24.8.2010

Cheerios!

Hyvää päivää taas hyvät ihmiset!

Tapasin tänään esimieheni ja Barbaran, joka tekee kunnan palveluksessa nuorisotyötä seksuaalisen tasavertaisuuden edistämiseksi. 
Esimiehen tapaaminen täällä on vähän kuin Humakin aikainen hopsaus. Tuntuu aluksi, ettei sitä niin välttämättä tarvi(Humakissa ihana Tarja-hopsaaja maanitteli puolisentoista vuotta, ennenkuin suostuin menemään; hopsaus-->valmistuminen), ja sitten tapaamisen jälkeen on 100% selkeämpi olo. Kämppäasiakin alkaa valostua pikkuhiljaa. Perjantaina saattaa olla selvät sävelet, jos hyvin käy! Kaikki voitte huutaa huraa! 
HURAA!

Olin tosi iloinen, että täällä nuorisotoimi on palkannut kolme työntekijää huolehtimaan tasa-arvosta. Edellä mainitsemani Barbara tekee seksuaalivähemmistötyötä, myös kouluttamalla työyhteisöjä. Hänen lisäkseen on olemassa työntekijät, jotka työskentelevät nuorten maahanmuuttajien ja vammaisten parissa. Nämä ovat siis nuorisotoimen työntekijöitä, olettaisin, että sosiaalipuolella tms. työntekijöitä on lisää. 


Sain tehtäväkseni kirjoittaa pienen esseen Suomen ja Iso-Britannian iltapäivätoiminnan eroista. Adventure Playgroundithan ovat koulujen alettua tavallaan "jälkkäripuistoja". Huvittavaa on, etten ole itse työskennellyt koskaan iltapäiväkerhon puolella. Ehkä joku lukija, joka on viisaampi, voisi laittaa jotain mainitsemisen arvoisia asioita postiini?


Ehkä olisin voinut kohteliaasti ehdottaa tutumpaa aihetta, mutta esimiehen aiemman "Your english is amazing"-lausahduksen jälkeen olin niin hämmentynyt, että lupauduin.
Amazing, joo, unohtelen välillä mitä kummallisimpia sanoja, kuten tuuletin, kosteusvoide, yhdistys. Ärsyttävää, jos se on ko. lauseen olennaisin sana..

-Good day, sir, mistä löydän oikein hyvää rasvaa? Siis iholle, että iho on pehmeämpi? Levitettävää, valkoista...??


- Huh kun on kuuma, onneksi on tämä...tämä..laite, joka siirtää ilmaa nopeasti paikasta toiseen.




Olen selaillut viime aikoina muiden suomalaisten naikkosten blogeja, ja kaikissa tuntuu olevan asupostauksia, siis tonneittain kuvia "mitä mul oli tänään aamulla, päivällä ja illalla päällä". Ihan kivoja, jos tyyli olisi persoonallisempi.
Tosin muutama oikein kiva blogi sisältää myös hauskaa tekstiä, ja luenkin esim. More to Love-blogia säännöllisesti. Siinä kaksi isokokoista nuorta aikuista kertoilevat elämästään. Blogi on järkkysuosittu, ja tytöt alkavat olla aika julkimoita, jotka saavat kutsuja tapahtumiin, sponsoreita ja käyttöönsä tavaroita, kuten kännyköitä. Ihmettelenkin nyt, miksi esimerkiksi minulle ei ole jo lähetetty vaikkapa vaatteita tai puhelimia. Syvästi paheksun moista pihiyttä, ja lupaan olla enää koskaan ostamatta rievun riepua saati uutta luuria. YOUR LOSS, H&M, GINA TRICOT AND SAMSUNG!



Loppuun tuiki tärkeä videopalanen reaalimaailmaani. En ihan varmaan ole ainoa, jonka mielestä oma ääni kuulostaa ihan jälkeenjääneeltä nauhalla/videolla. Omasta naamasta on turha edes alkaa puhumaan...:D Ja mun ääni kimeytyy ja teennäistyy automaattisesti kun painan rec-nappulaa...aika hupaisaa.


Ei taida toimittajaa tästä akasta tulla.





PS. Mulla on vähän koti-ikävä välillä. Esim eräs päivä katsoin Google Streetviewillä, ja löysin kotitalon! Siis Kemin kotitalon! Ihan epätodelliselta tuntui, ja odotin vain, millon R ampaisee ovesta tallivaatteet päällä tai J tulee rappusille kuuntelemaan musiikkia iPodilla. Tai isä ja äiti tulee ovesta kaksi pikku sylikoiraa -krhm- hihnojen päässä. Tuijotin siis aika kauan, ja juu, tiedän, ettei se ole video vaan ihan kuva vaan. Ihimeellistä tää teknolokia!


PPS. Ootte tosi kivoja!Ja minäkin olen! 


PPPPPPPS Asupostauksia tulossa :D





3 kommenttia:

  1. Vähän sun ääni kuulosti kyllä oudolta tolla videolla! :D Terkkuloisii ja syysterveiset syysterveiset syyyyyyyyyyyysTERVEISET! Täällä siis kylmä jo :(

    VastaaPoista
  2. Ihanata tulla sinne ja sit mennään paikkoihin ja nähdään kaikkee ihmeellistä!

    VastaaPoista
  3. Riikka no joo, vaikka ennen ihmiset on sanonu, et sun ääni kuulostaa normisti tolta, niin nyt ei oikein. Lieko jännitti yleisölle puhua ^^ Äiti sanoikin, et lähellä nollaa aamut, täällä sentään ei:)

    Annananna: TERVETULOA!:D

    VastaaPoista

Kiitos sanoistanne!