Jumi

Olen ollut tietokoneellani melkein jokaisena päivänä siitä saakka, kun sen kotiini hain kolme vuotta sitten. Sitä ennen, uskokaa tai älkää, kävin silloisen kotini alakerran nettikahvilassa maksamassa laskuni ja hiukan lukemassa sähköpostejani. 15min ja euro. Tunti 3€.

Tämän maailman eniten peruskoneeni hain pyörällä kolmen kilometrin päästä keväällä 2009 ja avot, maailma oli auki. Pätkien ja lataillen, mokkulan varassa, mutta auki.
Sen jälkeen nettikahvila on sulkenut ovensa, minulla on valokuituyhteysnettiliittymä ja hartiat kokoaikaisesti jumissa.
Olen tällä hetkellä polvillani sohvan edustalla, tyyny jalkojen alla. Joskus olen puoli-istuvassa asennossa sohvalla kuuden tyynyn kanssa. Tai istun jalat ristissä kone jalkojeni päällä. Ja hartiat on jumissa. 
Meidän kodissa ei ole oikein mitään järkevää paikkaa, johon voisin koneeni nostaa, enkä oikeastaan edes haluaisi tämän olevan näkösällä koko aikaa. Riittänee, että yhdellä perheenjäsenistä on tietokoneelle oma pöytä, jossa on kaksi näyttöä (kolmas olisi kuulemma kiva) ja ihmeellisiä piuhottimia ja värkkejä siinä pöydällä. Minulle riittäisi jokin taikapöytä, jonka äärellä voisin istua tuolissa kunnollisessa asennossa ja jonne koneen saisi piiloon, kun sitä ei käyttäisi. En uskonut, että sellaisia on olemassa. 
Väärässä olin. Onni ja hartiahelpotus asuu tietenkin Ikeassa. 

Kröhöm..Rakas ystäväni joulupukki...Tiedän, että on aikaista, mutta haluaisin ehkä esittää aivan pikkiriikkisen toiveen...:D

Kummeksuttaa tällainen olo

Kummallinen olo. Sellainen, että pitää vähän kurtistaa kulmakarvoja ja ihmetellä, että mikä tässä nyt oikein on.Katselen ärtyisen ihmeissäni seiniä ja puhelinta ja tajuan. On hyvä mieli.Asiat ovat kivasti, ja vanha totuus "kyllä ne aina järjestyy" saattaa ehkä jopa pitää paikkaansa. Hö. Kerkesin jo tuudittua sellaiseen känkkäränkkävalivalituimamuija-olotilaan. 
Asuntoasiat ovat olleet mielessä, ja suunnitelmien mukaan asumme eri osoitteessa marraskuun alusta.
Se tarkoittaa lievennystä menoihin, ja sehän on tällaiselle elämäntapapersaukiselle hyvä homma :D
On tapahtunut kivoja sattumuksia ja asioita (ja yksi surullinen, valitettavasti) ja mieli on melko kevyt. Siinähän on ihmettelemistä. Saatan sen kunniaksi lähteä tänään yksille seudun parhaassa seurassa. 
Että hyvät viikonloput vaan itse kullekin.

Siis sitä vaan vielä, että sain kaksi kimppua ruusuja mieheltä. Vähänkö pisteet taas nousi. 
Ja ihanan tummakutrisen kummipoikanikin kastelahjakin vilkkuu pöytälampun edessä. Ja tiedän tasan, kuka siellä ruudun toisella puolella nyt tihrustaa oikein huolella ruutua.
Perjantain Pepi: "Jos oon oikein täpäkkänä, saan sen namun"

Maailman aurinkoisin päivä

Viikkojen tihkujen jälkeen tämä päivä avautui huikaisevan kirkkaana ja lämpöisenä. Ja oikeastaan koko viikonloppu on ollut tohinainen ja sen verran selkeä, että on ehtinyt kydä esim. Ween Maan Viljaa- messuilla, joissa käsityöläiset ja herkkujen väsääjät olivat tuotteitaan myymässä. Mies katseli himoiten kaikenmoisia levitteitä ja chilivalkosipuleita. Minä vakoilin lähinnä metrilakukojua kuola suunpielessä.
Sain lakujani, mutta yhtäkkiä!
FUDGE-KOJU.

 Ostin kolme palasta, ja karvas pettymyshän se oli. Ostin väärää sorttia, ja ne olivat rakeisia, kuivia ja kalliita. Ei mikään kiva yhdistelmä. Tai mies ne kyllä osti. Ei mikään kiva juttu siis sille. 
Pettymyksen vastapainoksi tuhertelin hieman taulua. Käsittelin paperia kuluneen ja ruhjoutuneen näköiseksi ja kirjoitin siihen Tommy Tabermannin runon, sen hively-sileä kivi-nähty rannalla-runon, tiedättehän. Nyt taulu nököttää seinällä melkein samalla tasolla toisen samankokoisen (mutta erilaisen) kanssa. Aina ei voi tuon betoniseinän kanssa onnistua.

Ja voinpa vielä kertoa, että kesän marjoista surruutettu smoothie on terveellisintä, mitä voi kurkusta alas kaataa, ellei siihen lipsahda n. desi liikaa sokeria..

Jalaka

Vähänkö oon tuunaaja. Ja emäntä.
Ai, että on tekeväinen olo kun jotain pientäkin puuhastelee. Pitkään olin miettinyt lampunjalan värin vaihtoa, ja lamppuparkakin oli vuosien palvelun jälkeen törkeästi tyrkätty varastokoppiin pölyyntymään. 
Nyt se on lähestulkoon paraatipaikalla uuden, nätin jalkansa kanssa, itse tyrkkääjän toimesta.
Ennen:

Välivaihe:

 Ja akkunalla valmiina:

Aika kiva on. Vähän maalasin myös johtoa, se kuului asiaan, eikä ole mikään vahinko. Sellainen pieni kuriositeetti..öhöm..
Jalan kuviointi on erityisesti mieleeni, se on sellainen herkkä mutta tomera.

 Ja kiitokseksi itselleni leivoin nimellisesti siskolleni ja miehelleni omenapiirakan, mutta oikeastihan se oli ihan minulle vain. 

Hyvää oli!

Kamuja?

Olen saanut hämmentävän monta yhteydenottoa viikon aikana. Minua on muistettu! Ihanilta ihmisiltä viestit ja puhelut ovat tosin, eipä muita juuri piiriini kuulukaan.
Olen onnekas voidessani sanoa, että ystäviä, kavereita, tuttavia ja hyvänpäiväntuttujakin on ainoastaan sellaisia kivoja. Mukavia, sosiaalisia, ihania. Sitä siis niin haalii itsensä kaltaisia ihmisiä ympärilleen.
Olen nuorempana ollut sellainen soittelija ja yhteydenottaja paljon enemmän kuin nyt. Nyt olen heittänyt vähintään puolikkaan pallon muille, etten ole itse aina suuna päänä viestittelemässä. Vanha ystävä, laita siis viestiä, haluan kuulla sinusta!

Uusia ystäviä sitä ei enää aikuisena niin helposti saa, kun opiskeluaikana sitä huomasi kaverustuvansa mutkattomasti ja helposti bileissä, rimpsalla tai öh juhlimassa..joskus myös baarissa.  On kai sitä muuallakin aikaa vietetty, mutten nyt kyllä muista..Silloin se oli niin railakasta se meno. Toisin on nyt.
Tosin miehen kautta on tullut iiiiso liuta mahtavia kavereita yhdellä kertaa näin kypsälläkin iällä. Ihan mahtavaa. 

Nykyään monella on samat työkaverit vakipaikassa, oma perhe joka tehokkaasti vähentää biletystä ja samat luottoystävät, joiden kanssa viettää aikaa.
Lukuisat tutut, joiden kanssa tapasi yössä, ovat jääneet. Nyt on vain ystävien ja kavereiden kerma jäljellä, ne ihanat, joiden kanssa mielelläni vietän vaikka loppuelämäni huolia jakaen, murheita itkien, onnea nauraen ja arkea pohdiskellen. Joskus jopa ihan juhlien.
Jos saan vielä joskus lisää ystäviä, mahtavaa. Jos en, haitanneeko se. 

Otetaanpa tässä suklaapala ystävyyden kunniaksi! Ja sitten kömmitään nukkumaan jooko!

Suklaakäsi

Luin juuri hervottoman kirjoituksen "sipsikädestä" mahtavasta Kahden Suora-blogista, kirjoituksen voit lukea tästä. 
Minulla on suklaakäsi. Missä tahansa istunkin suklaakarkkikipon viereen, alkaa ankara jumppa, jonka aikana häpeämättömästi hupenee kipon pinta, kunnes pohja näkyy tai ahneen häpeä valtaa mieleni.

Tänään hervahdin oikein kunnolla pitkästä aikaa. Ostin naistenlehden ja hieman suklaata (siis, ihan sikkenä) ja löpsähdin sohvalle. Ai että, ihanan ravittu olo on monella tapaa. Huomenna voikin sitten olla reipas ja notkea, ja pyöräillä luvassa olevaan kynttilä-iltamaan (ts. saföörin suostuttelu on kesken).

 Olen oikeasti niin makean lumoissa, että vastajuhlituissa häissä en niinkään intaantunut notkuvasta pitopöydästä, vaan odotin kieli pitkällä hääkakun leikkuuta ja sitä seuraavaa jälkiruokapöydän antimia. Olin ihan onneni kukkuloilla maistellessani kolmen sortin juustokakkuja ja muita ihanuuksia. Koska hääkakku itse oli hiukan toisaalla kuin muut herkut, tajusin vasta seuraavana päivänä, etten ollut maistanut sitä lainkaan! Kun piti keskittyä niihin juustokaakkuihin...

Siis näihin

Makiaa loppuviikkoa ystävät!

Hellyys

Joskus tulee sellainen pakahduttava olo, että silmät kostuu ja tekee mieli halia vain.
Joskus tulee sellainen olo, että maailma on avoinna ja sydän pakahtuu.
Joskus taas on sellainen olo, että kaikki on niin hyvin, ja mieli seesteinen. 

En tiedä, millaista on ihmisillä, jotka ovat tyyniä ja tasaisia. Varmaan aika leppoista. Omat mielialat ja olot vaihtelevat, ja yllämainitut tunteet ovat vain pieni osa siitä skaalasta, mikä päässäni velloo. Mutta minä tykkään siitä. Tykkään, että mieli muuttuu ja tunteet ottaa vallan. Liika tasaisuus on tylsää. Kuulemma.

Hellyys on se tunne, mikä on vuosien kuluessa yhä enemmän pinnalla, hetkittäin. Hellyys miestä kohtaan, kun se on niin kiva ja ihana.
Hellyys siskoja kohtaan, kun ne on niin reippaita pikku tonttuja, ja niin on omat vanhempanikin. Hellyys ystäviä kohtaan kun ne on sellaisia lutusia luttanoita.

Iso, iso on hellyys puolustuskyvytöntä olentoa kohtaan, joka on meistä täysin riippuvainen, ja joka päivä haluaa vain läheisyyttä, yhdessäoloa ja on onnellinen aina kun tulemme kotiin. Joka luottaa, että olemme sille hyviä. Joka on kiitollinen joka rapsutuksesta ja pienestäkin lenkistä. Joka häntä heiluen katsoo meitä ylöspäin ja joka näyttää tältä:

Sori ankeasta taustasta, jossa vilahtelee karvahanurin sadetakki, shampoo ja miehen varpas sun muuta sälää.

Lopetan hempeilyn nyt tähän ja lähden koisimaan. Helliä hetkiä kaikille!