11.10.2011

Ehtoisa emäntä osa 1

Olen ollut oikea ehtoisa emäntä taas (mun pitäisi saada joku palkinto jo). Leivoin pullaa ihan yksin ensimmäisen kerran eilen. Kerroin miehelle, että olen aina leiponut kaikkea muuta, mutten pullaa. Korjasin sitten, etten ole ihan kaikkea muuta leiponut, häthätää jotain pientä joskus, silloin tällöin. Pullista tuli hyviä. Parhaita heti äidin pullien jälkeen, tietenkin. Kuvatodisteita on.
Minusta ihan kelvollisia ensimmäisiä korvapuusteja. Liimasin "hyvävaimo"-vihkooni tarran näistä. 
Kyllä minä teen toki muutakin. Otan kuvia.
Ei ole tällä paljoa ajeltu, kun horsmat vanginneet jo

Oo, kärpässieni, pysähdy, otan kuvan!!

Voitko nainen jo laittaa sen kameran laukkuus..

Syysillat, sydän
Ja otetaanhan minustakin kuvia. Metsässä, hame, sukkikset ja kumpparit. Hame ja sukkikset, koska menimme vieraisille tästä sitten. Kyllä se hame siellä on, uskokaa. Oli tosi kaunis ja kirkas syyspäivä tuo sunnuntai.

Turusen Tarja esiintyisi Petäjäveden kirkossa joulukuussa. Aion mennä, ja sain seuraakin jo. Pitäähän sitä nyt yhdessä joulukonsertissa käydä, enkä oikein syty jollekin Tomi Metsäketo & Anneli Mattila- duetolle. 
Kuka syttyy? Vissiin moni, kun eräskin kirkko joulukonserttien aikaan on ihan täyteen ammuttu, niin, että ulko-ovellakin tungeksii sakkia. Ja esiintyjät on just niitä "Suomi-viihteen kermaa ja sokeria". Kylmiä väreitä saan nyt, taidan lopettaa ja alkaa värjäämään kuontaloa.

PS. Postiluukusta kolahti iso kirje, kaupungin leima ja maksettu postimaksu. Vähän ihmettelin. Minulle se oli. Ja sisällä iiiso kortti eräältä luokalta, toivottivat onnea uusiin tuuliin ja tervetulleeksi, jos haluan palata. Nousi pala kurkkuun. Eivät tee tätä suunnanvaihdosta helpoksi. Ihania ovat, nuo esiteinit.

1 kommentti:

Kiitos sanoistanne!