25.10.2012

Pöksykuriiri

Siskon pöksykuriirihommia tänään.
Täällä Jyväskylässä on hevosteluliike nimeltään Pollenpotku, (Killerin raviradan kupeessa) jossa on erityisen sekava sisustus ja hurjasti hepovaatteita hyvällä hinnalla ja miljoona muuta asiaa. Viime kerralla käydessämme kaupassa siellä oli kaksi koiraa vastaanottamassa jo pihalla, ja kaupan sisällä kellotteli kahdessa eri kopassa tipuja ja ankanpoikia lämpölampun alla. Siellä suloiset piipittäjät elelivät sulassa sovussa päitsien ja hihnojen ja sellaisten muiden hevostavaroiden seassa. Kissakin taisi olla jaloissa pyörimässä. Ihan ensimmäisen vierailun kohokohtana taas oli VALTAVAN kokoinen hevonen ja sen muutama pikkuserkku (pihalla aitauksessa, ei sisällä kaupassa). 
Tällä kertaa Pollenpotkussa tämä kuriiri käveli ovelle kahden koiran, kissan ja kanojen saattelemana. Sisällä kysyin lopulta paikalle lompsineelta omistajalta, ovatko kanat niitä samoja, joille lässytin tipuina. Olihan ne, ja suuret pulleat ankatkin löytyivät vielä pihalta pää siiven alla torkkuvina. Siitä ne heräsivät minun päivittelyihini ja lähtivät moittivasti kaakottaen ja pyrstöt väpättäen talon taakse; kehtasinkin herättää torkuilta!
Aivan mainio paikka, jossa eläimiä kuin kotieläinpuistossa, ja tavaraa niin paljon, että huh. Niin sympaattinen ja sekalainen seurakunta eläimiä, tavaroita, olkia, ja rentoa kaupantekoa.
Vertaan aina mielessäni tätä kauppaa ja jotain "keskustan putiikkia", ja en voi olla hymyilemättä suurelle kontrastille. Putiikissa on mielessäni aina kiiltävät, valkeat lattiat, minimalistinen sisustus ja esillepano sekä tympeä pitkäsäärinen myyjä, joka viilaa kynsiään tiskin takana takakireä ilme naamalla. Pollenpotku on melko tarkkaan sellaisen liikkeen vastakohta. 
Kuva kanasista ja kukosta
Pöksykuriiri kuittaa ja lupaa lähettää ratsastuspökät kohti pohjoista het huomenna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos sanoistanne!