En mitenkään hirveän paljon piittaa pipareista. Äiti jos leipoo ja tekee taikinan itse niin on ne hyviä. Mutta kaupan sellaset kuivat koppurat ei oikeen mene alas. Mutta en nyt kaipaile pipareita enkä joulutorttujakaan mitenkään. Kaipaan kinkkua, joulukinkkua. Vesi herahti kielelle kun saan sikaparkaa kauhoa lautaselle aattona. Ou jes. Sitten kun sitä sen kaksi-kolme päivää vetää oikein urakalla niin ei kylläkään harmita, kun se loppuu. Suklaakin maistuu leivältä jos joka päivä syö (kuulemma).
No niin, olen siis kotipaikkakunnalla ja tänään sisko ja sen poikaystävä tekivät pepparkakahuset, eli piparkakkutalon. Halusin tietenkin osallistua pursotteluun ja sain aikaan ihmeellisen kauniita taideteoksia, joita todellakin kelpaa näin julkisesti esitellä.
Seuraa siis taas esittely luovista taidoistani:
Niin jouluista, niin jouluista.
Ihanaa viikkoa kaikille joulunäpertelijöille ja teille stressaajille tiedoksi; joulu on taas ensi vuonna ja sitäkin seuraavana vuonna, lakkaa hermoilemasta, hoituu vähemmälläkin. On noloa juosta naama punaisena joulukuun alusta alkaen etsien niitä täydellisiä lahjoja, hammasta purren väkertää rosollia ja hienoimpia rusetteja paketteihin, itku silmässä jynssätä kaappien päällyksiä ja valaa kynttilöitä, avioeron uhallakin käydä joulukalapilkillä ja ravata kirkossa tunnustelemassa niitä olemattomia syntejä. Kenenkään ei tarvitse siivota jouluksi tai ostaa lahjoja, jos se ei ole itselle tärkeää. Joulu on myös sinun juhlasi, tee siitä itsesi näköinen ja jos teidän perhe haluaa, tarjotkaa niitä nakkeja ja ranskalaisia älkääkä paketoiko ollenkaan lahjoja, lahjapaperi kun on myös ongelmajäte, kun sitä ei voi polttaakaan.
Minulle joulu on yhdessäoloa ja ikiaikainen sadonkorjuun juhla (aavistuksen talvemmalle siirrettynä sen kristinuskon vuoksi, vaikka Jeesus (tunnetaan myös nimillä Herrajumala, Sussiunatkoon ja Jessus) syntyikin kesällä. Joulu on myös sitä, että saa maata, nukkua ja levätä ja tehdä asioita sillon kun huvittaa, esim yöllä. Äiti tosin sanoi Herran nimen turhaan, kun sanoin nukkuneeni puoli yhteen. Kyllä tämän syksyn jälkeen ihan mielellään makoilee juuri niin pitkään kuin huvittaa. Ja onpa ärsyttävää, kun paheksutaan lepäämistä, varmasti lähinnä kateellisten höpinöitä.
Ihanaista olemista kaikille ! <3
Joku toiveikkaana siellä nyt miettii, että jee, olutta!
Ain´t happening. Haluan lähinnä kertoa, että minä olen kovia käsityöihmisiä. Niitä, joille kun antaa kanttinauhaa ja sukkapuikot niin seuraavana sunnuntain on pliseerattu mekko napeilla ja taskuilla ja kavennusvaralla valmis. Suit sait sukkelaan.
No niin valehtelin, en ole käsityöihmisiä ihan ollenkaan. Mutta tänään olen askarrellut, eikun tuunannut mun mustan pipan, jossa on niittejä. Nyt siinä on niittejä JA kaksi pompulaa korvina. Ihihiii, mielipuolten näpertelyä.
TA-DAH:
Ilmeisesti kaikki eskarit ja ekaluokkalaiset näitä pimpuloita tuhertaa ihan ilman apua ja kädet selän takana, mutta ihan sama, näillä taidoilla tämä on jo sellainen riemuvoitto, että oksat pois!
Niin, ja lapset sanoivat, että "Karhu!Sä näytät ihan nallelta!" Ja kas, kävellessäni pään varjo oli just kuin nallella, että alkoi naurattamaan. Pakkohan tässä on hymyillä. Pipo on nyt sellanen Tuska meets lastentarhanopettaja, niinku mäkin ;D
"Lapsettomien ja lapsia hankkineiden ihmisten onnellisuutta vertailevissa onnellisuustutkimuksissa on päädytty yllättävään ja poliittisesti epäkorrektiin tulokseen: länsimaissa lapsen saanti tekee ihmisestä onnettoman. Tähän tulokseen tulee tuore Ylioppilaslehti. Laaja Ann-Mari Huhtasen ja Maria Petterssonin juttu perustuu pitkälti psykologi Nattavudh Powdthaween viime vuonna Journal of British Psychological Assosiation -lehdessä olleeseen kymmeniä onnellisuustutkimuksia vertailleeseen selvitykseen ja Harvardin yliopiston psykologian professori Daniel Gilbertin kirjaan Stumbling on Happiness. Professori Gilbertin mukaan kaikki onnellisuustutkimukset kertovat, että pariskunnat ovat onnellisimmillaan ennen lapsia.
"Seuraava onnen hetki koittaa lasten muuttaessa kotoa pois." Tulokset ovat lapsiperheiden kannalta synkkää luettavaa.
Kymmenien tuhansien brittien onnellisuutta selvittänyt tutkimus päätyi siihen, että lapset eivät tee ihmisistä onnellisimpia.
Onnellisuus alkoi pudota, jos lapsia oli kaksi tai enemmän. Perheriitatutkimuksesta käy ilmi, että 40 prosenttia tutkittujen perheiden riidoista käsitteli lasten kasvatusta.
Princetonin yliopiston tutkimuksessa 900 teksasilaisnaisen kyselytutkimuksessa lasten kanssa puuhastelu oli heistä vasta 16. mieluisin tapa viettää aikaa. Puolisoiden kahdestaan vietetty aikakin jää vähiin.
Kalifornialaisessa perheiden elämää nauhoittaneessa tutkimuksessa laskettiin, että keskiluokkaisissa kaksilapsisissa perheissä pariskunnat viettivät kaksistaan alle kymmenen prosenttia siitä ajasta, jonka olivat kotona ja hereillä. Suomalaisen Osmo Kontulan tutkimuksen mukaan erityisen onnellisia parisuhteessaan ovat lapsettomat alle 35-vuotiaat naiset, Ylioppilaslehti kirjoittaa."Lainaus HS.10.12.2010
Edelfeltin Kuningatar Blanca täältä
Pelottava tutkimustulos, ja samalla jotenkin uskottavaakin jossain mielessä. Uskon, että "lapselliset" saavat tehdä monin verroin enemmän työtä pelkän arjen pyörittämiseen kuin lapsettomat ja tällöin parin yhteinen aikakin varmaan usein jää vähiin. Moni glorifioi suvunjatkamisen, ja synnyttämätöntä naista pidetään joskus epätäydellisenä. Oma perhe on tullut tästä ylläolevasta tutkimuksesta huolimatta esiin tärkeimpänä elämän seikkana monessa muussa tutkimuksessa. Uskon sen, perhe luo turvaa. Mutta säälin ihmisiä, joiden seurapiiri koostuu vain ja ainoastaan lapsiperheistä(Niin, ja joillain ihmisisllä on myös niitä ihania ja teennäisiä "tavataan me kaksi pariskuntaa ja miehet voi jutella moottorisahoista ja me naiset, ihihihii, valokynistä"-tapaamisia. Ärsyttää. t. sinkku, jota harvoin kutsutaan nykyään minnekään-enkä kyllä näitä tekstejä lukiessa ihmettele). Nautin itse, kun ystäväpiiriin kuuluu ihmisiä, jotka löytävät elämäänsä muutakin sisältöä kuin jakautumisen ja siihen liittyvät asiat tietäen ja päättäen, että lapsia tuskin elämään tulee. Samalla katson ihastellen ystäviä, joiden lapset kehittyvät ja kasvavat uskomatonta vauhtia ja tuovat pariskunnan elämään paljon lisää.
Uskon, että lapsia laitetaan alulle myös yrityksinä pelastaa parisuhde, saada sitä sisältöä elämään tai vain muutosta. Minusta se on ihmiselämän aliarvostusta.
Uskon myös, että yksi yksinkertainen syy tehdä lapsia on halu nähdä omista aineksista koottu jälkeläinen, turva omalle vanhuudelle, ja tietyllä tavalla lapsi ja sen kasvatus on joka kerralla yritys saada aikaan jotain hienoa ja ihanaa. Lapsi tuo myös statusta tässä heteronormatiivisessa länsimaisessa kulttuurissamme. Lapsi, puoliso, hyvä työ, laaja ystäväpiiri, kalliit asusteet, lomamatkat..kaikki ovat osasia, joista kootaan "hyvää elämää". Mutta oletan, että hyvä elämä on täysin mahdollinen ilman mitään noista edellisistä. Siis paska työ, yksi kaveri, tilillä 3€, laukku ja kengät kirpparilta, lomamatka Joutsaan, ikisinkkuilu....Hmm.
Kaiken tämän jälkeen voisin sangen mielelläni jatkaa sukua ja tuoda maailmaan uuden Saukon jonain päivänä, olisihan se aika ihanaa, ja oi, mikä mahdollisuus!
Ja onni, sen avaimet ovat jokaisen omissa käsissä, oli lapsia tai ei.
PS.On myös perheenpyörittäjiä, jotka alituiseen päivittelevät (siis negatiiviseen sävyyn), miten tämä arjen pyöritys on niiin aikaavievää ja kato nyt mun kalenteria ja pitää lapsia kuskata tanhuun ja didgeridoon rakennuskurssille ja viikonloppunakaan en yhtään ehtinyt levätä eikä koskaan pääse mihinkään YHYY.
Alle kouluikäisten pienokaisten vanhemmat on ihan eri asia, mut sellaset omatoimisemmat reippaat koululaiset..jos niiden vanhemmat nurisee ja jupisee I has tuu wurdz: Oma Valinta.
Tai: Hanki Lastenvahti.
Tai Mitäs Läksit.
Tai Älä Jaksa.
:D
Minä olen sitä mieltä, että me ihmiset ollaan aika säälittäviä.
Kun sattuu onnettomuus tai katastrofi, ensin itketään ja annetaan rahaa Punaiselle Ristille ja Kirkon ulkomaanavulle. Kuukauden päästä uusi onnettomuus valtaa median ja edellinen on jo unohdettu. Eikä siitä edellisestäkään oikein välttämättä opittu.
Hyvänä esimerkkinä autuaasta muistijäljen katoamisesta ovat rakkaat saksalaiset, joista enemmistö pitää nykyään diktatuuria ihan ok vaihtoehtona(tietoa ei tarkistettu, vaan muistin varassa mennään). Mä luulen, että esim. Itävallasta saattaisi löytyä joku kiva johtaja vielä, että Hallo vaan, kannattaa tsekata sikäläinen tarjonta!
Sitten on niitä maita, joissa ryssitellään ja hurritellaan varmaan maailman tappiin asti. Yksi maa tulee heti mieleen, se alkaa S:llä ja loppuu I:hin ja sillä oli eilen itsenäisyyspäivä.
Ymmärrän, että itsenäisyys ei todellakaan tullut ilmaiseksi ja kaikki kunnia sotaveteraaneille. Mutta miksi joku Multian mulliturpa, joka on syntynyt vuonna 1993, saa ryssitellä yhtään ketään? Miksi se on tietyissä (juntti)piireissä sallittua? Miksi suomalaisilla (varsinkin miehillä, olen huomannut) on kauhean kova tarve naureskella ruotsalaisille. Heh heh, kun ne on sellasia ruskean reiän ritareita heh heh. Hoh hoh, katsokaa peiliinne.
Miksi, oi miksi kuvahaulla "ruotsalainen mies" tulee osumia yliruskettuneisiin, timmeihin, hupaisan näköisiin nuoriin miehiin, ja haulla "suomalainen mies" ruudulla retkottaa keski-ikäinen, valkoinen herra pelkät uimahousut jalassa, kirja kädessä ja silmälasit nenällä???
Tätäkö tämä on.
Onneksi on kohta joulu. Kulkuset ja silleen.
Lopuksi yksi joulukoirakuva ja yksi mieskuva.
Ensin siis kaksi "melko" vilkasta berniä Kemistä:
.. ja erään ihastuttavan bloginpitäjän innoittamana TA-DAH:
Norjalainen opettaja.
Niin ja post scriptum:
Katsoimme kivaisan viikonlopun aikana siskojen kanssa elokuvan Näin Koulutat Lohikäärmeesi. Ja se oli IHANA. Voinko suositella kaikille?
Plöö, sanoo Hampaaton. No eiku hei!
