Mukkelis

...makkelis kaatui rinsessa eilen aamulla töistä tullessaan. Valvottu yö näkyi hoiperteluna ja juuri ulko oven edessä oli sitten sellainen "maailman suurin käärme jäänyt asfaltin alle"- kohouma. Aika komea laskeutuminen vaati veronsa. Housut menivät suosiolla roskiin ja sääressä potilasparalla on asfaltti-ihottumaa, ja se kirvelee. Nyyh, tää elämä on niin rankkaa joskus. Miten tästä eteenpäin?
No siten, että jokaisen blogitekstin alla on nyt painikkeita, joilla voit ilmaista moniulotteisen mielipiteesi tekstistä. Ilman mitään kirjautumisia jne kun ne näyttävät Bloggerissa tökkivän..Tai sitten kukaan ei vain halua kommentoida hullulle (mielikuvitus)hallitsijalle. Hmm. 
Myös tuolla oikealla sivulla on kysely, siihenkin voi -tadaa- vastata vain nappia painamalla, eli töihin siitä, rahvas! Se on myös laskuri uuteenvuoteen, sillä vastausaikaa on sinne saakka. Oon ihan velho näissä kustomointiasioissa!

Illalla tulee vieraita, joten taidan alkaa siivoamaan kirvelevällä jalallani ontuen.
Huomenna olisi luvassa Halloween-bileet, ja jos yhtään on menoenergiaa, olisi mukava vähän panostaa ja silleen. Hassua, miten muutamat blogit on autuaan innoissaan olleet Halloweenista jo piiitkään. Minusta se on ihanaa, mutta joskus mietin, onko tällainen pluskoon rinsessa vähän nolo jossain Halloween-meikeissä..Ihan dorka ajatus, mutta en voi olla miettimättä, miten mahtavalta näyttää joku pitkä ja hoikka ilmestys laittautuu monsteriksi. Kuinka moni on sitäpaitsi nähnyt lihavan vampyyrin missään sarjassa tai elokuvassa??? Niinpä.
No, eiköhän tässä jotain keksitä, ellei kuolio vie minua ja jalkaani ennen huomista.

ebay.com

Happy Halloween, watch out for the spirits running wild!

Ps. Tämä on sadas blogitekstini, jiihaa.

Storytime

Iik. Mun ääni on palannut.Paetkaa, hyvät ihmiset. 
Mietin sunnuntaina ja maanantaina ja myös tiistaina, että tämä ja tämä asia pitää muistaa sanoa miehelle, kunhan jaksan/pystyn puhua. Oli varmaan ihan järisyttävän upeita ajatuksia, kun en nyt muista ainuttakaan..
Sairaana näkyy myös aikamoisia unia, voin kertoa. Olin aamulla ihan puulla päähän lyöty ja ensimmäiset hereillä olevat minuutit kertasin yön tapahtumia ja päivittelin käsiä yhteen lyöden. Yksikin yö oli useita kuita taivaalla, ja tähtisadetta (oli kaunista, toivottavasti tekin joskus näette) ja vaikka mitä meteoriittejä. Ja tosiaan monta kuuta, törkeän isoja. Usein unien aikana tajuaa jotenkin, että tämä on nyt unta. Minä ainakin, ja pystyn joskus jopa havahtumisen jälkeen näkemään "itseohjattuja" unia. Se on siistiä. Nyt oli unissa sellainen draivi, että "jumalauta, tää ei ole unta, me kuollaan ihan kohta/ ihan mahtavaa osata oikeasti lentää/mä oikeasti keksin lääkkeen syöpään, vau/mullahan onkin tilillä oikeasti 35 000 €/voitin Idolsin, ja jaan tässä näitä nimmareita." No herätessä...arvaatte varmaan mikä fiilis. Hölmistynyt.
Tai ehkä unet ovat osa tätä flunssapöpöä, ja nyt joku tartuttamani henkilö voi miettiä, että "ihan perseestä tää flunssa, mutta olin hei kuitenkin Diana Ross yöllä."

google

Ja nyt tuosta kuvasta tuli sellanen tunne, että kaipaan elämääni hiukan...taikaa. Joko kaivan huomenna esille Kloriden(vai mikä kloriitti chloride kloori onkaan) ja teen kylppärin lattiasta taianomaisen puhtaan tai kaivan esille riimukivet. Kyllä, minulla on joskus ollut riimukivet. Ai että, olivat vielä sellaisessa mystisessä sinisessä samettipussukassa. Polttelin myös salaperäisenä paljon (mustia) kynttilöitä, kunnes isä asensi huoneeseeni oman palovaroittimen. Mutta riimukivet ja mustat kynttilät liittyvät niin hohdokkaaseen yläasteaikaan. Vähän noloa, eikä niitä taida oikeasti olla enää olemassakaan, riimukiviäni siis. Mies katsoisi piiitkäään, jos alkaisin riimujen viestien avulla etsiä elämälleni uutta suuntaa. Tosin, tässä epätoivon ja suunnattomuuden tilassa kaikki (hihhulisinkin) apu otetaan vastaan. 
No tämä typerä monotoninen jorina kyllä loppuu nyt. Kun ei ole mitään asiaa niin ei ole. Muuta kuin että unista on siis nyt tullut tylsiä, enkä muista niitä enää aamulla kunnolla. Höh. Yölliset seikkailut on parhaita! (Ja tajuan kyllä jutun kaksimielisyyden)


Niin ja otsikkona NW:n uusin sinkku, joka tulee ulos kahden viikon päästä, ja jonka teaserin voi kuunnella täältä. 

truenometalico.com

Äänetön maanantai

Kauhea flunssa, josta jo nurisin aiemminkin, kahdessa eri postissa, pahentui vain. Eilen siivittelin vanhempani ja erään hienon rouvan matkaan kärisevällä viskibassollani, iltaa kohti pyysin miestä tuomaan ruokaa ja herkkuja lähinnä pihisemällä ja elekielellä. Toimi onneksi silti. Megapitkä Rillit Huurussa-maraton ja Royal-suklaa pitivät kuumetta melko alhaalla. 
Tänään erehdyin herättyäni hakemaan varastosta talvitakkeja ja pipoja ja pakko oli sen jälkeen levähtää soffalla aika kauan, kun hikeä puski pintaan. Olen silti ollut muuten paremmassa kunnossa kuin eilen. Paitsi että ääntä ei kuulu, ei näy. Kuiskailen ja korisen ja oikein pinnistämällä särisen. Mies pakotti kurlaamaan ja nielemän viskipaukun. Hyi yäk. En muista, milloin olisin näin äänettömänä ollut viimeksi, ja en uskalla kauheasti puhua, ettei äänihuulet tulehdu. Mies (ja naapurit) varmaan nauttii...
Kävimme leffassa lauantaina (köhästäni huolimatta en halunnut jäädä kasvattamaan juuria sohvaan, tosin se on tapahtunut tänään ja eilen kuitenkin)

Kuvissa jälkeenpäin näkee, miten karulta onkaan näyttänyt..Ja miten lujaa on laukkua puristanutkaan..

Hihihihi

 

Lopuksi kuvia siitä arvokkaasta rouvasta, joka myös oli vierailulla täällä Keski-Suomessa.

Sydän tälle. Vaikka rouvan ilme välillä oli "voitko mennä muualle siitä kuvaamasta kiitos.

Lahajaa ja seuraa

Saimme Lapin merikaupungin parhaimmat tyypit kylään, eli minun äiti ja isä saapuivat. Lahjoja, kukkia ja kakku muassaan. Lahja oli euromuodossa, ja saamme miettiä itse sille hyvän käyttötarkoituksen. Sellaista, mistä jää kiva muisto tästä rengastuksesta. Minä ajattelin tietenkin heti itselleni vaatteita, mutta se ei taida olla lahja varsinaisesti molemmille...
Tämä elämä on tällaista viikonlopun hissuttelua, eilen kyllä juhlin ankarasti ja join puolikkaan siiderin. Kokonaisen puolikkaan. Taisin olla siis niin humalassa. Kauhea flussa päällä, pää täynnä pumpulia ja ajatuksenjuoksu on sen mukainen. Taitaa makkarin ikkunasta vetää. Yövuorotyö myös imee energiaa kun pitää  säätää näiden rytmien kanssa. 

Tässä vanha kuva, joka on osoitettu sinulle, flunssa! Go away!Palaan asiaan kun on asiaa. Muutakin kuin flunssaista nillitystä. 

Kaikkea vähän

Olimme eilisen Mikkelissä. Siellä mukava pariskunta tarjoili seuraa ja lopulta sain mukaani vielä alunperin navetassa sijainneen ikkunanpuitteen. Aion sen maalailla ja kunnostella. Aikataulua ei ole, sillä en ole mikään näpertelijä, odotan inspistä..

Akkuna: navetasta
Maila: kuvausrekvisiittaa
Oli muuten pimeä ajaa takaisin Keskimaahan. 

Vaikka tie oli pimeä, viihdytin kuskia ensiluokkaisilla jutuillani koko matkan! Kuski oli ymmärrettävästi väsynyt ajamisen jälkeen, johtunee ainoastaan siitä säkkipimeästä. Ei jutuista. Jotka olivat mahtavia.
Ja arvatkaapa huviksenne, mikä alkaa 10 minuutin päästä? Neloselta. 

spoilersguide.com

Niin että ei mulla muuta! Ihanaa maanantai-iltaa.PS. Tykkäättekö mun uudesta bannerista vai ette?

Dream big!

Tässä taiteilen uutta banneria, jossa esiintyy tietenkin rinsessa itse. Jospa se hiukan paremmin täyttäisi tuota yläreunaa, kun nyt se on vain vähän kitsahtaneen näköinen tuo banneri, I know. Luulen, kyllä, arvelen, tiedän, että mies joutuu tässä auttamaan..paljon.
Pari viikkoa sitten kohtalokkaalla tyttöjen reissulla, joka päättyi Humppilan "lasikeitaalle", ostin siellä olevasta putiikista rautalangasta väännetyn (joskus sitä tarvii) tekstikoristeen. Lykkäsin ikkunaan. Tärkeä viesti, jota täytyy itselleen muistutella. Pitää unelmoida isosti!

Muistakaamme unelmoida, ja olla rohkeita ihan joka päivä. Minä olin tänään rohkea, ja heti aamusta leipaisin kuivakakun, elämäni ensimmäisen! Hyvää tuli, oon ihan keittiövelho. Ja taas tarra hyvävaimo-vihkoon.

Epäuskoista ihmettelyä...

Huomenna kohti Mikkeliä miehen ystävää tapaamaan. Kauhean flunssainen ja väsynyt olo ollut tänään. Nukuin kolmen tunnin päiväunet, ja vähän helpotti. Uni sydän rinsessa.
EDIT. Banneri vaihdettu!

Terve minä ja sinä

Päädyin Blogilistan kautta erääseen blogiin, jossa nainen kertoi elämästä, jota varjosti miehen syöpä. Hänen miehensä kuoli elokuussa, ja nykyinen leski kirjoittaa kaunistelematta arjestaan ilman miestään. Luin tekstin, jossa nainen kertoi miehensä poisnukkumisesta ja täällä yövuorossa sitten hiukan nyyhkin..
Vähän tyhmää, että tällainen lukukokemus tarvitaan, jotta oikeasti tärkeät asiat saavat tilaa päidemme sisällä. Normaali arki kulkee ilman supersyvällisiä pohdintoja ainakin minulla lähes aina. Olen silti aika pitkään yrittänyt pitää kaikkein läheisimpieni arvoa mielessäni, ja joskus heille sitä muistuttelenkin tekstiviesteillä.
 Mutta se terveys.
Kertomukset oikeista sairauksista, joihin voi kuolla ja kuoleekin, saavat miettimään. Tupakoitsija saattaa puolustella itseään, voihan porkkanaankin tukehtua. Voi toki, ämpäriinkin voi hukkua nimittäin myös.Ylipainoinen vetoaa geeneihin tai, hah, raskaisiin luihin (aikuisen luut painavat noin neljä kiloa, riippumatta elopainosta). Jos ajaa motaria vastaantulevien kaistalla, riski kuolla tai loukkantua on suuri. Harva silti ottaa senkaltaisen riskin. Miksi me otamme terveysriskejä niin tietoisesti? Sellaisia riskejä, jotka vievät rahaa ja terveyttä meiltä, ennenaikaistavat kuolemaa hitaasti mutta varmasti? Emmekö aina muista, että kun ja jos lähdemme täältä, meitä jäädään kaipaamaan? Emmekö välitä? Lihavuus ja tupakointi ovat länsimaiden kaksi suurinta terveysongelmaa. WHO:n mukaan maailmassa on jo yli miljardi ylipainoista, joista 300 miljoonaa on kliinisesti lihavia. Myös tupakoitsijoita on noin miljardi.(Ajatelkaa sitten, miten moni kuolee nälkään tässä maailmassa, koko ajan. Miten moni työskentelee siellä tupakkafarmilla alipalkattuna ja surkeana. Kuten laulussa sanotaan, ihmiskunta tekee itsemurhaa.)
Niin ja ne syövät ja muut, niitä ei voi aina ennustaa. Mutta voi yrittää elää niin, että jos sellainen iskee, tietää, ettei olisi voinut hoitaa estämishommaansa paremmin. Sellaisten ajatusten kanssa on varmaan myös läheisillä helpompaa. Niin, ja mikään ei ole karumpaa, kuin sairaala-asuinen happilaitehässäkkää työntelevä harmaakasvo, joka pyrkii tupakalle, heti kun tolpillaan pysyy. Tai superiso häiskä hikisenä kaapuvaatteissaan Mäkkärillä, kolmen plusaterian edessä. Molemmat olen omin silmin todistanut.
Tämä, kuten niin moni muukin asia, on helpommin sanottu kuin tehty.
En tiedä oikein, missä tässä tajunnanvirrassa olikaan se pointti, mutta varmaankin siinä, että hitto, ystävät ja perhe, ootte tärkeitä ja  en halua, että kukaan poistuu ennenaikaisesti. Mutta silti ei saarnata toisillemme, vaan pidetään huoli omista valinnoistamme. Tärkeä on tärkeä kääryle suussa tai pylleröisenäkin.

kuukelin kautta

ps. Lisäilin kaikkiin tämän vuoden teksteihin tagejä eli tunnisteita, eli jos haluat vain lukea esim. pukemis-asioita, sen voi tehdä! Kurkkaa siis blogin oikeaan laitaan.

Ehtoisa emäntä osa 1

Olen ollut oikea ehtoisa emäntä taas (mun pitäisi saada joku palkinto jo). Leivoin pullaa ihan yksin ensimmäisen kerran eilen. Kerroin miehelle, että olen aina leiponut kaikkea muuta, mutten pullaa. Korjasin sitten, etten ole ihan kaikkea muuta leiponut, häthätää jotain pientä joskus, silloin tällöin. Pullista tuli hyviä. Parhaita heti äidin pullien jälkeen, tietenkin. Kuvatodisteita on.

Minusta ihan kelvollisia ensimmäisiä korvapuusteja. Liimasin "hyvävaimo"-vihkooni tarran näistä. 
Kyllä minä teen toki muutakin. Otan kuvia.

Ei ole tällä paljoa ajeltu, kun horsmat vanginneet jo

Oo, kärpässieni, pysähdy, otan kuvan!!

Voitko nainen jo laittaa sen kameran laukkuus..

Syysillat, sydän

Ja otetaanhan minustakin kuvia. Metsässä, hame, sukkikset ja kumpparit. Hame ja sukkikset, koska menimme vieraisille tästä sitten. Kyllä se hame siellä on, uskokaa. Oli tosi kaunis ja kirkas syyspäivä tuo sunnuntai.

Turusen Tarja esiintyisi Petäjäveden kirkossa joulukuussa. Aion mennä, ja sain seuraakin jo. Pitäähän sitä nyt yhdessä joulukonsertissa käydä, enkä oikein syty jollekin Tomi Metsäketo & Anneli Mattila- duetolle. 
Kuka syttyy? Vissiin moni, kun eräskin kirkko joulukonserttien aikaan on ihan täyteen ammuttu, niin, että ulko-ovellakin tungeksii sakkia. Ja esiintyjät on just niitä "Suomi-viihteen kermaa ja sokeria". Kylmiä väreitä saan nyt, taidan lopettaa ja alkaa värjäämään kuontaloa.

PS. Postiluukusta kolahti iso kirje, kaupungin leima ja maksettu postimaksu. Vähän ihmettelin. Minulle se oli. Ja sisällä iiiso kortti eräältä luokalta, toivottivat onnea uusiin tuuliin ja tervetulleeksi, jos haluan palata. Nousi pala kurkkuun. Eivät tee tätä suunnanvaihdosta helpoksi. Ihania ovat, nuo esiteinit.

Uudenvuoden kaikuja

Kun viime uutenavuotena marisin elämäni surkeudesta ystävilleni, en taatusti arvannut, eikä arvannut kukaan muukaan, miten nopeasti asiat muuttuisivat vuonna 2011. 
Halusin melkein jokaiselta elämän osa-alueelta muutosta. Vali vali ja alahuuli törröllään oli viime vuonna rinsessa. Sitten tuli tämä vuosi. Kaikkea tapahtui ja hups, saman katon alla ollaan sen toisen kanssa ja koiran ostoa suunnitellaan. 

Yhtäaikaa sitten tässä noin viikon aikana olen solminut sopimuksia oikealle ja vasemmalle. Yhden osa-aikaisen työsopimuksen ja sitten sellaisen "forever after"-sopparin, kuulemma vakituinen homma olisi se. Työsoppari taas ei. Oh well, aina ei voi voittaa. 
Forever after-sopparissa ei ole määriteltynä palkkaa, työaikoja, eikä irtisanomisaikaa. Siinä ei ole selkeää esimiestä (no minä olen se esimies, jos joku) eikä liitto maksa päivärahaa, jos toinen osapuoli rikkoo sopimusta. Forever after-soppari on sikäli huono diili, että työnkuva voi ajan saatossa muuttua vaikka mihin suuntaan, eikä valitusoikeutta JHL:lle ole. Julkisten- ja hyvinvointialojen liitto on kuitenkin parempi liitto forever after-hommalle, kuin esin PAM, kaikki varmasti tajuavat miksi. Hyvinvointialalla siis ollaan tässä asiassa, kaipa se melko julkistakin on. No, päätin suostua, ja miettiä myös vakituisen (palkallisen) työsopimuksen hommaamista, kun sellainen eteen kävelee. Uskon, että kävelee, sillä tänä vuonna on moni luulo osoitettu vääräksi ja moni toive toteutuneeksi. Hiphei vaan siis nyt elämälle.

Niin, ja viikonloppunakin oli aivan kertakaikkista laatuseuraa tarjolla lähes ympärivuorokautisesti (tosin kolmekymppiset akat nukkuu jo puoliltaöin, allekirjoittanut mukaan lukien). Kiitos niillekin naisille seurasta, ihanaa oli ja mieltä rentoutti, vaikka auton hajoaminen, ja kaikki muu "pikkuvikaisuus" muuttikin suunnitelmia... Turun saaristo jäi näkemättä, mutta toisella kertaa sitten.