Neljä korvaa ja asiaa valokuvauksesta

Huh, monta asiaa tämänkin naisen päässä vilisee. Ihka ensimmäinen vihjailun arvoinen asia on perheemme pystyt korvat, joita ehkä saattaa mahdollisesti olla viikonlopun jälkeen enemmän kuin kaksi. Olen aika täpinöissä, ja mieskin on. Ja voi, kun Pepi-parka ei arvaa vielä mitään.. No, palaamme tähän korva-asiaan noin viikon päästä.

Kuvituksena tietenkin perheen lelliä lepsuteltu ainokainen, jonka paras ystävä vinkuu, ja joutuu joskus tv-tason alle. Kuvia ottaessa makasin lattialla ja hivutin hiiitaaasti palloa pois tason alta. Aivan jäykkänä piti odottaa, ja kielikin lipsahti vähäsen suusta ulos. Ja sitten ihmeteltiin kun mamma nauroi niin että vesi tippui silmistä ja kamera tärisi.

Mies juhli syntymäpäiviään männä viikolla, ja minä aikamoisena hengettärenä leivoin piirakkaista ja cupcakes with frosting eli kuppikaakkuja kuorrutteella. Kuorrutus oli typerryttävän makiaa, ja sitä saa Citymarketien Americca-hyllyiltä.

 

Kuten kuorrutepurkista huomaa, yhtään en sotkenut en. Seuraavalla kerralla taidan ostaa cream cheese eli tuorejuustopäällystä, tosin sen nyt voi tehdä helposti itsekin, näppärä kun olen. Olen ottanut hämmentävän monta kuvaa herkuista, joita olen leiponut. Pitäisikin tehdä yksi postaus, johon tuuppaisin vain sellaisia sokerihuurteisia kuvia. En kyllä ymmärrä koko ruoan kuvaamista ja siitä hehkuttamista. En itse ainakaan ole kiinnostunut, jos joku fb-ystäväni on syönyt tonnikalasalaatin ja juonut kivennäisvettä lounaalla. Ihme kyllä, kaikki Facebookissa mainostetut ruoat ovat joko jotain superterveellisiä "kattokaa pastanmussuttajat, miten terveellisesti syön" tai gourmetsapuskoita tyyliin ankanrintaa punaviinikastikkeessa. Miksei kukaan kuvaa ihan Oolannin ranskalaisiaan, rasvattomia jogurttejaan, maitolasejaan tai makaronimöheröitään? Tässä ihana ateria, jonka lämmitin tänään itselleni päivälliseksi. Saarioisten maksalaatikko. 

Itse tein tänään paistettua riisiä ja broileripullia. Oli muuten niin epäesteettinen ruoka, ettei kameran hakeminen käynyt mielessäkään. Mutta mies kiitti ja mahat tulivat täyteen. Tosin olin ihan vähällä poistua keskuudestamme, sillä meinasin tukehtua riisiin. Se meni väärään kurkkuun. Jos mies olisi silloin juossut hakemaan kameraa, että " tästä tulee niin hyvä gif", niin olisin heittänyt sitä maitotölkillä. Arkaan paikkaan.

Valokuvista tulikin mieleeni, että sain tänään voimauttavan valokuvaussessioni tuotoksia nähtäväksi. En tiedä miten paljon voimauttaa huomata, että ottatukka on jumalaton, silmät eri paria ja takin napit auki niinkuin remppahelekulla, mutta kun niitä katsoi läpi sormien, oli mukana muutamia ihan oikeasti voimauttavia otoksia. Kunhan saan lopulliset versiot itselleni, esittelen niitä täällä avoimin mielin.

Ja lopuksi saanko esitellä Pepin uuden ystävän Pupun, jonka kanssa olemme leikkitreffailleet muutaman kerran. Hykerryttävää katsottavaa:

  Ihanaa viikonjatkoa!

 PS. Sain kivan haasteen Livin'life-blogin Maubellalta, johon paneudun seuraavalla kerralla. Kiitos haasteesta!

Lahjomisen sietämätön vaikeus

Tällainen yllänäkyvä on olo kiivastahtisen viikonlopun päätteeksi. Kovasti kaikkea on ollut ohjelmistossa, ja ensi viikollakin on kaikkea mukavaa, jiihaa. On sellainen rento ja iloinen fiilis. Ainoa pikkiriikkisen paniikin aihe on miehen syntymäpäivät, ja varsinkin synttärilahja. Jonka sanoin jo hankkineeni (hätävale oman selustan turvaamiseksi), mutta en oikeasti ole. Hih hih. Hermostunutta hihitystä. Kaiketi mentävä ensi viikolla pähkäilemään ja tuijottelemaan kauppaloisiin jotain sopivaa. 

Päivän suuri kysymys kuuluukin näin; miehet; isät, veljet, puolisot, ystävät; miksi ette suoraan sano, mitä toivotte lahjaksi? Maanittelun takana on aina se vastaus. Jo sitä hervahtaa silloinkaan. Saanen ihmetellä, miksi en voi vaikkapa armaan puolisoni kanssa käveleskellä rennosti kaikki kaupungin vaatekauppoja läpi, ja hän osoittaisi jotakin mukavaa

  neuletta, jonka minäkin hyväksyn; "Tuo on tosi kiva, tuollainen olisi kiva saada joulu- tai synttärilahjaksi!". Onko vaikeaa häh? 

Tosin huomaan ehdotukseni mahdottomuuden jo yhdistelmässä "rennosti" ja vaatekauppoja". Paree olla sitten tyytyväinen siihen, mitä saa, jos vihjeet ovat mitättömiä. Itsehän kerron kovaan ääneen mainoksia, kaupan hyllyjä tai nettisivuja suurieleisesti osoitellen, että "Oo, miten bellissima, toisikohan pukki tämän mulle, VIH VIH, vink vink."

 Arvannette, että seuraava postaus alkaa sanoilla "Rakas ystäväni joulupukki..." Jotta ei jää epäselväksi.

Siskoni henkilökohtainen käsityöavustaja Pepi, tässäkin valmistuu presento

 Lahjakasta viikon alkua kullekin!

Päiväni prinsessana

Moni puhuu, vielä useampi toteuttaa, jopa huomaamattaan. Voimautuminen on sana, jota viljellään monessa paikassa. Työpaikan tyky-kokouksissa, ystävien kesken, ruuhkavuosien kätköistä. Ihme sana, joka tarkoittaa ihan vain sitä, että saa uutta virtaa arkeen, hyvää tuulta purjeisiin, mielialaa kohottavaa seuraa ja/tai tekemistä, parempaa oloa kokonaisvaltaisesti ja ihania muistoja vaalittavaksi. 

Voin kertoa, että kaikkia näitä on saatu, kun ihana akkalaumani järjesti minulle "päivän prinsessana", Katrinsessa 30 wee.

Sain onnittelulaulun kotiovelle (sori naapurit), ja sisään pelmahti kuusi naista, kaksi tenavaa ja yksi parin viikon päästä päivänvalon näkevä salamatkustaja. Koira oli ihmeissään ja tohkeissaan, yritti lupsutella vanhemman tenavan kasvoja hyvin monta kertaa ja haisteli pienempää (porukan miesvahvistusta) niin kovin innokkaasti. Lopulta se passitettiin makkariin, jonne isäntäkin oli vaivihkaa paennut vetäytynyt kovaäänisen kälät.. innokkaan puheensorinan tieltä.

Brunssin jälkeen sain rentoutua Sokoksen kauneushoitolan manikyyrissä ja sen jälkeen sain ikimuistoisen kokemuksen; voimauttavan  valokuvauksen. Kuvaajan kanssa saimme vaellella Schaumannin Linnan pihamaastoissa ja hän otti minusta kymmeniä (varmaan kyllä satoja) kuvia eri paikoissa ja taustoissa. Näistä kuvista saan sitten valita kymmenen itselleni muistoksi. Täällä blogissa voin sitten muutamia onnistuneita otoksia jakaa. Myös ryhmäpotretti otettiin tästä ainutlaatuisesta naislaumasta. Varattu tunti meni hyvin nopeasti, ja vaikka hyytävä ilma sai huuleni tunnottomiksi, olin niin onnellinen, ja, no voimautunut session jälkeen. Manikyyri ja kuvaus, vähänkö olin rinsessana!

Ravintolassa syönnin (Jalossa niin hyvä palvelu ja ruoka) jälkeen vietimme yhteistä iltaa, ja aamuyön tunnithan ne jo raksuttivat, kun vihdoin kiepahdin peiton alle. Aika rentoutuneen kuuloinen oli muukin naislauma reissun jälkimainingeista päätellen. Keskustelua ja avautumista, jakamista ja kannustamista, niistä on paras seura tehty. Minä ainakin olen kovin onnellinen kaikesta päivän ohjelmasta, mutta valokuvaussessio oli kyllä niin unelmalahja, jota ei itse tule niin helposti toteutettua. Iih, oon niin onnellinen :D Ja väsynyt. Ilta jatkuu leffalla ja viekulla.

Kiitos SYDÄN

VALOA! LISÄÄ VALOA!

Koska on jo marraskuu, voi laittaa erilaisia valoja killumaan ja asennella lamppuja pimeyden keskelle. Sehän tässä vuodenajassa ennen lunta on parasta. Jos mitään valoja ei ole, olo on kuin mörön pylperössä säkki naamalla. Eihän sellainen käy! Asettelin siis tammikuun alelöytöni (-80% pois hinnasta) hankkimani tähden (kyllä, joulutähden) akkunalle ja muutaman lyhdyn lisää parvekkeelle.

 Parvekettamme rakastan yli kaiken, ja mielelläni sinne hankkisin vielä muutaman metrisen sypressin tai muun sinkkisankoon laitettavan.

 Ja ehkä vielä kuudennen lyhdyn...

Varautunut nainen

En ole enää viime vuosina kiintynyt varsinaisesti kämppiini, joissa olen asustellut. Liekö syynä maaninen muuttelu ja tavaroiden ja maisemien vaihtelu. Tosin muutama tavara on sellainen, joka on seilannut aina mukana uuteen kotiin, ja joista en ihan hevillä luopuisikaan..

Tämä uusi koti, jonka tänään saimme paraatikuntoon (köh köh...lähinnä asumiskelpoiseksi..tai no kohtuusiistiksi..jos koirankarvoja ei lasketa) tuntuu jo nyt tosi kivalta, mutta ihastua en silti vain uskalla. Pätee moneen muuhunkin asiaan. Lämpenen nykyään niin hitaasti kaikelle uudelle. Ihmisiin, tavaroihin, uusiin tyyleihin vain on niin vaikea enää päätäpahkaa "ihastua". Pitää aluksi olla "njääh", sitten "hmm", sitten ehkä "aaa" ja lopulta jopa "ooh!". 

Pitää  vähän pohtia, tykkäänkö oikeesti. 

Kun on muutamia kertoja elämässään polttanut näppinsä ja juossut seiniin ja hommat on ns. kyrvähtäneet, sitä on varovaisempi. Kai niin käy kaikille?  

 Kerpele, vanhuushan se, joka varovaiseksi naisen tekee. Ehkä sitä on siis, jopa, kaiketi, ihme kyllä, oppinut virheistään. Toisaalta, siinäpä se nuoruuden mahtavuus. Tuulta päin ja pää edellä. Se tunne on niin mahtava, ja näppien polttaminen kuuluu asiaan. 

Ei sitä näin aikuisena enää, vaikka joskus tekisi mieli vain mennä eikä miettiä.  

Nuorena ei mieti, tarvinko reissuun mukaan särkylääkettä, käsidesiä, pk-suojia, kumpparit, sytkärin, varatakin, vanttuut, kuumemittarin, toppahousut (kuten eräälläkin kaverilla kerran oli), makuualustan ja rakkolaastareita. 

Nykyään epäilee ja pelkää pahinta. 

Perseelleenhän sen menee jos on mennäkseen, ei siitä mihinkään pääse, eikä siinä ne toppahousut auta :D 

 

Viihdytän itseäni ja muutamaa muuta

Koska minulla on liikaa aikaa, päätin eilen vaihtaa hiukan tyyliä. Olen jo hetken kaivannut pientä päivitystä, ja koen olevani jotenkin aika...vanha ja tylsä. 

Enpä ole enää:

Ai, että kun piristi uudet hiukset ja meikit!

Ja vähän myöhässä Happy Halloween ;)