Loman sietämätön keveys

Vain yksi päivä, sekin rikkonainen ja lyhyehkö, ja olen lomalla. L_O_M_A. Ou jeah. Tästä lomasta aion nauttia niin, että teen myös jotain järkevää, sitten teen jotain kehittävää ja sitten aion olla kuin Ellun kana. 
Miksi, oi miksi, lomalla ei yhtään tajua olevansa lomalla ennenkuin on mennyt vähintään yksi neljäsosa loman pituudesta? Ja mikä tässä meidän ajatuksenjuoksussa mättää, kun pitää ottaa ressiä kaikesta lomaan liittyvästä.
Olemme niin työorientoitunut kansa, että lomalla täytyy tuntea hiukkasen myös huonoa omatuntoa. "On niin lepposta, mutta mites se projektiraportti siellä ilman minua etenee? Onpa hiljaista ja ihanaa, mutta mietin, että osaako se kesätyöntekijä asentaa niitä ajureita."
Kyllä tämä kansaa vaivaava luterilaisuus meidät on valtaansa täysin saanut. Kun on niin ressitön olo ja on nukkunut yli kuuden tunnin yöunia, pitää  kuitenkin hiukkasen miettiä, pärjätäänkö siellä työpaikalla ilman minua ja vähän täytyy kohta suunnitella sitä syksyn orientointiviikkoakin. Ei vain voi OLLA, kun on niin tärkeä osanen kaikkea. Ja onhan se vähän syntiäkin, olla vain kädet jouten. Jos minä tässä samalla vähän tätä pitsiä nyplään. Ja taittelen sanomalehdestä biojätepuseeja koko talven varaksi. Etten ole aivan totaalisen jouten, kuka tässä sellainen ehtii olemaan, kun on tämä loma suoritettavana. Lomalla pitää tehdä kaikkea, mitä et muuten ole ehtinyt. Siivota ne yläkaapit, pestä ensi syksyksi viisisataa pikku hillopurkkia ja koira, silittää sukat ja käydä parisuhdeleirillä. 
Laiskuus(ko) on synneistä suurin. 
Ja sitten syksyllä vertaillaan, kuka teki komeimman perennan kesämökin pihamaalle ja kuka kävi pisimmällä tai mahtavimmalla reissulla ja kuka rakensi itse kirkkoveneen. Vähän täytyy päteä ja olla tärkeä. 

Minulla ei ole tarvetta juosta festareilla, siivota tai urheilla koko kesää. Enkä ainakaan aio nyplätä pitsiä. Aion ihan oikeesti olla se Ellun (terkkuja) kananen ja ottaa vapauden olla kehittämättä itseäni tai urheilla niska limassa. Ja sitten aion vähän lukea chick litiä ja naistenlehtiä. 
Katsotaan olenko syssymmällä ihan kirjoitustaidoton muumio.

 Ihanaa kesäkuun alkupäivä, onnea valmistuville ja muuten tärkeille henkilöille, nauttikaa lomasta ja työstänne!

Epävarmuuden sietoa ja koiran vinkkejä

Toukokuu se vain etenee eikä laiska bloggari ole saanut yhden yhtä järkevää tekstiä tänne aikaiseksi, pahoittelen.
Odotan tässä jo kesäkuun ensimmäistä viikkoa, kun pääsen perheen ja koirien kanssa juhlimaan isän kuuskymppisiä ihanalle vanhempieni vuokraamalle mökille aika tähän lähelle. On niin mukava, kun pääsee ihan rauhassa oleilemaan viikoksi ja koiraakaan ei tarvi narunnokassa raahata isojen teiden varteen lenkittymään, vaan se saa liikuntaa ja viriketta siinä ohessa, bernivahvistus Iina "innokkaan" kanssa peuhatessa metsissä. Alkaakin olla jo kevät niin pitkällä, että tämänhetkiset työhommat alkavat irtautua minusta ja mielen toinen jalka (miten kaunis kielikuva) on jo tulevaisuudessa. Viime kesästä muistan kesäillat kaksitaan ja porukalla, yhteenmuuton jännityksen, kivat kekkerit ja mietinnät omasta tulevaisuudesta. Tältä kesältä uskallan toivoa vielä enemmän, enemmän skumppaa, enemmän tanssia, enemmän ystävien tapaamista, enemmän ulkoilmaaja enemmän kaikkea muutakin ihanaa! Erään ihanan naikkosen mukaan viime kesä oli "rakkauden kesä 2011", joten sitä seuraa luonnollisesti rakkauden kesä 2012!

Olemme ulkoilleet kevätsäässä ihan kiitettävästi, ja kyllähän se kamera sinne lepikoihin ja soramontuille on raahattava mukana. Kaikki ovat karvahanurin jo nähneet, mutta ei voi mitään, onhan lapsistakin miljoonia kuvia, varsinkin meistä esikoisista, kun me ollaan niin ihmeellisiä, ainakin aluksi.

Olen tässä muuten männäviikkoina pohtinut tätä epävarmuuden sietämistä. Ystäväni minulle sanoi muutama päivä sitten, että "mä en kestä kun sä et tiedä, mitä tuut tekemään tulevaisuudessa". Kiitos huolenpidosta, en mäkään aina kestä. 
Elämässä on hurjan paljon epävarmoja asioita. Oikeastaan aika harva asia on ihan saletti, lukkoon lyöty, purkamaton. Kaikki ihmissuhteet (terveet sellaiset) perustuvat luottamukseen, kiintymykseen ja yhteisiin kokemuksiin ja muistoihin. Periaatteessa mikä tahansa ihmissuhde voi kariutua tai ihmiset voivat vieraantua toisistaan. Minullakin on sellaisia ystäviä, vieraantuneita. Yhteinen menneisyys ei aina riitä sidoksen koossapysymiseen. Vakituinen työpaikka voi muuttua hyvin epävakituiseksi, tästä esimerkkinä jotkut ahkeraan yt-neuvotteluja käyvät firmat. Kotitalo voi joutua homeen, tulen tai tuholaisten uhriksi ja se lempipuserosi, jota aina käytät työhaastatteluissa, mennä pesukoneessa pilalle. Epävarmuutta joka puolella, miten me selviämmekään tästä arjesta??!
Sietämällä. Ihminen on sopeutuvainen yksilö, joka joutuu ihan missä tahansa elämän vaiheessa sietämään, että elämässä on aina "pari muuttujaa", jotka voivat muuttaa joko hienovaraisesti tai ryminällä elämän kulkua.

 Ja niistä tilanteista selviää joskus huumorilla, joskus hihat käärimällä. Olen vakaasti sitä mieltä, että elämä heittelee meitä sen verran epäoikeudenmukaisesti sinne sun tänne, että meidän kannattaa aina olla ihan pikkiriikkisen valmistautuneita niihin järkytyksiin tai onnenpotkuihin. Enemmän ehkä kannattaa uskoa niihin onnenpotkuihin. Mutta jos jotain sattuu, tai tapahtuu, niin läheisten tuella ja avulla ja itseensä uskomisella pärjää jo hyvin pitkälle. Turha ruikuttaa ja katkeroitu, ne eivät ole eteenpäin vieviä voimia.
Itselläni on onnekseni asiat oikein hyvin, mutta tosiaan se paikkakunnan vaihdos tai uudet tuulet työrintamalla ovat usein mielessä. Olisi niin kiva asettua ja päättää, että tässä, tässä me nyt asumme ainiaan. On se epävarmaa, kun ei vielä voi tai pysty niitä päätöksiä tekemään, mutta sisulla siitä selviää. Joskus siitä selviää myös hermostuneella nauramisella, hepulikohtauksilla, sekopäisellä vimmalla etuovi.comissa sivuja lataillen, turhautumisen ärinällä, tavaroiden mielenosoituksellisilla kolisteluilla, tympiintyneella mutinalla ja pienellä palalla sokerimunkkia. No ok, kokonaisella munkilla (ellei kahdella).

 Pepi selviää tästä epävarmuuden maailmasta unohtamalla kielen joskus ulos suusta(ja vähän hullun ilmeen nassulle).

 Ja selviää myös nukkumalla paljon päikkäreitä.

 Ja juomalla epämääräisistä metsälähteistä.

Ja tuhoamalla mamman sisustulehtiä. Näyttäsi olevan sen verran stressitön koira, että eiköhän kaikki aleta noudattamaan samaa kaavaa. Kielet ulos, ja kesästä nauttimaan!

Kummitus

Se ihana asia ja kunniatehtävä, johon minua vastikään pyydettiin, on tietenkin kummius. En kuulu kirkkoon, joten minulla ei ole kristillisiä velvoitteita, mutta olen jo miettinyt hyvin monta tuiki tähdellistä opetettavaa asiaa tulevalle pikkuherralle. Ja ainakin yhden asian voin luvata.

Jos ikinä tarvitset muuttoapua, kuuntelijaa, kuomaa, ruokaa, yösijaa, tukea tai sohvapaikkaa, olet meille tervetullut.

Lupauksen hyvä puoli on siinä, että mahdolliseen toteutusajankohtaan on vielä useita vuosia aikaa, joten ehdin hankkia itselleni
1.  Hyvän ja tasaisen toimeentulon
2. Mahdollisia kavereita tälle pikku ystävälle
Ja toki lupaus koskee kaikkia läheisiäni ikään ja älyn määrään katsomatta.

 Asiasta johonkin ajankohtaisempaan. Kävin ystäväni luona Perfect Home- kutsuilla muutama viikko takaperin, ja vihdoin kotiinkuljetuspalvelu alkoi pelaamaan, ja sain ovelle saakka hyvän seuran kantamana maailman ihanimmat kynttilänjalat. Äitini sanoi, että olipa hyvä, kun tilasin ne, sillä minulla ei ole ennestään yhtä ainoaa kynttilänjalkaa tai tuikkukippoloista. Krhm..no on ehkä yks. Tai kaks korkeintaan.

No siinä ne kenottavat hassusti kun siirsin, mutta ovat tosi näyttäviä vierekkäin ikkunalaudalla. Sy-dän. Perfect Homella oli muutenkin tosi kauniita tavaroita, ja kohtuuhintaan verrattuna muutamaan muuhun sisustuskotikutsupostimyyntikuvastofirmaan.
Kävin eilen työreissun paluumatkalla Suomen sydämessä, Tuurin kyläkaupassa. Oli niin prameeta, että, ja sikana kaikkea ostettavaa. No ei ollut oikeesti, hassasin muutamia kymppejä vain, ja nekin sellaisiin tosi hohdokkaisiin ostoksiin, kuten huuhteluaineeseen ja konetiskitabletteihin. Niin ja kenkäkaupasta työkaverin ostaessa kahdet naiselliset korkkarit kannoin minä kassalle pinkit feikkicrocksit. 
Pitää vielä muuttaa jonnekin Töysään, niin alan sulautua joukkoon ihan saumattomasti. 
Landepaukut hei, täältä tulee kauhtana-Katri, kaikkien maalaisten sankari.

 PS. Se V.Keskisen talo oli kyllä jotain...ennennäkemätöntä. Koskaan en ole millään takapihalla nähnyt niin paljon valkeita, suuria yksisarvispatsaita. Tai enkelipatsaita, tai muotoonleikattuja puksipuita.
 

Luuvutoon

Mua pyydettiin tekemään "muotipostaus". Kun mä olen niin muodikas ja sillä lailla inessä näissä muotijutuissa. Hah. Otsikossa tunnettu luksusbrändi. Ette kyllä arvaa mikä.
Täältä pesee kauhtana-asiaa.
Aloitetaan siis, seuraavaksi mekko, joka ei ehkä ole sitä tämän hetken kuuminta hottia eikä edes mitenkään uusi, mutta aika kaunis kuitenkin.

Voin kertoa, ettei mahdu mulle enää. Mutta on esiintynyt kuvissa joskus 28 vuotta sitten.
Sitten voin näyttää sellaisen neuletakin joka mahtuu, ja hei on aika mun mielestä hävyttömän tätimäinen näin nuorelle ihmiselle.

 Mutta siinä on rusetteja! Ja heleminapit, ai että on koreeta. (..Ja koirankarva/karvoja..)
Tämä neuletakki on niitä päiviä varten, kun pitää näyttää sivistyneeltä ja asialliselta, ja tapaa tärkeitä ihmisiä. Muina päivinä voikin sitten olla oma rähjäinen itsensä.

 Pääkallokengännauhat ja farkut (!).

Monessa blogissa hehkutetaan näinä päivinä Tory Burchin kenkiä, Odd Mollyn kolttuja tai jotain Luis Vuittonin laukkuja. On oikeasti aikamoinen vähemmistö, joka jotain Luis Vuittoneita pystyy ostamaan(Outo Molly ja Tory on siihen nähden aika edukkaita ostoksia). Minä olen työssäkäyvä naikkonen, mutten silti pysty kuvittelemaan, että laittaisin laukkuun 700€. Siskoni kävi kerran maailmalla jossain supermerkkiliikkeessä (Gucci?) ihan mielenkiinnosta, ja kuulemma pelkkä avaimenperä oli tyyliin 400€. Järkytystä seurasi melko varmasti venähtänyt ilme ja nopea poistuminen. Moni perustelee tuhannen euron merkkilaukkuostosta laadulla. Minusta laadusta saakin maksaa, mutta missä kulkee laadun ja merkinhimon raja? Jos hyvälaatuisen laukun saa parillasadalla eurolla, mistä ne loput 800 eukkia tulee tonnin laukussa? Tuskin pyhimyksiksi julistetut leskiäidit Angolassa parkkaavat kilinnahkaa chinchillaturkit päällä syöden ja paskoen kultaa. Kilinnahka on siten niin kovin kallista, ja koska merkkiliike haluaa juuri sitä kilinparan nahkaa, niiden laukutkin on hintavia. 
Peräänkuulutan siis sitä totuutta, että merkkituotteissa maksaa se merkki, ja sinä haluat sen, koska se on statussymboli ja niin siistii.

Mulle on toistaiseksi riittänyt ihan tavalliset rättikaupat, osittain siksi, koska en edes halua käyttää vaatteitani kymmentä vuotta, joten ei niiden tarvitse kestää niin kauaa.
Nii. Mutta oikeasti olen nyt tällä hetkellä aika väsynyt, ja haluan nukkumaan. Kolme päivää seisomatyötä ja kovaa hääräystä isossa tapahtumassa, ja voin kertoa, että olen aika naatti. Mutta vielä Pepi nuuhkaisee teitä vähän:

 

 Ja ettäs tiedätte, täällä on melko keväistä:

 Se on soronoo. Tää täti lähtee nukkumaan, mutta mutta, mullahan jäi esittelemättä aivan mieletön uusi ostos. Ens kerralla sitten. Nyt ei pysty. Zzzzzz..

Karjalanpiirakoita ja kallioplanetaarioita

Meillä menee hommat vanhaksi. Joka toinen pussi karjalanpiirakoita löytyy jääkaapista muutama piirakka homeessa. Ja se tulee aina yllätyksenä. Joka kerta "ohhoh, ne on taas menneet vanhaks". Ja kumpikin tietää heti, mistä on kysymys. 

gugl

Mies osti Citydealista (joka on vissiin nykyisin Groupon) liput Kallioplanetaarioon. Noin seitsemän kertaa puhuimme "no ensi viikolla mennään". Ja sitten havahduimme asiaan pari viikkoa lippujen umpeenmenon jälkeen. 
Kallioplanetaario olisi ollut oikeasti tosi mielenkiintoinen paikka käydä. Mutta kun meillä on niin fiini ja kiireinen elämä, jossa kaikkea superjännittävää tapahtuu ihan koko ajan. (Ts. koira pitää kusettaa ja Rillit Huurussa katsoa boxilta)
Nyt minua harmittaa niin, etten halua koko planetaarioon vähään aikaan. Vasta sitten, kun en enää niin kirkkaasti muista saamattomuuttamme.
Karjalanpiirakatkin olivat meillä niitä kaupan kalleimpia. Tosi hyviä ja kivasti rypytettyjä. Sitten rupesi ottamaan aivoon se ainainen homekasvusto, ja nyt ostetaankin niitä 9kpl/1,29€. Ihan oikein meille.
Meillä oli myös kihlakaiverruslahjakortti, jonka kinusin myyjältä ostohetkellä(niin romanttista). Havahduin tuossa maaliskuussa siihen, että se oli mennyt joulukuussa vanhaksi. No, onpahan aikaa miettiä sitä kaiverrusta sitten. Tulee maailman uniikein ja ihanein ja kaunein kaiverrus tällä miettimisellä. 

 Mutta asiat perspektiiviin. Pieni lista asioista, joita ainakaan minä en ole unohtanut:
Syöminen
Nukkuminen
Koiran ulkoilutus (tosin ruokkimisen muistaminen tekee joskus tiukkaa, terveisin nimimerkki "koiramme syö viikonloppuisin Etelä-Euroopalaiseen tapaan iltakymmeneltä", ja ruokinta-asian muistaa siinä vaiheessa kun sen silmät meinaa pullahtaa päästä minun jääkaapilla ovella seisomisen aikana)
Täydelliset naiset
Suklaa
Hellyys
...
Siinäpä ne tärkeimmät tietty jo olikin.

Mitä sä syöt?

Onneksi minua ei kuitenkaan unohdeta, olen tavannut ystäviäkin. Yhdeltä heistä olen saanut mitä ihanimman kunniatehtävän! Olen siitä ylpeä ja onnellinen, ja aion suorittaa kunniatehtäväni suurimmalla mahdollisella viisaudella, johon kykenen!! Tästä ei tässä vaiheessa vielä sen enempää (vihje; sanassa on viisi kirjainta, ja se alkaa K:lla).

Pieni ilta

Viikon alun mahatemppuilujen jälkeen on kiva olla (melkein) terve. Mehukeitto ei enää innosta, mutta voin sanoa, että munkki oli väärä valinta silti tänään. 
Tänään halusin raitista ilmaa, ja vinkumisen jälkeen mies suostui lähtemään epämääräistäkin epämääräisemmillä netistä napatuilla ohjeilla etsimään paikkoja, joissa voi päästää koiran irti ja lenkkeillä silläviisiin. 
Kahta tuntia, kolmea turhautumista ja noin 25 ajettua kilometriä myöhemmin palaamme sukat märkinä ja koira väsyneehkönä (edes!) kotiseudun tutkimusretkeltä semityytyväisinä. Koira on juoksutettu 10x10 kokoisella metsäpläntillä rekkojen ajaessa ohi ja muslimien ja vapaa-ajattelijoiden hautausmaan möllöttäessä toisella puolella. Charming. Ei se Pepiä näyttänyt haittaavan kyllä, vähästä onnellinen, parka.
Uusi yritys sitten taas joku toinen ilta, kun pimeä ei paina päälle ja tuisku ei tunge väkisin kaulahuivista sisään.

Ja onhan meillä uusi tv-taso, jota katselee paljon mielummin, kuin  tv:n ohjelmistoa. Vai katsooko joku mielummin kuitenkin Jersey Shorea, Facesia tai Idolsia? En usko.

Ah. Taidan taas vähän katsella tv-tasoa. Hyvää illanjatkoa!

Oma loma

Kävimme pääsiäisenä Kemissä. Siis siellä Lapin Merikaupungissa. Jotkut teistä lukijoista ehkä asuvatkin siellä. On se Kemi niin kaunis talvella. Ja muutenkin, kun siellä lomailee ei ole ikävä keskisen Suomen jonoja ja ruuhkia ja sulaneita katuja täynnä hiekoitushiekkaa. Lapin Merikaupunki näytti kauniit puolensa, upea sää hemmotteli koko kaksi ja puoli päivää. Onnistuinkin olemaan myös koko loman aivot aivan narikassa, ja uskon, että matkaseurallani oli viereinen naulakko. Miten paljon saa irti, kun päästää arjesta irti! 
Usein loman alkupäivinä vain ärsyttää, kun työasiat pyörivät mielessä. Varsinkin lyhyemmillä lomilla voi mennä puolet ajasta vatvomiseen, kun voisi vaan olla. Äitikin minulle männävuotena sanoi, että anna niiden työasioiden nyt olla, sitten taas niitä ehtii kun työt alkaa. Viisaita sanoja. 
Taito se on sekin, kuulkaa. Että vaan on eikä suorita. Voin rehellisesti sanoa, ettei työ tai huolet edes pilkahtanut mielessäni koko loman aikana. (No ehkä kerran tai kaksi, mutta vain muutamia sekunteja)
Tässä  tuloksia aivojen lomasta:

Iinankin aivot olivat levossa

 

 

 Ja paluumatka sujui rattoisasti Popedan perään katsellessa montakymmentä kilometriä...

Että näin. Ihanaa viikkoa!