssa oikein mahtava, ja parastahan siinä oli hinta. Mekko oli puoleen hintaan, ja keskellä ollut vyö oli kadonnut. En olisi vyötä edes kaivannut, mutta myyjä antoi siitä hyvästä vielä 20% alennusta, kun mainitsin asiasta. Ah. Toppimekko on Peacockista.

Kämppiksen kaveri muuttaa ulkomaille ja antoi täten meille puoli-ilmaiseksi ison televisionsa ja laatikollisen DVD-leffoja. Aika miehisiä leffoja, mutta lainasin täksi illaksi itselleni ensimmäisen Pirates of the Caribbeanin, jonka olen nähnyt kolme-neljä kertaa, aina yhtä hyvä <3


Tässä television kokoamisen touhussa kämppikseni, joista kaksi insinööriä. Tästä huolimatta kaikki sujui hyvin. Itsehän istuin sohvalla ja kannustin. Oikeuteni, kaiketi.

Olen muuten nukkunut viimeisimmät yöt valot poissa. Valot päällä nukkuminen on kuin ikuinen juhannusyö Nordkappissa. Ei jumalauta. 


Tein itselleni julkisen työprofiilin, ja yhden vuorokauden aikana mulle on satanut ihania lapsia kavereiksi, jotka mankuu, että tule jo takaisin. Eräskin sanoi hommaavansa mulle lentoliput, mutta kieltäydyin:) Lapsethan on siitä kavalia, että jos oikeasti poistut heidän elämästään, puolen vuoden päästä eivät enää kasvoja tunnista, mutta lyhyt poissaolo vain ruokkii heidän dramaattisuuttaan. 


Vielä 24 päivää jäljellä Bristolia. 

Yöradio

Perjantaina vuorossa syömistä buffet-paikassa, ja sieltä ylämäkeen pyörimistä. B ja S seuranani vietimme rattoisan kolme ja puolituntisen valiten 120 ruokalajista mieluisia. Oli oikein mukavata. Syöminen on mukavaa.


Lauantaina tavoitteena oli päästä hyvissä ajoin Cabot Circukseen katsomaan muotinäytöstä jonka päätähtenä  stylisti Gok Wan, joka on sangen suosittu täällä. Suomessa häntä on nähty itkettämässä ja halailemassa alastomia ihmisiä peilien edessä sarjassa Nätti Nakuna. Kauppakeskus oli täpösen täynnä innokkaita ihmisiä jotka menivät sekaisin, kun herra Wan tulikin yleisön joukosta ja kulki heidän lävitseen "backstagelle" kuuden turvamiehen voimin. Kuuden. Kiljunta oli korviapolttelevaa kun hän saapui lavalle asti.

 Muotinäytöksessä oli lähinnä brittiläisten merkkien vaatteita, joita saattoi näytöksenjälkeen rynnätä suoraan ostamaan saman katon alta. Tässä muutama kuva ja video. Tykkäsin kovasti, kun mallit tanssahtelivat esitellessään. En jaksaisi katsoa mitään pitkää muotinäytöstä rumia vaatteita jos mallit vaan kulkisivat kuin stutsit hangessa tuima ilme naamalla catwalkia edestakaisin.

Illalla istuksimme Gavinin ja Nellyn kanssa täällä kotosalla ja valmistauduimme lähtemään ulkoiluttamaan itseämme. Nelly saapui Lontoosta perjantaina, ja oli ihastuttava viikonlopun lisä tähän miesvaltaiseen asujaimistoon! Tapasin myös toisen kämppiksen muutaman viikon ikäisen suhteenpoikasen, ja kerrankin oli kolme naista saman katon alla. Kun on kolme viikkoa (on kuulkaa pitkä aika)pantannut kaikkia tyttöasioitaan, on ihana vähän jakaa samaa sukupuolta olevien kanssa. En ole ikinä omannut kovin montaa poikapuolista kaveria, tai ollut ilman tyttöseuraa näin pitkään pöntön istuin ylhäällä aina,boksereita kuivumassa patterin päällä-taloudessa. 
Gavin ja Nelly olivat aiemmin päivällä olleet Bristolin musiikkifestivaaleilla, ja heillä oli rannekkeet, joilla pääsi baareihin ilimatteeks sisään. Lähdin heidän mukaansa ja kävimme neljässä paikassa kääntymässä, ja yhdessä viihdyimme pidempään ja tanssimme junkuttavaa drum`n`bassia humalaisten ranskalaisten pyöriessä ympärillä. Yön pimeinä tunteina kävelimme pitkin Bristolin katuja, ja fiilis oli kyllä hyvä.

Sunnuntaina omin päin kohti festivaalia, ja oli aika laimeaa. Mutta edellisiltana ostettu ranneke kuiski minulle, että käy nyt katsomassa, kun minua näyttämällä pääset ilmaiseksi. Tottelin.

 Lasit osana tiistain dragpainotteista Freedom Youth- ryhmää. Aion lähteä lähes meikittä, pitkät housut, hiukset kiinni (en kyllä tajua siinä eroa sukupuolten välillä, mutta lähinnä siis etuhiukset piiloon), ja kaiken kruunaavat nämä miestenosastolta ostetut lasit, joista oikeasti pidän. Kunpa näkö huonontuisi, niin saisi luvan kanssa laittaa lasit. Kop kop puuta, koska lasit ovat kalliita.

Ensi viikolla kaikkea mukavaa tiedossa, huomenna onneksi ei aikaista herätystä, koska kello on puoli neljä...