Pöksykuriiri

Siskon pöksykuriirihommia tänään.

Täällä Jyväskylässä on hevosteluliike nimeltään Pollenpotku, (Killerin raviradan kupeessa) jossa on erityisen sekava sisustus ja hurjasti hepovaatteita hyvällä hinnalla ja miljoona muuta asiaa. Viime kerralla käydessämme kaupassa siellä oli kaksi koiraa vastaanottamassa jo pihalla, ja kaupan sisällä kellotteli kahdessa eri kopassa tipuja ja ankanpoikia lämpölampun alla. Siellä suloiset piipittäjät elelivät sulassa sovussa päitsien ja hihnojen ja sellaisten muiden hevostavaroiden seassa. Kissakin taisi olla jaloissa pyörimässä. Ihan ensimmäisen vierailun kohokohtana taas oli VALTAVAN kokoinen hevonen ja sen muutama pikkuserkku (pihalla aitauksessa, ei sisällä kaupassa). 

Tällä kertaa Pollenpotkussa tämä kuriiri käveli ovelle kahden koiran, kissan ja kanojen saattelemana. Sisällä kysyin lopulta paikalle lompsineelta omistajalta, ovatko kanat niitä samoja, joille lässytin tipuina. Olihan ne, ja suuret pulleat ankatkin löytyivät vielä pihalta pää siiven alla torkkuvina. Siitä ne heräsivät minun päivittelyihini ja lähtivät moittivasti kaakottaen ja pyrstöt väpättäen talon taakse; kehtasinkin herättää torkuilta!

Aivan mainio paikka, jossa eläimiä kuin kotieläinpuistossa, ja tavaraa niin paljon, että huh. Niin sympaattinen ja sekalainen seurakunta eläimiä, tavaroita, olkia, ja rentoa kaupantekoa.

Vertaan aina mielessäni tätä kauppaa ja jotain "keskustan putiikkia", ja en voi olla hymyilemättä suurelle kontrastille. Putiikissa on mielessäni aina kiiltävät, valkeat lattiat, minimalistinen sisustus ja esillepano sekä tympeä pitkäsäärinen myyjä, joka viilaa kynsiään tiskin takana takakireä ilme naamalla. Pollenpotku on melko tarkkaan sellaisen liikkeen vastakohta. 

Kuva kanasista ja kukosta

Pöksykuriiri kuittaa ja lupaa lähettää ratsastuspökät kohti pohjoista het huomenna!

Mielialanainen

Nyt vaihtelee mielialat, pois alta risut, männynkävyt ja ärsyttävät tohelot! Aikamoista oli herätä kirkkaaseen auringonpaisteeseen iloisena, ja kolmen minuutin päästä kilahtaa hiljaisesti törrrkeän likaisille ikkunoille (joita EN aio pestä, pesköön seuraava asukas)joiden tomuläikkiä ja sormenjälkiä se aurinko armas paljasteli armottomasti, ja tajuta sitten nolona likaisuuden olevan lähinnä minun vikani. Tai siis sen, joka niitä ei ole pessyt. Eli minä. Hö. Ja sitten taas ilahtua omenapiirakasta ja vaniljakastikkeesta jääkaapissa ja sitten vaivuttiinkin morkkikseen. Eihän se ole aamupala. Onnistuin senkin miettimään parhain päin; pääraakaineet omena ja maito ovat tosi hyvä aamupala, totta tosiaan! 

HUOH, NAISET, miettii siellä joku! Ja tottahan se on. Päivän aikana ehdin mennä syvästä alakulosta hysteeriseen riemuun kahdessa sekunnissa. Pelottavaa, eikö. No mitkä hormonit ne siellä heittelee naisparan päätä suuntaan jos toiseen? En tiedä, mutta tuskin olen ainoa, jolla on joskus hiukan mood swingejä. Päivän aikana on kuultu (lähinnä puoliso, voi sitä parkaa) muutamia hyvin epävakaan tuntuisia lauseita, mutta vakuutan, olen täysin järjissäni ja sielunruumiinvoimissa! 

Kuitenkin, tässä olen, sohvalla. Teatraalisesta surusta, mielipuolisesta naurusta ja ihme pelleilyistä voipuneena. Joskus on vain niin ihanaa olla tosi, tosi lapsellinen ja höpö. Ettei uppoudu vakavaan aikuisuuteen.

 Tosin meidän perheessä ei taida sellaiseen olla suurtakaan vaaraa. Coolin Pepin salaisena stylistinä toimineet viime viikolla siskot ja siskon poikaystävä.

900km

Anteeksi pitkä hiljaisuus, on ollut elämän iloja ja suruja tässä männäpäivinä. 

Köröttelin eilen kiltin ja reipastakin reippaamman pienen koiran kanssa Kemistä Keski-Suomeen ja ai, että oli nätisti koko matkan El Pepi, the kosmopoliitti. Mainitsinko jo reippaan? Ja kiltin? Oulussa takanani istunut nainen sanoi poislähtiessään "Ai herranen aeka, sullahan on siellä koira! Ollut koko matkan niin nätisti, ei minun koira kyllä olis ollut, vinkunut olis se vaan". Ja minä tietenkin yhdyin kehumisiin yltäkylläisesti "niin on, reipas on, matkustajakoira on, kilttikin juu" ja nyökyttelin monen monta kertaa.

Menomatka olikin vähän varovaisempi. Piti kuikuilla samanmerkkistä kaveria bussin etuosassa ja vähän säikähdellä töyssyjä. Pikkusen eri meininki paluumatkalla. No kuva kertoo enemmän kuin...

Menomatka

Paluumatka

 

Pahvit

Laatikoita on hamstrattu, mutta vielä noin tsiljoona pitäisi löytää. Tänään hain pyörällä kaksi laatikkoa pienen matkan päästä eskortti-kaupasta. Koira vähän pelkää suuria ja pelottavia pahvilaatikoita. Saattavat hyökätä, jos huonosti käy. Onneksi iskän verkkareissa on turvassa.

Huvittavaa, miten pahvilaatikot täyttävät mielen muuttoa edeltävinä päivinä. Näin niistä viime yönä unta, jossa hain pahvilaatikoita kaupasta. Niin enneuni. Jos jollakulla on tsiljoona tai vähemmän hyviä laatikoita, me tullaan hakemaan. Kaikki kaupassa työskentelevät, laittakaa syrjään meitä varten! Minun muuttoni sujuu hyvin, mutta kun miehellä on tuota koristetavaraa ja kynttilänjalkaa niin tuhottomasti. Huh.

 Kohta käy narttujen tie kohti pohjoista, pakoon pahveja, ainakin hetkeksi. Sielläpäin on nähty karhu, aika lähellä vanhempieni taloa. Onneksi on tuo pelottava saalistajakoira turvana!

 Siis tämä samainen kermahanuri, jota kannetaan isojen kurakoiden yli valjaista pidellen, kas näin. Kyllä kaikkoaa karhut.

Urkkijat!

Koska näen tilastoistani, että täällä käy kymmeniä ihmisiä lukemassa postauksiani, niin miksi ette painaisi nappia postin alareunassa. Toki syy painamattomuuteen voi olla se, että postaukseni on niin kuivia ja typeriä, mutta en usko, tuskin täällä ketään vierailisi, jos näin olisi. Mähän olen hauska ja naseva (ainakin kuvitelmissani). Napit siis alas, kiitos, joka postin jälkeen! Ja miksi et kommentoisi suoraan tänne blogiin fb:n tai sähköpostin sijaan? Se on helppoa, ja ei tarvitse rekisteröityä mihinkään sen tehdäkseen.

Toinen, aavistuksen romanttisempi asia on minun ja miekkosen ensimmäinen kihlajaispäivä, joka on tänään. Sain punaisia ruusuja ja suklaata, ja mitä minä annoin miehelleni? En mitään, koska en muistanut koko asiaa, ennenkuin minua tuijotti kukkapuska suoraan silmiin. Onneksi mies näytti pääsevän lahjattomuudestani ylitse ja vei minut syömään. Mäkkärille. Koska minä toivoin :D Classy lady.

 Ja onpahan meidän koirallammekin ystäviä, mustia ja iloisia sellaisia.Ruska the musta labbisneiti kävi Pepin kanssa koirapuistoilemassa ja mukelointi jatkui vielä meillä kotonakin olohuoneen lattialla. Ruskan emäntä, rakas touhukas ystäväni K ja minä katselimme päät kallellaan, kuinka meidän silmäterämme niin kivasti leikkivät keskenään kokoerosta huolimatta. Pepi kun meinaa tykätä yleensä pitkulaisista ja matalista koirista, itsensä kaltaisista siis. Mutta Ruska oli tervetullut poikkeus moiseen kokorasismiin.

Sisällä oli pakko ottaa salamalla kuvia, on valo jo niin vähissä, että olisi ilman salamaa tullut vain suhmua ja sekundaa. Ihana syksy, muuten. Kynttilät palaa ja sataa ropisee. Kiva on itse akkunasta katsella töihin kiiruhtavia henkilöitä aamuisin ja laulaa työväenlauluja. Hah.

Lopuksi aika pelottava kuva meidän muuten niin lempeistä turreistamme. Mitä tappajakoiria :D

 RRauh!

Give innocence instead

Nyt kun musiikkimaailmoista kuuluu ah, niin dramaattisia uutisia, voikin keskittyä koirakuviin ja päämäärättömään höpöttelyyn.

Olimme viikko sitten koiran kanssa lähistöllä sijaitsevalla pellolla. Tai sen laitamilla kulkevilla poluilla. Ihanan tuulinen ja raikas syyssää, ja niin kaunista.

Oli korvienväli tuultunut kotiin päästessä.

Ihania, leppoisia syyspäiviä elellään, ja parin viikon päästä lähden käymään Lapin Merikaupungissakin. Sain bussiliput 350km matkalle KOLMELLA EUROLLA Onnibus-nimiseltä firmalta. Matkustusaikakin on ihmismäinen, eikä mitään aamuyön tokkuraisia tunteja. Oulusta sitten Kemiin täytyy ostaa normaali lippu. Mutta kokonaishinta menopaluulle jää noin 120€ pienemmäksi kuin "normihinnoilla". Melkoinen säästö!

Firmassahan lippuhinnat toimivat niin (ainakin tällä kulkemallani välillä) , että auton ensimmäinen lippu maksaa 3€ ja seuraavat sitten aina muutamia euroja enemmän aina 40€ saakka. Ihan mahtava juttu, että markkinoilla on "siististi coolimpia" halpoja hintoja ;)

Reissua odotellessa pakkailenkin täällä kotiamme laatikoihin, ja valmistaudun henkisesti muuttopuuhiin. On se aina niin ihanaa...not.

 Mutta pakko vielä sanoa, että oli se Anettekin ihana ja varsin hyvä ja sieväkin. Niin. Ja kauhulla odotan sanomien ja lehtien härdelliä tämän teiden erkaannus-uutisen jälkeen.
Ei mulla sitten muuta :D