Luuvutoon

Mua pyydettiin tekemään "muotipostaus". Kun mä olen niin muodikas ja sillä lailla inessä näissä muotijutuissa. Hah. Otsikossa tunnettu luksusbrändi. Ette kyllä arvaa mikä.
Täältä pesee kauhtana-asiaa.
Aloitetaan siis, seuraavaksi mekko, joka ei ehkä ole sitä tämän hetken kuuminta hottia eikä edes mitenkään uusi, mutta aika kaunis kuitenkin.

Voin kertoa, ettei mahdu mulle enää. Mutta on esiintynyt kuvissa joskus 28 vuotta sitten.
Sitten voin näyttää sellaisen neuletakin joka mahtuu, ja hei on aika mun mielestä hävyttömän tätimäinen näin nuorelle ihmiselle.

 Mutta siinä on rusetteja! Ja heleminapit, ai että on koreeta. (..Ja koirankarva/karvoja..)
Tämä neuletakki on niitä päiviä varten, kun pitää näyttää sivistyneeltä ja asialliselta, ja tapaa tärkeitä ihmisiä. Muina päivinä voikin sitten olla oma rähjäinen itsensä.

 Pääkallokengännauhat ja farkut (!).

Monessa blogissa hehkutetaan näinä päivinä Tory Burchin kenkiä, Odd Mollyn kolttuja tai jotain Luis Vuittonin laukkuja. On oikeasti aikamoinen vähemmistö, joka jotain Luis Vuittoneita pystyy ostamaan(Outo Molly ja Tory on siihen nähden aika edukkaita ostoksia). Minä olen työssäkäyvä naikkonen, mutten silti pysty kuvittelemaan, että laittaisin laukkuun 700€. Siskoni kävi kerran maailmalla jossain supermerkkiliikkeessä (Gucci?) ihan mielenkiinnosta, ja kuulemma pelkkä avaimenperä oli tyyliin 400€. Järkytystä seurasi melko varmasti venähtänyt ilme ja nopea poistuminen. Moni perustelee tuhannen euron merkkilaukkuostosta laadulla. Minusta laadusta saakin maksaa, mutta missä kulkee laadun ja merkinhimon raja? Jos hyvälaatuisen laukun saa parillasadalla eurolla, mistä ne loput 800 eukkia tulee tonnin laukussa? Tuskin pyhimyksiksi julistetut leskiäidit Angolassa parkkaavat kilinnahkaa chinchillaturkit päällä syöden ja paskoen kultaa. Kilinnahka on siten niin kovin kallista, ja koska merkkiliike haluaa juuri sitä kilinparan nahkaa, niiden laukutkin on hintavia. 
Peräänkuulutan siis sitä totuutta, että merkkituotteissa maksaa se merkki, ja sinä haluat sen, koska se on statussymboli ja niin siistii.

Mulle on toistaiseksi riittänyt ihan tavalliset rättikaupat, osittain siksi, koska en edes halua käyttää vaatteitani kymmentä vuotta, joten ei niiden tarvitse kestää niin kauaa.
Nii. Mutta oikeasti olen nyt tällä hetkellä aika väsynyt, ja haluan nukkumaan. Kolme päivää seisomatyötä ja kovaa hääräystä isossa tapahtumassa, ja voin kertoa, että olen aika naatti. Mutta vielä Pepi nuuhkaisee teitä vähän:

 

 Ja ettäs tiedätte, täällä on melko keväistä:

 Se on soronoo. Tää täti lähtee nukkumaan, mutta mutta, mullahan jäi esittelemättä aivan mieletön uusi ostos. Ens kerralla sitten. Nyt ei pysty. Zzzzzz..

Karjalanpiirakoita ja kallioplanetaarioita

Meillä menee hommat vanhaksi. Joka toinen pussi karjalanpiirakoita löytyy jääkaapista muutama piirakka homeessa. Ja se tulee aina yllätyksenä. Joka kerta "ohhoh, ne on taas menneet vanhaks". Ja kumpikin tietää heti, mistä on kysymys. 

gugl

Mies osti Citydealista (joka on vissiin nykyisin Groupon) liput Kallioplanetaarioon. Noin seitsemän kertaa puhuimme "no ensi viikolla mennään". Ja sitten havahduimme asiaan pari viikkoa lippujen umpeenmenon jälkeen. 
Kallioplanetaario olisi ollut oikeasti tosi mielenkiintoinen paikka käydä. Mutta kun meillä on niin fiini ja kiireinen elämä, jossa kaikkea superjännittävää tapahtuu ihan koko ajan. (Ts. koira pitää kusettaa ja Rillit Huurussa katsoa boxilta)
Nyt minua harmittaa niin, etten halua koko planetaarioon vähään aikaan. Vasta sitten, kun en enää niin kirkkaasti muista saamattomuuttamme.
Karjalanpiirakatkin olivat meillä niitä kaupan kalleimpia. Tosi hyviä ja kivasti rypytettyjä. Sitten rupesi ottamaan aivoon se ainainen homekasvusto, ja nyt ostetaankin niitä 9kpl/1,29€. Ihan oikein meille.
Meillä oli myös kihlakaiverruslahjakortti, jonka kinusin myyjältä ostohetkellä(niin romanttista). Havahduin tuossa maaliskuussa siihen, että se oli mennyt joulukuussa vanhaksi. No, onpahan aikaa miettiä sitä kaiverrusta sitten. Tulee maailman uniikein ja ihanein ja kaunein kaiverrus tällä miettimisellä. 

 Mutta asiat perspektiiviin. Pieni lista asioista, joita ainakaan minä en ole unohtanut:
Syöminen
Nukkuminen
Koiran ulkoilutus (tosin ruokkimisen muistaminen tekee joskus tiukkaa, terveisin nimimerkki "koiramme syö viikonloppuisin Etelä-Euroopalaiseen tapaan iltakymmeneltä", ja ruokinta-asian muistaa siinä vaiheessa kun sen silmät meinaa pullahtaa päästä minun jääkaapilla ovella seisomisen aikana)
Täydelliset naiset
Suklaa
Hellyys
...
Siinäpä ne tärkeimmät tietty jo olikin.

Mitä sä syöt?

Onneksi minua ei kuitenkaan unohdeta, olen tavannut ystäviäkin. Yhdeltä heistä olen saanut mitä ihanimman kunniatehtävän! Olen siitä ylpeä ja onnellinen, ja aion suorittaa kunniatehtäväni suurimmalla mahdollisella viisaudella, johon kykenen!! Tästä ei tässä vaiheessa vielä sen enempää (vihje; sanassa on viisi kirjainta, ja se alkaa K:lla).

Pieni ilta

Viikon alun mahatemppuilujen jälkeen on kiva olla (melkein) terve. Mehukeitto ei enää innosta, mutta voin sanoa, että munkki oli väärä valinta silti tänään. 
Tänään halusin raitista ilmaa, ja vinkumisen jälkeen mies suostui lähtemään epämääräistäkin epämääräisemmillä netistä napatuilla ohjeilla etsimään paikkoja, joissa voi päästää koiran irti ja lenkkeillä silläviisiin. 
Kahta tuntia, kolmea turhautumista ja noin 25 ajettua kilometriä myöhemmin palaamme sukat märkinä ja koira väsyneehkönä (edes!) kotiseudun tutkimusretkeltä semityytyväisinä. Koira on juoksutettu 10x10 kokoisella metsäpläntillä rekkojen ajaessa ohi ja muslimien ja vapaa-ajattelijoiden hautausmaan möllöttäessä toisella puolella. Charming. Ei se Pepiä näyttänyt haittaavan kyllä, vähästä onnellinen, parka.
Uusi yritys sitten taas joku toinen ilta, kun pimeä ei paina päälle ja tuisku ei tunge väkisin kaulahuivista sisään.

Ja onhan meillä uusi tv-taso, jota katselee paljon mielummin, kuin  tv:n ohjelmistoa. Vai katsooko joku mielummin kuitenkin Jersey Shorea, Facesia tai Idolsia? En usko.

Ah. Taidan taas vähän katsella tv-tasoa. Hyvää illanjatkoa!

Oma loma

Kävimme pääsiäisenä Kemissä. Siis siellä Lapin Merikaupungissa. Jotkut teistä lukijoista ehkä asuvatkin siellä. On se Kemi niin kaunis talvella. Ja muutenkin, kun siellä lomailee ei ole ikävä keskisen Suomen jonoja ja ruuhkia ja sulaneita katuja täynnä hiekoitushiekkaa. Lapin Merikaupunki näytti kauniit puolensa, upea sää hemmotteli koko kaksi ja puoli päivää. Onnistuinkin olemaan myös koko loman aivot aivan narikassa, ja uskon, että matkaseurallani oli viereinen naulakko. Miten paljon saa irti, kun päästää arjesta irti! 
Usein loman alkupäivinä vain ärsyttää, kun työasiat pyörivät mielessä. Varsinkin lyhyemmillä lomilla voi mennä puolet ajasta vatvomiseen, kun voisi vaan olla. Äitikin minulle männävuotena sanoi, että anna niiden työasioiden nyt olla, sitten taas niitä ehtii kun työt alkaa. Viisaita sanoja. 
Taito se on sekin, kuulkaa. Että vaan on eikä suorita. Voin rehellisesti sanoa, ettei työ tai huolet edes pilkahtanut mielessäni koko loman aikana. (No ehkä kerran tai kaksi, mutta vain muutamia sekunteja)
Tässä  tuloksia aivojen lomasta:

Iinankin aivot olivat levossa

 

 

 Ja paluumatka sujui rattoisasti Popedan perään katsellessa montakymmentä kilometriä...

Että näin. Ihanaa viikkoa!

Huhtikuu on toivoa täynnä

..juuri niinkuin kaikki torstait, muut viikonpäivät ja kaikki kuukaudet.
Olisin halunnut huijata jotain aprillista(raskaanaoloa, talon ostoa, ulkomaille muuttoa, eroa, koiran karkaamista..), mutta en uskalla. Äiti saisi sydärin, kaverit menisivät ehkä lankaan myös, aiheuttaisin hetkeksi parhaassa tapauksessa hämminkiä. Tosin journalistiystäväni E ei mene millään lankaan. Epäilee heti, ja ovelasti vain silmäilee. Voi johtua siitä, että olen onneton aprillaaja ja huijari. 

 Siskoni aprillasi muutama vuosi takaperin olevansa kihloissa. Ja teki sen vielä naamakirjassa. Moni meni lankaan. Vanhemmat tuhahtelivat, siskot kannustivat. Nyt itsekin bongasin omista naamakirjakavereistani muutaman samantyylisen pilan. Itse olen ollut sellainen sinisilmä, että kaikki huijaukset ovat menneet läpi kautta vuosien. "Kyllä me tullaan sitten etsimään, mene piiloon vaan", "en tietenkään kerro sun salaisuutta eteenpäin", "joo oot tosi nätti vaikka ootkin pullea", "et näytä yhtään kipeältä" ja "joo joo, oon oikeesti puoliksi intiaani". 
Nykyään koitan olla näppärä ja epäillä kaikkea, mutta synnynnäiset siniset silmäni silti puskevat pintaan. Uskon lähtökohtaisesti kaikkia ystäviäni. Uskon, että maailmassa on enemmän hyvää kuin pahaa. Uskon, että Pepi sai uuden ystävän Ruska-labbiksesta, joka kävi isäntäväen kanssa kylässä eilen.

Mielummin uskon, kuin epäilen kaikkea. Tai ehkä kaikista mieluiten olen siinä keskivaiheilla.

Pepi epäilee

Uskollinen mutta velmu ystäväni

Ja sinisilmäinen naamionainen

Uskon, toivon, oletan, että kevät on jo näin huhtikuussa täydessä vauhdissa, kesästä tulee ihana ja sopivan lämmin, syksyllä lähden kohti uusia haasteita. Epäilen, että takatalvi meidät vielä yllättää. 
Tiedän, että huomenna on taas maanantai. Ennen sitä pitää vielä rentoilla oikein olan takaa.

Noitaista palmusunnuntaita! Meillä jo kaksi noitaa käynyt, onneksi varattiin herkkuja kaappiin enkä minä ehtinyt niitä syömään.