Häät ja pöllö

Oli ihanaa juhlia kanssanne häitä, ystävät! 

Morsiuspari hehkui onnea ja olin hyvin onnellinen heidän puolestaan.
Tunnelma oli juhlava mutta leppoisa ja rento. Juhlapaikka oli kaunis ja toimiva, ohjelma hauskaa ja koskettavaa. Hiukan piti kyyneliä tirautella, kun naispoppoomme ohjelmanumero näytti kuvia ja hetkiä menneiltä yhteisiltä vuosilta...(Mies lähinnä yritti bongata minua vanhoista kuvista, ihan onni, ettei kaikista tunnistanut...)
Juhlien nimikortit ja moni yksityiskohta oli mietitty ja hyvin parin näköinen.
Ai että, miten mukavaa oli.

 Toki näin mukava illan jälkeen täytyy kotimatkalla ajaa pöllökolari.
Pimeästä auton eteen suhahti suuri, vaalea pöllö pikkuolennon perässä. Se ehti laskeutua kaistalle, kääntää pään meitä kohti jolloin minä huusin "EI ei se on pöllö, se on pöllö, varo sitä VARO SITÄ PRKL!!" No mies yritti varoa, ja pöllö suhahti autoa myöten takaisin ilmaan,kuului vain suuuh, kun siipi osui autoa kylkeen. Minä niin toivon, että pöllö pääsi takaisin metsään ja näin myös uskottelen itselleni (ja siskolleni 25-v, jolle  sana pöllökolari aiheutti alahuulen välittömän väpätyksen).

Saman verran jorinaa häistä ja pöllöstä, vaikka häät nyt olivat itsestäänselvä pääasia. Mutta pöllökolari on tosiasia. Pöllöt ovat vissiin vähän hitaita, mitä ei uskoisi. No, tänä yönä pöllö todennäköisesti parantelee jomottavaa siipeään ja lähtee metsästämään että suhina vaan käy. 

 

Näin toivoo Katrinsessa "mä leikkaan hei otsatukan ite".
Hyvää yötä, pöllöt myötä! 
Huu.

Kalalla naamaan ja muita viisauksia

On pitänyt kirjoittaa tälläkin viikolla niin monta kertaa. Mutta koska elämä ensin ojentaa käden ja loppaisee sitten isolla, kylmällä kalalla kunnolla turpaan, ei ole helppoa kirjoitella. 
Kyseinen turpaan loppaava kala oli niin suuri, että tipahdin laiturilta ja meinasin perhana hukkua. Mutta nyt on käsi kiinni ystävän kädessä ja jalka laiturin lankulla kiinni. 

Näiden epämääräisten kielikuvien jälkeen haluan mainita, että olen taas haistanut syksyn. Syksy voi joidenkin mielestä tuoksua martaalle, mutta minusta syksyssä on aina uuden alkua. Ihanaa, kirpeää ja rätisevää, uusia kyniä ja kumeja ja vihkoja ja uudet vaatteet ja kesästä levännyt mieli. Vaikken edes ole aloittamassa mitään koulua, kuten tuhannet muut. Silti syksyssä on sitä jotain. Kuten kynttilät ja filtit.

Tekee oikein hyvää sytytellä kynttilöitä ja kääriytyä filttiin sohvalle. 
Tehkää tekin niin, ja vain olkaa. Miettikää, mitä ihanaa teidän elämässänne on ja arvostakaa sitä/heitä. Älkää vinkuko Facebookissa, kuinka "kesä ei ole vielä ohi, eihän se koskaan alkanutkaan" ja "vielä on kesää jäljellä". Kun kesä on kuulkaa nyt kuollut ja kuopattu. Niih. Ensi kesänä sitten lepäätte siellä terassin baden badenilla ja imette siideriä pillillä. Tai varaatte matkan nyt, olen kuullut, että Kanarian saarilla on lämmintä talvella.

Nautitaan syksystä kuten koira nauttii uudesta lelusta, herra Ravusta.

 Kuvat taidan tästedes laittaa tämän kokoisina, aiks näppärän oloinen koko, eikö.
Lauantaina juhlitaan ystävän häitä, aivan ihanaa yhdessäoloa siis tiedossa, kyynel on takuuvarmasti silmäkulmassa (ketä huijaan:poskilla ja kaulalla ja rään seassa) useaan kertaan päivän aikana! Koira on kotosalla hoitajan kera, joten sen mahdolliset kyyneleet liittyy enemminkin siihen, että liian innokkuuden vuoksi herra Rapu on hyllyllä ainakin hetken (kuva antanee vinkkiä)..
Nyt taidan vastata makuuhuoneen tuhisevaan kutsuun, ja liittyä kolmanneksi tuhisijaksi sinne! Moi!

Unohdettu koira: kaksivuotias PEPI

Lahopää emäntä ja aavistuksen lahopäinen isäntä saivat huono koiranomistaja-pisteen. Äiti soitti:

Äiti: Sitä vain soitin, että kai te muistitte, että Pepillä on tänään synttärit?

Minä: Herrajumala, ei! Vielä eilen muistettiin. Noloa.

Mies taustalta: Kyllä minä ne synttärit muistin!

Puhelun päätyttyä mies mutisee: Käyn tuossa Salessa. 

Minä: Ostatko Pepille synttärikakun?

Mies: Joo.

Nyt on kaksivuotias kooki-koira saanut herkkukakun (maksalaatikkoa, pekonia ja nakkia) ja syönyt sen sohvalla. Me laulettiinkin hiukan noloina ja koira katsoi meitä, että mitä te hullut, hullut ihmiset teette. Minä vähän liikutuinkin, oma pikku karvapeppuheppu <3>

Ja vielä kuvia koirasta, hee hee:

                                                           ONNEA SIIS PEPI!

Pepuzenko

Tunnetaan myös nimillä paskatassu, El Pepi, Bebuschka ja Bubi (??). Puolustukseksemme on sanottava, että Bubi on siskoni keksimä, ja kuulostaa huuhkajalta, ei kooki-koiralta.
Sekin on urheillut ölympiäläisiä. Kooki siis.
Tavallaan.
Selkeästi ainakin olympialaisissa on jäätelönsyöntikisan kokoinen aukko.

Täällä ihana, siisti koti ja vielä pullantuoksuinenkin. Ehtoisa emäntä kiittää, kumartaa ja lähtee hiipimään kohti keittiötä ja pullapeltejä, koira mitä ilmeisimmin perässään. Ahne rontti.