21 tapaa pilata mikä tahansa ihmissuhde

Eilen elokuvissa ekat karkit viikkoon. Tänään aika pitkä koiralenkki siis luvassa. 

Käytiin pienellä porukalla katsomassa 21 tapaa pilata avioliitto. En ole montaa suomalaista elokuvaa käynyt katsomassa elokuvissa. Napapiirin Sankarit, Rare Exports, Iron Sky. Hyviä kaikki. Mies tuli tähän mukaan täysin sillä ajatuksella, että paskin leffa ikinä, ja oli kuulemma parempi odotuksia :D Minusta elokuvassa olisi saanut olla vielä jotain hauskoja kohtauksia, ei ehkä naurut olleet itselläni sitä tasoa, että ihan 9/10 antaisin. Tosin en monellekaan elokuvalle ole edes 9/10 antanut. Viimeisimpänä Sihteeri, jota tähdittää iiiiihana Maggie Gyllenhaal. 10 vuotta vanha leffa tosin, mutta voinko suositella. Kerrankin jotain muuta, kuin 27 Dresses, Muuttohaluton Poikamies, Unelmien Manhattan... 

Pikkuisen S/M:a, rikkinäisiä ihmisiä, kieroja ja aika pysäyttäviä käänteitä ja avot, siinä on teille kiva romanttinen komedia! 

 Usein mietin, että leffa pitäisi valita hyllystä tai kankaalta kymmenessä sekunnissa. Intuitio voisi tehdä tehtävänsä. Tai ihan vain kuuli elokuvajuliste. Mutta ei, kertakaikkiaan 10,3€ maksavaa lippua tai 6€ maksavaa vuokrafilmiä ei oikein halua tuhlata todennäköisesti huonoon elokuvakokemukseen. 

 Olen ajatellut  laittaa blogin määrämättömälle tauolle. Ihan vain, koska tuntuu, ettei tämä harrastus etene. Lukijamäärät tosin ovat kasvaneet usealla sadalla, mutta vakituiset lukijat ovat jossain muualla. Ehkä kaikki itsetarepia on nyt saatu irti blogista? Myös oma elämä on sellaisessa käänteessä, ettei ehkä energia riitä tähän enää, toistaiseksi.

Toivon siis kaikille mitä ihaninta kevättä! Rakastakaa toisianne ja itseänne! Palailen, mikäli siltä tuntuu..

Pus!!!

 K

Man! I feel like a woman!

Moni bloggaaja on aktivoitunut tänä päivänä miettimään, miksi nainen on naiselle susi, ja muistuttamaan, että todellakaan kaikki maailman (ja Suomenkaan) naiset eivät saa tänä päivänä ekstrapaljon suukkosia tai kukkia puolisoltaan tai muilta naisilta. Joillakin voi olla tänään yhteistä aikaa kirveshipan tai kaapinovien väistelyn merkeissä. Ja niitä naisia on paljon. 

Mm. Naisten Linja tarjoaa maksuttoman ja anonyymin neuvonta- ja tukipuhelimen joka arki-ilta klo 16-20. Naisten linjaan voi myös tehdä lahjoituksen tai ryhtyä vapaaehtoiseksi. Lähtisin todella mielelläni, mutta tämä tarjous on vain pääkaupunkilaisille. Toki on myös muita tapoja auttaa. Ehkä kaikista helpoin tapa auttaa on puhua avoimesti asioista. Jos epäilee, että lähipiirissä on joku, joka tarvitsee tukeasi, osoita, että sitä hän sinulta saa. Puhumattomuus on kaikista pahin ase, jonka voi antaa. Ja se pahempi puolisko voi olla myös nainen. Kyllä naispariskunnissakin on väkivaltaisia pellejä ihan yhtä lailla. Naistenpäivän tarkoituksena tässä ehkä onkin antaa viesti, että naisten on vedettävä yhtä köyttä. 

Nämä tytöt vetää yhtä köyttä!

 Minulla on lähipiirissäni menestyviä, kauniita, mielettömän kodin omaavia, taitavia ja ja uskomattoman upeita naisia, ja en koskaan mieti, että heidän menestyksensä olisi minulta pois. Mielelläni myös kuulen uutisia "nais"johtajista, vaikkei se mikään itseisarvo olekaan. On hienoa, että maassamme naiset voivat olla lähes samalla viivalla miesten kanssa. Tämä ei toteudu kaikkialla. 

Keskustelupalstoilla naikkoset teilaavat toisensa täysin, ja morkkaavat esimerkiksi tunnettua bloggaajaa siitä, että hänet tyrmättiin tipoilla baarissa. Oli kuulemma sen ansainnutkin, koska on ihan bimbo. Kukaan ei ansaitse tulla kohdelluksi väkivalloin henkisesti tai fyysisesti. Edes se työpaikan ärsyttävin kettuileva kollega ei ole sitä ansainnut. Väkivaltaan ei vastata väkivallalla. Naisilla on ihmeellinen taito luoda kovia paineita muille naisille ja kilpailla toistensa kanssa ties mistä ihmeellisistä asioista. Siskot, me ollaan tiimi! Meidän pitää kannustaa toisiamme, vinkata työpaikoista, kannustaa elämänmuutokseen, olla rehellisiä ja luotettavia toisillemme sekä ottaa miehistä mallia ainakin yhdessä asiassa, hyvävelijärjestelmässä. 

 

Loppuun mitä hienoin sanoma Scooterilta:

 

 

 

Lauantai

Mies lähti ruokailuillanviettoon, minä jäin ihastelemaan hiljaisuutta, jonka rikkoo vain koiran omatoiminen selänhieronta eilen imuroituun mattoon ja tähän toimintaan olennaisesti liittyvä röhkintä-ääni. Lempipuuhani esineiden siirtely ja sommittelu hyllyjen ja tasojen päälle on päässyt vauhtiin. Kohteena tänään keittiö. Eilen pestyllä lattialla ei näy tassunjälkiä eikä jalkarasvan jäämiä. Sohvalla kaksi itse ompelemaani tyynynpäällistä ja muita keväisen vihreitä päällisiä, nekin eilen vaihdettu. 

Etummaiset siis by Katri, muut yllätys yllätys- H&M

 Ajattelin hakea ulkoa maljakkoon muutaman yllätysoksan, joiden laji paljastuu, kunhan lehdet puskevat esiin. Puskatuntemus kun ei ole ihan huippuluokkaa meikällä. Luvassa vielä villasukkistelua ja koiralenkkeilyä uusilla (koirien mielestä törkeän lyhyillä) nahkahihnoilla. Oliko lauantait joskus muunlaisia?

Koiralenkille käteen pääsevät miehen äidin tekemät törkeän hienot lapaset. Kyllä kelpaa tepastella hihna kourassa! Anopille siis lämmin kiitos vielä kerran.

Kisaväsymys

Pitkän aikaa ollut jo elämässä sellainen kausi, että mikään ei ole varmaa. Kaikki suunnitelmat avoinna, ja maailma auki. Okei, on varmoja asioita. Parisuhde ja koirat, meidän pieni perhe. Mutta noin muuten. Toisaalta ahdistaa ja surettaakin, toisaalta olen intopinkeänä pakkaamassa jo laukkujani ja lähtemässä (siitäkin huolimatta, että edellinen muutto tapahtui lokakuussa..). Mutta mihin? Mihin minä kuulun? Missä olisi ihaninta? Mitä minä oikeasti haluan tehdä tällä kaikella elämällä?

Varsinkin nyt viime viikkoina, kun siskoni sai upean uutisen. Lähti mokoma tänään Keski-Eurooppaan töihin. Olympiatason ratsastajan tallille ratsuttajaksi. Muutti kerralla ulkomaille. Heti valmistumisen jälkeen. Aivan mieletön onni ja tilaisuus! Olen niin tyytyväinen, että sai tuollaisen tilaisuuden!

Olisiko minullekin vielä upeita onneja ja tilaisuuksia tulossa? Uskon, että on. Ja ei, en usko, että "se tilaisuus tulee kun tarvitset sitä, ei silloin kun haluat" tai "kaikella on tarkoituksensa". Onko nälänhädällä tai hevosenlihalla Ikean lihapullissa tarkoituksensa? Pitää tehdä töitä unelmien eteen, toivoa parasta ja suunnitella. 

Tänään ei jaksaisi. Tänään voisin kyllä vain olla.

 Onnellisia koiria talvisella golfkentällä. Ihana Kemi.

Tomusokeriongelma

Piti leipoa mokkapaloja (mies toivoi). Taikinaa tehdessä huomasin ettei kaapissa ole tomusokeria. Tätä ei voi kiertää, ei voi ohittaa, alkoi harmitus. Mies lähti kauppaan hakemaan. Ihana se on. Ovelle huusin vielä, että voithan sä mennä autolla. Mies sanoi, ootko joku idiootti. Ja lähti :D Takaisin tullessa mietti todella, lähtisinkö itse autolla ajamaan noin 400m matkaa. Talvella. Mietti ihan tosissaan varmaan, onko nainen täysjärkinen. No enhän minä ole. Mokkapalat tosin onnistuivat ihan älyttömän hyvin! Siis törkeän hyvin.

 Tulin tänne sitä kehumaan vain. Nyt yövuoroon, moiks!

Korpeilua osa 2

Kävin luistelemassa.Kyllä, jäällä. Nyt koitan niitä kivoja pieniä temppuja, takaperin luistelua, sirklausta ja muuta ihanaa, mietin. Ehkä myös teen sen ruusun, jota harrastettiin kaverin kanssa alakoulussa, tiedättehän sen. Viime kerta luistimet jalassa ei mennyt ihan niin nappiin, mutta tämä kerta se toden sanoo! Intoa puhkuen aloin nyörittämään luistimia (uusi pari, second hand, kunnon kaunokit eikä mitkään löperöt sivakat). Siinä sitten toista luistinta nyörittäessä nitkautin polven ristisiteen. Au. Ähisin ja vähän kyynel saattoi kivusta tipahtaa poskelle. Polvi jotenkin vääntyi luistin jalassa väärään suuntaan. Noh, talvisodan hengessä sitten aikani jalkaa pyöriteltyäni menin jäälle. Ja luistelin! Kuin rampa sarvikuono, mutta kuitenkin! Mies, kettu jääpalloilija, viiletti taas vähän eri malliin kuin meikäläinen. Aivan sama, että luistelu oli säälittävää töpöttelyä ja kaukalon laidasta kiinni pitämistä, tein sen! 

Äidille piti heti kehua. Hän kysyi "kävittekö siis luonnonjäällä". Kyllä, eihän tästä ole pitkä matka muutaman kymmenen kilometrin retkiluistelusessioon kuhmuraisilla ja petollisilla järvenselillä.

PS Jalka on jo ok. Paniikissa jo guuglasin kaikki polvivammat ja leikkaukset. Se vain venähti, hyvin vähän. Ylpeys kolhiutui enemmän.

Romanskuukkeli

Eilinen työvuoro tuntui superpitkältä, ja koitin moneen otteeseen olla miettimättä kivaa  boulderointisessiota, joka olisi ollut tarjolla, mikäli olisin illan vapaana ollut. Mies oli siellä, ja toi tuliaisina ihania leivoksia, kiitos niiden leipojalle, neiti R:lle! Hyviä olivat, olivatkohan whoopieseja? Tullessani pihaan iltayhdentoista aikaan sanoin, että nyt juoksutetaan koiria viereisellä kentällä. Ja sitten vielä kierrettiin pieni lenkinpätkä, jotta karvahousut eivät kävisi ihan niin ylikierroksilla. Mies oli aika haluton mihinkään pitkiin lenkkihommiin, ja syykin selvisi kun sisään päästiin. Oli suklaata, pannaria, kermavaahtoa ja tulppaanikimppu odottamassa. Kynttilätkin syttyi alta aikayksikön. En edes epäillyt. Yleensä epäilen, että jotain romanskuukkelia on suunniteltu. Nyt tuli puskista skeptikolle.

Oli aika romanttista, taas. Sydän.

Pönötys

Olisi ihanaa otattaa tästä sakista "perhekuva". Sellainen asiallinen, jossa koirilla on rusetit kaulassa ja ihmisillä hiukset siististi ja vaatteet karvattomia (kaikki koiralliset sen tietää; sula mahdottomuus). Olen jo mielessäni miettinyt rekvisiittaa ja kuvauspaikkaa. Olisimme ihanasti rivissä, koirilla katse kameraan ja ihmisillä silmät auki. Todellisuus ei aina vastaa haaveita. Ex tempore napattu foto tuo kuitenkin esille perheen pönötystaitoja.

Joita ei ole.

 Ihanaa viikonloppua!

Missä parhaat bileet?

Onko meistä tullut keskittymiskyvyttömiä parhaiden bileiden etsijöitä? 

Facebookissa on ihanan helppo kutsua bileisiinsä juuri ne, ketkä haluaa. On helppo määrittää paikka, aika, pukukoodi, tarjoamiset, kertoa ovikoodi ja osoite. Kutsujen emännöinti on tosi mukavaa, kunhan sitä ei tarvitse tehdä turhan usein. Emännöinti on minusta tärkeää hoitaa tyylikkäästi vieraista huolehtien(ellei ole liian huppelissa) ja kaikki tietävät, mikä megalomaaninen homma on saada kämppä kuntoon, tarjottavat pöydälle, ja itsensä juhlakuosiin, jos nämä kaikki pitää tehdä itse (ja kuten minä, puolessatoista tunnissa järkyttävällä paniikilla). 

Näiden vajaan kuuden vuoden (!) aikana, jotka olen elämästi Facebookille uhrannut, olen huomannut aavistuksen ärsyttävän seikan. Juhlakutsuun vastatessa on vaihtoehtona myös ehkä-nappi. Ja oh boy, kuinka jotkut sitä käyttävätkään. Itse painan "ehkä", jos minun pitää tarkastaa sekä kalenterista että puolisolta suunnitelma/ni/mme. Pitää myös pohtia, haluaako sen illan viettää ihan vain kotona koirien kanssa sohvalla maaten. On totta, että joskus on painavia syitä perua "kyllä". Tai vaihtaa se "ehkään". Mutta joihinkin bilekutsuihin on ihan todella vastattu "jos parempia bileitä ei tule niin liityn seuraanne". Jee, thanks.

Joko menet, tai sitten et. Paria tuntia ennen tulon peruminen "parempien bileiden" takia on tökeröä. "Ehkän" vaihtaminen jompaankumpaan suuntaan on tehtävä ainakin kaksi päivää ennen juhlia. Ihan vain sen takia, että se on hyvän käytöksen mukaista. 

Kaupassakäynnin tulos, koira kassiin ja ulos!

  PS Ennenkuin joku vetää palkokasvin nenuun on hyvä muistaa, että kirjoittaja itse on vapaa kaikista blogissa esiintyvistä negatiivisista asioista. En ole koskaan negatiivinen, ja olen maailman mukavin bilevieras, ja lisäksi en koskaan vastaa "ehkä".

Kultarusetti

8-vuotissynttärit eilen. Ihan kuvina vain. Vieraita oli 1 kpl. Laulettiin Ritvalle, mutta parasta antia oli varmasti kakku (ja rapsutukset).

Köhää ja kannustushuutoja

Kipeinä on oltu tässä taloudessa (kuten niiiin moni lähipiiristä ja kauempaakin- paranemisia!). Onneksi ei mitään kovin vakavaa, flunssaa, köhää, kuumeilua ja aivan vetämätöntä oloa "vain". Onneksi tänään kummallakaan ei ole kuumetta, mutta muuten vielä aavistuksen puolikuntoinen olo on. Noh, koiria ei paljoa kiinnosta, onko oloja vai ei, ja eilen talvisodan hengessä käytin niitä reilun puolituntisen hyvin loivaliikkeisellä kävelyllä. Tänään on niin kova myräkkä ulkona, että lahjoin miehen käymään kaupassa ja koiria kävelyttämässä, minä kuorin perunat. Tai siis mies ehti kuoria puolet ennen lähtöä, joten eipä niitä kauheasti jäänyt minulle. Hyvä diili. se toi vielä suklaatakin kaupasta. Mahtava mies. 

Oikeastaan ei se myräkkä niin haittaa, kun ei ole tukka tötteröllä minnekään menossa. Mutta kun se näyttää niin paljon mukavammalta täältä sisältä käsin.

Huomenna onkin jännittävä päivä, kun menemme pikkuserkun, hänen avokkinsa ja siskoni kanssa katsomaan Jyp-Kärpät -peliä. Pikkuserkku on innokas Kärppä-fani ja minä taas taidan olla sen verran keskisuomalaistunut, että huudan kyllä Jypin puolesta (jos huudan ollenkaan). Lajina siis jääkiekko (jos joku ei tajunnut), jota seuraan tasan MM-kisojen Suomen pelien verran. Sarjatilanteesta en ole mitään käryä, mutta mitkäs ne Jypin värit olivatkaan, kaivelen kaapista sensuuntaista huomenna päälle..

Jaa Jypin värit onkin punainen, musta ja valkea. Onneksi kannatan niitä enkä Pelicanseja (googletin; väreinä keltainen ja sininen). Täytyypä siis lepäillä tänään, että jaksaa huomenna intaantua. Ja pitää ottaa selvää, onko Jypillä jotain kannustuslaulua. Tai huutoja. Niitä sitten hoilaan..or not.

Näin cool aion olla pelissä

 

Mitä kuuluu?

Huh.

Miksi silloin, kun joku erehtyy kysymään "mitä sinulle kuuluu?" vastauksena on pohjaton suo harmituksia, huonoja asioita, ketutusta ja ähinää? Olen tätä itse yrittänyt välttää, koska en halua oksentaa harmituksiani jonkun niskaan. Tai no, tyylillä on väliä. Jos pohtii rakentavasti omia miinuksiaan, voi kuulija yrittää vastavuoroisesti miettiä, mitä ratkaisuja voisi olla olemassa.Mutta ikuinen ongelmaoksu ei ole kivaa ystävääkään kohtaan. Voi murehtia ja nyyhkiä, mutta itse olen saanut kivageenin®, ja koetan muistuttaa valittaessani myös hyvistä asioista, joita minun elämässäni onneksi riittää.

 Minusta huonojen asioiden marina on turhaa, jos ei tuo esille hyviäkin asioita, edes vähän, edes joskus. Ja asioiden laittaminen mittasuhteisiin on myös tärkeää. Joskus toki saa vain nillittää ihan nillittämisen ilosta. 

 En halua ikinä tulla sellaiseksi ihmiseksi, joka hellii vanhaa kaltoinkohteluaan vuosia tai pahoittaa mielensä jokseenkin pienestä asiasta, ja nurisee siitä aina tilanteen tullen jopa vuosikymmeniä. Minusta sellainen on oman elämänilon pilaamista. Kuusikymppinen, jolla ei ole muita tarinoita kerrottavanaan kuin "minä niin mieleni pahoitin"-jutut on surullinen tapaus. Usein negatiivisuus, pieni elämänpiiri ja asioiden pohtimattomuus johtaa pikkusieluisuuteen ja kapeakatseisuuteen. Taistelkaamme näitä vastaan: 

Minulla oli tänään ihana puolentoistatunnin koiralenkki, jonka jälkeen koirat kupsahtivat karvamatoiksi lattialle.

Vietin myös iltani aivan hyvässä seurassa mm. Aliasta pelaten (sorry vielä se huutaminen, en voi pelata sitä peliä hiljaa ja rauhallisesti).

Mitä kivaa sinun päivässäsi oli?

 

11 asiaa

"Jokaisen haasteen saaneen pitää kertoa 11 asiaa itsestään, vastata sen jälkeen yhteentoista kysymykseen jotka on saanut haasteen antajalta, keksiä uudet 11 kysymystä ja haastaa 11 uutta bloggaajaa tähän haasteeseen, ja ilmoittaa näille uusille haastetuille haasteesta heidän omissa blogeissaan. Haasteen saa antaa vain niille bloggaajille joilla on alle 200 lukijaa - haastajaa ei saa haastaa uudelleen."

Maubella haastoi minut jo marraskuussa, kiitos siitä! Kiva haaste, jossa saa lörpötellä itsestään, mikä sen mukavampaa! Koitan olla luova, ja keksiä jotain hurjia paljastuksia tai edes kiinnostavia faktoja itsestäni.   

1. En ole kulinaristi. Tykkään arkiruoista, joissa ei ole mitään epäilyttäviä ainesosia. Pahinta rahanhukkaa miehelleni olisi viedä minut kalliiseen ja hienoon ravintolaan. 

 2. Olen myös nirso. En tosin mikään toivoton tapaus

 3. Ärsyttävintä on, kun ihmetellään aikuiselle "miksi jätit tuon syömättä?". Because I can, urpot :D

 4. Minusta on tullut tosi tylsä pukeutuja viimeisten vuosien aikana, ja se vähän ärsyttää joskus

 5. Inhoan lehtipuhaltimia yli kaiken

 6. Koitan usein omissa puheissani varoa turhaa negatiivisuutta ja väninää, ja raskaimpia ovat minusta ihmiset, jotka löytävän kaikesta jotain negatiivista ja valittavat ja surkuttelevat aina itseään

 7. Kävin juuri puolitoista tuntia ulkoilemassa yhden koira- ja yhden ihmistoverin kanssa. Tuli niin hyvä olo, kuten aina!

 8. Minusta alkoholi on yksi Suomen suurimmista ongelmista, enkä pelkää sanoa sitä ääneen

 9. Haluaisin asua vielä jossain toisessa maassa ennen asettumista, vaikka vain puoli vuotta

 10.  Minua ja sessejä tuli kerran vastaan mies, joka lenkkeilytti suurta ja komeaa koiraa. Mies katsoi huvittuneisuuden ja säälin sekaisin tuntein kahta persejalkaista vipeltäjäämme. Katsoin miestä murhaavasti, kunnes tajusin, että olen itse ollut aivan samanlainen. Pyh kaikki labbista pienemmät sutturat. Ja katsokaa, mihin se asenne vei.

 11.  Pelkään petolintuja. Tutuille tuskin uusi tieto. Varsinkin kotkia, ja kotkista eniten valkopäämerikotkaa. Petolinnuista ihanimmat on pöllöt. Tosin huuhkaja on myös aika creepy. Ja kuvaillakseni pelon suuruutta; ottaisin tarantellan naamalleni ennemmin kuin kotkan käsivarrelleni.

1. Jos olisit eläin, mikä olisit? Varmaankin se merikotka. Sekoaisin pelosta itseäni kohtaan, ja olisin hullu, mutta onnellinen liitelijä. Kuvan laittaisin tähän, mutten uskalla

2. Oletko enemmän kotihiiri vai bilehile? Kotihiiri

3. Mitä kieliä puhut? Omasta mielestäni sujuvaa englantia, ymmärrän myös yllättävän paljon ruotsia, puhumisesta en tiedä..

4. Syksy vai kevät? Syksy!

5. Shoppaatko mieluummin netistä vai käytkö ihan paikan päällä? En shoppaile (enää) netissä. Tai oikeastaan juuri ollenkaan.

 6. Viimeisin turha ostoksesi? Nykyään ei tule sellaisia tehtyä, joten suklaa

7. Minkä kirjan olet viimeksi lukenut? Ihan loppumetreillä on Kaari Utrion Sunneva-järkäle, jonka sain joululahjaksi. Edellinen oli Kaari Utrion Haukka, minun rakkaani. Vasta viidettä kertaa.

8. Miten vietät joulua? Rauhassa

9. Päässä soiva biisi? Gina G: Ooh ah, just a little bit :D

10. Mikä olisi ensimmäinen asia, jonka tekisit / ostaisit, jos voittaisit lotossa? Tarjoaisin kaikille lukijoille kierroksen

11. Mitä yleensä syöt aamuisin? Leipää

Juniori, teini ja seniori - Bellan kanssa jäällä (huomatkaa hajurako)

 Tällä kertaa en haastetta jaa, sen saa jokainen tehdä niin halutessaan.

 Happy Monday!

RRrrrromantiikkaa!!!

Kaksi kokonaista vuotta on mies jaksanut meikätyttöä katella. Onhan sitä juhlistettava! Mikä sen ihanampaa, kuin ostaa...

Ulkoilukengät!Molemmille!

Tähän saisi ihanan ja siirappisen runon "yhteisillä poluilla kulkemisista" mutta joo ei.

 Edelliset alkaa olla minulla jo aika huonossa kunnossa (olen korjaillut niitä teipillä, tosin vain sisäpuolelta), vaikka ihan kunnon vaelluskengät ovatkin olleet hyvät tuolla poluilla lompsiessa. Nämä ovat vähän ei-niin-hc-kamaa, mutta mahtavat muuten! Tämä posti on siis niille, jotka ovat muotipostauksia toivoneet. Olkaa hyvä! :D

No ok, sain kukkiakin. Kevään ensimmäiset tulppaanit!

 Ja siellä ne on taka-alalla, kummitädin virkkaaman liinan vierellä. Tällaista koiraperheeseen. Minä taidan ihan pikkuisen laittaa "lilaa luomeen", sillä mies aikoi vielä syömään minut viedä. 

Ihanaa lauantai-iltaa! 

Sessejä eli koiria

Aktiivinen koiraviikko! Maanantaina Pepi ja Ritva treffasivat ihanan bernityttösen Palokkajärven jäällä, tiistaina oli vuorossa corgiseuraa koirapuistossa . Eilen oli vuorossa anoppilan korskea kultsikka ja lauantaina tavataan riehakas bretonin pentu. Ritvaa sosiaalistetaan meidän piireihin oikein olan takaa. Hyvin on mennyt tähän asti. Yllättävän paljon samaa on hänessä kuin vanhempieni Iina-bernissä. Kiltti, mutta välttelee tilanteita. Vähän tosin pitää arvokkaan rouvan komentaa raisumpia teinejä, että nyt loppuu se päätön juoksentelu. Ja ehkä murahtaa yli-innokkaille kosijoille. Mutta rauhallinen, lempeä ja topakka on Ritva-rouvamme. Ja on sillä myös aika huvittavia asentoja ja ilmeitä. Joka päivä saa nauraa koirilleen. Ja ainakin joka toinen päivä hermostua..

Ritu kävelee lenkeillä kuin pomppiva poni, ja makaa sen jälkeen kuin pulleva sammakko. Pepi taas on muuten vaan dorkan näköinen. Todisteita? Tässä:

 Että tällaista meille..Tuossa viimeisessä kuvassa näyttää kyllä jalat aivan uskomattoman tapeilta. Silti niillä nakkimakkaroilla saa aina mamman kiinni, ja pallon varsinkin. Huoh. Pallo on taas komerossa arestissa, kun jollakulla menee vähän yli.

Mittään pahhaa ei olla tehty

 

Hiusharmi

Aina on vääränpituiset ja -väriset hiukset. Mitä niille tekisi? Kasvavat aikamoista vauhtia, pituutta alkaa olla pitkälle selkään. Leikkaanko mallin, vai annanko kasvaa true metal- tyyliin (pese, harjaa ja anna kasvaa), avokin mallia seuraten?

 Saan joskus pieniä kouristuksia hiusvärihyllyn luona marketeissa. Päässäni soi Type O Negativen Black N.1 ja kurkotan silmät harittaen kohti mustia purkkeja. Hiplaan mustan värin eri versioita punamustasta sinimustaan (joka oli vuosia suosikkini) ja huokaan syvään. Musta väri on aivan helvetillinen pitää yllä. Ellei siis halua näyttää kolmen viikon päästä siltä, että on leikkauttanut itselleen piilokaljun. 

Kuvan mies ei liity tapaukseen. v.2009

v.2010

Sellainen superpunainenkin kiinnittää huomioni. Ai, että, joku siinä punaisessa värissä on. Se jotenkin ihan kirjaimellisesti hivelee silmää. Kuten mustakin. Ja jos musta väri on vaikea ylläpitää hyvännäköisenä, niin punainen on suoraan manalan syvimmistä luolista. Tyynyliinat pesuun, valkoiset paidat myös (käytänkin tosi paljon valkoisia paitoja..), sohvatyynyjen varominen suihkun jälkeen ja muutaman pyyhkeen uhraaminen hiusvärien alttarille. Olen kokenut punaisen sävyt noin muuten hyvinä,sillä hiuksessani on sitä ihanaa punapigmenttiä, joka saa blondin hehkumaan törkeän oranssina ja ruskean alta pilkahtamaan pienen pienen punaiseen taittavan hohteen. Tosin jos raskisin laittaa pari satasta kampaamoon, saisin sievät suklaanruskeat, kiiltävät ja hyvännäköiset hiukset. Joita eräskin ystäväni minulle salaa toivoo. Minäkin toivon, mutta onko ne vähän...tylsät? Vai joko pitää olla vähän tylsä, kun on kolmekymmentä.

v.2010

Voin tunnustaa tässä kohdassa, että värjään edelleen hiukseni 17-vuotiaana saamani Nalle Puh- yöpaita päälläni. Se on mustan, punaisen, värinpoiston, blondin, ruskean ja muiden kumppanien jälkeen saanut ihanan laikukkaan olomuodon, ja jonkin verran se kiristääkin. Mutta on kerrassaan "hintansa haukkunut" yökkäri :D 

Viimeisimmät kerrat olen värjännyt hiukseni kevytväreillä. Skeptikko sai huutia, sillä ne ovat pysyneet kivasti, näyttäneet hyviltä, eikä juurikasvu näy huutomerkkinä. Aloin pelkäämään allergisia reaktioita, joiden todennäköisyys ilmeisesti kasvaa, jos on mustetta ihon alla. Ja toki se kasvaa myös hiusvärien suurkuluttajilla, joiden kehossa on jotain jäämiä hiuvärien myrkyistä. Suositeltu värjäysväli onkin noin 8 viikkoa. No eihän esimerkiksi musta värin kanssa voi kuvitella värjäävänsä juurikasvua kahden kuukauden välein. 

Takaisin tähän?? v. 2000

Olen muuten huomannut olevani sangen erikoinen naiseksi. Moni nainen on suorastaan hysteerinen hiustensa suhteen; luulee, että kaikki huomaavat, jos värjäys on epäonnistunut ja mennyt puoli astetta tummemmaksi. Tai voi ei kaikki on pilalla; kampaaja ottikin pituudesta neljä senttiä eikä kahta. Tai joku laittaa mukisematta satoja euroja kampaajakäynteihin vuodessa. Meikätyttö värjää itse, ja leikkasikin viimeksi itse (ja sen kyllä huomaa, mutta whatever). Minulle on aina ollut sellainen "ohhoh, tulipa kirkas! No ei se haittaa!"-asenne. Väri päähän, pois ja baanalle. Usein hiukset on kyllä näyttäneetkin siltä, että jaaha, oot sitte ihan ite värjännyt, mutta onpahan tullut kokeiltua aika liuta eri värejä. Mutta usein on myös tullut aivan hyvä värjäystulos. Tuossa punaisessa kuvassa huomaa hyvin, kuinka monen sävyistä punaista hiuksissa on. Varmaa jonkun haalistuneen ruskean päälle värjätty. Jonka alla on vaaleita raitoja joiden alla on musta väri jonka alla on värinpoisto ja punainen väri. Huh, tosi varmaa, aikuismaista tyyliä.
Kun hiusahistus kasvaa, jään kelkasta. Mennään näillä, nää on ihan hyvät. Katsotaan sitten myöhemmin, jos jaksetaan. Kasvakoon. Tukka takana, elämä edessä.

 

Tämän aamun pörrö aunaturel 2013

Sisäinen huuhaa

Elämässä pitää tehdä päätöksiä. Vaikeita ja kivoja ja kaikkia siltä väliltä. Niiden tekeminen on joskus ihan järkyttävää eipäsjuupas-keskustelua pään sisällä. Tuntuu, että järki ja tunteet menevät ihan sekaisin, eikä saa sitä punaista lankaa enää kiinni. Ajatukset vellovat, ja itse on ihan poikki jo, ja haluaa tehdä "nyt vaan jonkun päätöksen". Vaikka tietää, että sellaista päätöstä katuu melko varmasti. Joskus tekee mieli vain huudella jonnekin ulos, että "tee itte päätökses". Ja joskus tekee mieli vain elää päivä kerrallaan, piiloutua ja vältellä päätösten tekoa.

En tiedä, onko muilla samanlaista, mutta joskus kirvelee joku päätös, jota et voi enää muuttaa. se jää kaivelemaan, vaikka olisi vähäpätöinenkin. 

Milloin on järki ja tunne tasapainossa? Miten saa pidettyä itsensä järjissään, ja tehtyä asiallisia ja tunteellisia päätöksiä?

Olen itse koittanut vain tyhjentää pään, ja antaa tunteen puhua. Intuition. Vaiston. Järki nyt on vain tiellä joissain päätöksissä. Yritän tunnustella, miltä minusta tuntuu. Ja usein se on auttanut. Olen jokatapauksessa herkkä ja tunteellinen höperö, joten järjen sivuuttaminen on ollut tärkeä osa elämääni jo kolme vuosikymmentä :D

Tunteet peliin ja silleen, ja sitten vain tuulta päin!

Mitään tuulta päin, mulla on tässä luu ja se riittää!

 

NYYH!

Oi että, vuosi se vaihtui melkein huomaamatta. Olen ollut koko joulunajan aina loppiaiseen saakka koko ajan maha täynnä, ja nyt se alkaa tuntumaan lievästi epämiellyttävältä. Täytynee alkaa säännöstelemään. Tästä vuodesta on tultava parempi kuin edellisestä, joka oli täynnä ihania asioita, mutta myös yllättävän paljon niitä naaman mutrulle vetäviä. Uskon vakaasti, että kun luottaa, niin pärjää. Enkä itse asiassa uskonnottomana pessimistinä tarkoita, että "usko, että elämä/jumala/kohtalo kantaa", vaan uskoa itseen, omiin kykyihin ja tavoitteisiin. Luota, että sinussa on niitä ominaisuuksia, joilla pääset eteenpäin. Tarkastele omia vahvuuksiasi ja heikkouksiasi realistisesti(vaikeaa), ja pyri kääntämään heikkoudet jos ei voitoiksi, niin ainakin vähemmän heikoiksi puoliksi(vielä vaikeampaa). 

Olen puhunut ystävieni kanssa naamakirjan salaisilla ryhmäsivustoilla itkuherkkyydestä. Kun sanottava asia tai tapahtunut saa vedet silmiin, ja kiukuttaa niin että nyyhke kuuluu. Kun pitää puolustaa omia asemiaan, tai selittää jokin asia, pisarat tipahtelevat ja ääni särkyy. Joskus väpättää jopa huuli ja kädet hikoavat. Olen itse sellainen, että silmät saattavat vetistyä konfliktitilanteessa tai jos minua kohtaan ollaan törkeitä. Myös edellämainitut puolustusasemat, tiukat neuvottelut tai oikaisuvaatimukset työssä ja vapaa-ajalla ajavat tunnemyrskyyn helposti.  Ystäviäkin tuntui ajoittain ärsyttävän oma herkkyys tiukkojen paikkojen tullen. Kuitenkin, jälkeenpäin olet ylpeä siitä, että et antanut ihmisten talloa ylitsesi, ja että sait asiasi sanottua. Mitä sitten, jos se tuli suusta ulos väräjävänä tai kyynelten saattelemana, se tuli silti ulos. Kukaan ei myöhemmin mieti, että "tuo itki ". Oikeastihan kenenkään sivistyneen ihmisen mielestä itku ei ole heikkoutta, vaan tapa purkaa tunteita ulos. Naisille varsinkin sen on hyvin luonteva tapa purkaa paineita ja jatkaa sitten eteenpäin. Silti, huvittavaa kyllä, itku saa miehet usein vähän hermostuneiksi ja aseettomiksi. Mitä naiset käyttävät ihan joskus jopa hyväkseen. Mutta se nyt on aika kaukana kiukkuitkusta ja kumppaneista. Joskus tunteet tulevat ulos kyynelkanavien kautta. Ainakin ne tulevat ulos, eivätkä jää sisään. Rohkea on se, joka ei värisevän äänen anna asiaansa häiritä! Kyynelisen asian päätökseksi ehkä pieniä naurunkuplia aiheuttavia otoksia joulunajalta ja muualtakin. Ihanaa tammikuun toista viikkoa kuomat!

Ritun aattolook

Pepi pääsee mummolassa sängylle

PS.