"Seuraava onnen hetki koittaa lasten muuttaessa kotoa pois." Tulokset ovat lapsiperheiden kannalta synkkää luettavaa.
Kymmenien tuhansien brittien onnellisuutta selvittänyt tutkimus päätyi siihen, että lapset eivät tee ihmisistä onnellisimpia.
Onnellisuus alkoi pudota, jos lapsia oli kaksi tai enemmän. Perheriitatutkimuksesta käy ilmi, että 40 prosenttia tutkittujen perheiden riidoista käsitteli lasten kasvatusta.
Princetonin yliopiston tutkimuksessa 900 teksasilaisnaisen kyselytutkimuksessa lasten kanssa puuhastelu oli heistä vasta 16. mieluisin tapa viettää aikaa. Puolisoiden kahdestaan vietetty aikakin jää vähiin.
Kalifornialaisessa perheiden elämää nauhoittaneessa tutkimuksessa laskettiin, että keskiluokkaisissa kaksilapsisissa perheissä pariskunnat viettivät kaksistaan alle kymmenen prosenttia siitä ajasta, jonka olivat kotona ja hereillä. Suomalaisen Osmo Kontulan tutkimuksen mukaan erityisen onnellisia parisuhteessaan ovat lapsettomat alle 35-vuotiaat naiset, Ylioppilaslehti kirjoittaa."Lainaus HS.10.12.2010
Pelottava tutkimustulos, ja samalla jotenkin uskottavaakin jossain mielessä. Uskon, että "lapselliset" saavat tehdä monin verroin enemmän työtä pelkän arjen pyörittämiseen kuin lapsettomat ja tällöin parin yhteinen aikakin varmaan usein jää vähiin. Moni glorifioi suvunjatkamisen, ja synnyttämätöntä naista pidetään joskus epätäydellisenä. Oma perhe on tullut tästä ylläolevasta tutkimuksesta huolimatta esiin tärkeimpänä elämän seikkana monessa muussa tutkimuksessa. Uskon sen, perhe luo turvaa. Mutta säälin ihmisiä, joiden seurapiiri koostuu vain ja ainoastaan lapsiperheistä(Niin, ja joillain ihmisisllä on myös niitä ihania ja teennäisiä "tavataan me kaksi pariskuntaa ja miehet voi jutella moottorisahoista ja me naiset, ihihihii, valokynistä"-tapaamisia. Ärsyttää. t. sinkku, jota harvoin kutsutaan nykyään minnekään-enkä kyllä näitä tekstejä lukiessa ihmettele). Nautin itse, kun ystäväpiiriin kuuluu ihmisiä, jotka löytävät elämäänsä muutakin sisältöä kuin jakautumisen ja siihen liittyvät asiat tietäen ja päättäen, että lapsia tuskin elämään tulee. Samalla katson ihastellen ystäviä, joiden lapset kehittyvät ja kasvavat uskomatonta vauhtia ja tuovat pariskunnan elämään paljon lisää.
Uskon, että lapsia laitetaan alulle myös yrityksinä pelastaa parisuhde, saada sitä sisältöä elämään tai vain muutosta. Minusta se on ihmiselämän aliarvostusta.
Uskon myös, että yksi yksinkertainen syy tehdä lapsia on halu nähdä omista aineksista koottu jälkeläinen, turva omalle vanhuudelle, ja tietyllä tavalla lapsi ja sen kasvatus on joka kerralla yritys saada aikaan jotain hienoa ja ihanaa. Lapsi tuo myös statusta tässä heteronormatiivisessa länsimaisessa kulttuurissamme. Lapsi, puoliso, hyvä työ, laaja ystäväpiiri, kalliit asusteet, lomamatkat..kaikki ovat osasia, joista kootaan "hyvää elämää". Mutta oletan, että hyvä elämä on täysin mahdollinen ilman mitään noista edellisistä. Siis paska työ, yksi kaveri, tilillä 3€, laukku ja kengät kirpparilta, lomamatka Joutsaan, ikisinkkuilu....Hmm.
Kaiken tämän jälkeen voisin sangen mielelläni jatkaa sukua ja tuoda maailmaan uuden Saukon jonain päivänä, olisihan se aika ihanaa, ja oi, mikä mahdollisuus!
Ja onni, sen avaimet ovat jokaisen omissa käsissä, oli lapsia tai ei.
PS.On myös perheenpyörittäjiä, jotka alituiseen päivittelevät (siis negatiiviseen sävyyn), miten tämä arjen pyöritys on niiin aikaavievää ja kato nyt mun kalenteria ja pitää lapsia kuskata tanhuun ja didgeridoon rakennuskurssille ja viikonloppunakaan en yhtään ehtinyt levätä eikä koskaan pääse mihinkään YHYY.
Alle kouluikäisten pienokaisten vanhemmat on ihan eri asia, mut sellaset omatoimisemmat reippaat koululaiset..jos niiden vanhemmat nurisee ja jupisee I has tuu wurdz: Oma Valinta.
Tai: Hanki Lastenvahti.
Tai Mitäs Läksit.
Tai Älä Jaksa.
:D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos sanoistanne!