28.8.2010

High Five!

No moro!
Olin eilen St Paulsissa viimeisen kerran. Oli kyllä mukava päivä kaikenkaikkiaan, ja minua pyydettiinkin moikkaamaan heitä ennen Suomeen palaamista. Yksi viisivuotias oli kyllä ihan koko ajan sylissä, koska ei "jaksanut kävellä"<3 Ihania lapsia, mutta nyt on nokka kohti ensi viikkoa jo. Minun piti mennä tänään lopulta sinne Mill Youth Centeriin, mutta saatuani paikan vastuuohjaajan (vihdoin)puhelimeen, sovimme minun meneväni sinne ensi tiistaina. Maanantai on "bank holiday" eli pyhäpäivä, jonka syytä kukaan ei tunnu muistavan. Mutta silloin teen silti jotain töitä tässä kotosalla. Keskiviikkona esittelen työtäni, kouluamme ja Jyväskylää korkeammalle taholle, eli nuoristoimen johtajille. Se vähän jänskättää. Ensi viikolla pääsen myös tutustumaan Barbaran tekemään seksuaalivähemmistötyöhön. Menen vierailemaan kahdessa nuortenryhmässä, ja toivon saavani sieltä vinkkejä tasavertaisuuden tukemiseen ja opettamiseen lapsille ja nuorille. Vaikken ope olekaan. Mutta siis. Mielestäni tasavertaisuus on yksi tärkeimpiä asioita, joita voi tässä työssä eteenpäin viedä.

Kävin tänään shoppailemassa. Laitan kuvan kahdesta uudesta laukustani tähän, jotta näette, miten ihania ne ovat, voi sydän!
Valotin vähän kuvaa, jotta näette, miten kaunista, oi niin kaunista. Ostin myös muutaman muun jutun, kuten rintaliivit, mutta jotenkin en kokenut tarpeelliseksi niiden kuvailua:D




Molempia voi käyttää clutchina, mutta pitsien voi myös laittaa olan yli. Näitä on sitten ulkoilutettava Suomessa, kuka lähtee messiin??????




Kävimme juuri Jolan kanssa yksillä. Siis alkoholittomilla aspartaami-keinoväri-kupla-sihijuomilla. Oli mukavaa päästä kämpästä ulos! Ja puhua asiallisia juttuja politiikasta, YK:sta ja maailmanrauhasta. Juuri niistä ja vain niistä.
 Meistä oli toki yhteiskuvakin, mutta näytän turpealta palalta juustoa, joten jätämme sen tältä erää väliin..Yllä oleva mustavalkoinen kuva jelppiköön jos tätä naamaataulua on ikävä, ei ole kuulkaa tuon kuvan jälkeen ;D

Vuokraemäntä on tänään vihdoin lähetellyt tärkeitä papereita Suomeen ja pyysi minulta myös kaksi suositusta. Kahta kuukautta varten??!! Toisaalta ymmärrän, Suomessahan tarkistetaan aina luottotiedot, mutta täällä sitä ei voi noin vain tehdä. No, onneksi sain äärimmäisen hyvän suosituskirjeen Jyväskylän kunnalta, jota olen lähettänyt myös Youth and Play Servicelle. Kirje kertoo minun olevan oikeen kovan luokan ammattilainen ja luotettu, kiitetty ja tykätty. Referenssiä kerrakseen:) Toinen suosituskirje olikin sitten ihan kysymysmerkki, sain kuulla sen yleensä tulevan edelliseltä vuokranantajalta "Moi JVA, viittisittekö kirjottaa mulle suosituskirjeen englanniksi, kun te tunnette mut tosi hyvin ja mä muuten oon täällä Briteissä tän syksyn". Ei...
Menin täten hissillä alakertaan ,jossa työskentelee mitä ihanin Rachel toimistossaan, hänen kanssa on niin mukava asioida. Jaarittelimme hetkisen typerästä ikkunastani, joka siis on ollut alusta asti tavalla tahi toisella epäkunnossa. Kerroin sitten suosituskirjetilanteeni, ja Rachel sanoi, etteivät he yleensä tee näin, mutta tiedän tilanteesi(koska olen siitä hänelle avautunut:) ja vaikutat mukavalta ja sosiaaliselta ja iloisenpositiiviselta (bubbly)tytöltä, että minä voin sen sinulle kirjoittaa. 
  1. Ihana, ihana Rachel
  2. Kolmas kerta kun minulle on sanottu, että olen bubbly (eloisa, pulppuileva mitänäitäon= pölöttävä ulkolainen)
  3. Mun kämppäsia on maanantaina selkeä, mikäli dokumentit muuten on kunnossa näillä kahdella muulla taholla, joiden välikätenä olen toiminut jo kohta kaksi viikkoa (AArgh!!)
Mutta jee, kämppä!
Näiltä erin siis näkemiin, huomenna nukun kuin porsas ja päivä saa paistaa pyllyseen niin paljon kun jaksaa, mulla on pimentävät verhot.

Kaikkea kivaa hei teille, ja kiitos kun täällä on vierailtu sellaset kolme ja puolisataa kertaa muutamassa viikossa. Voitteko myös laittaa vähän omia kuulumisianne mulle?
Tsemiä M kokkikouluun! <3 Olet rohkea ja reipas! Muutkin opintoja vääntävät, ahkeruus on ilomme!


Rauhaisaa viikonloppua <3


PS Kuusi mun akkaa näkee tänään lauantaina toisiaan ja viettää varmasti ihanan viikonlopun. En ole siellä rakkaat, mut ootte ajatuksissani! Pidä kivaa sankari M, sua juhlitaan! Pus!

25.8.2010

Mums mums ja om nom

Hellurei ja hellät tunteet!

Innostuin tänään ihan hirveästi, kun olin saanut 2 kommenttia! Nyt olen saanut yhteensä 4 kommenttia, joita olen lukenut moneen kertaa, on niin ihana, kun laitatte niitä!

Siltä varalta, että joku ei osaa laittaa kommenttia, ja asiaa olisi: 
1. Joka blogitekstin lopussa näet violetin tekstin: Lähettäyt Katrinsessa klo xxxx ,sen vieressä, violetilla edelleen(tai lilasella niinku joku sanoo..;D)lukee "x kommenttia". 
2. Napauta kohtaa "x kommenttia" ja saat ainutlaatuisen tilaisuuden kommentoida plokiani
3. Kirjoita boksiin asiasi
4. Napsauta kohdan "Kommentti nimellä" valikkoa, ja valitse kohta "nimi/URL-osoite", URL-kohdan voit jättää täyttämättä
5. Sitten painat lähetä, ja TADAAAAA! 
Voit esimerkiksi toivoa, että kertoisin jostain aiheesta, jota en ole älynnyt vielä avata.

Tämähän on erittäin suorasukaista vihjailua, eli toimeksi nyt:)
Asiattomat kommentit poistetaan:)

Pitkän mussutuskauden jälkeen näkyy valoa taivaanrannassa/pilven reunalla/jääkaapissa! Olen siis puputtanut melko laimeaa ruokaa,ei mitään kovin terveellistä, ja tänään tein sitten aika perinteisen makaronilaatikon. Onpa kivaa, ja hyvää!
 Huomaatteko, miten maitoa myydään "pinteissä", eli siinä mitassa, jossa oluttakin täällä myydään. Miten söpö (ja epäekologinen) muovipullo! Ison mehupurkin laitoin myös ihan esimerkiksi, en laittanut sitä makaronilaatikkoon..Niin ja tuo nappi tuolla seinässä pitää laittaa päälle, ennenkuin alkaa käyttämään hellaa, joka pistorasiankin päällä on moinen. Naapuri-Jola nauroi, kun kerroin, että aina unohdan napsauttaa virrat päälle kun kuumeisesti kokkaan, ja kysyi, että missä se katkaisija sitten Suomessa on. Selitin, että se virta vaan on siellä, koko ajan ja odottaa. Hieno selitys, sähkömiehen tyttö...


Ah, aivankuin jostain 70-luvun kellertävästä keittokirjasta. "Arkiruokaa helposti ja nopeasti" (Nimi luetaan mun kuulutusäänellä). Suolapurkin kansi muuten irtosi kriittisellä hetkellä ja kaavin sitten suolaa lastalla pois paistinpannulta ja luudalla lattialta.


Eli varsin mielenkiintoinen päivä tänään!;D


Ystäväni A saapuu tänne ensi viikolla, ja oon ihan liekeissä! Muutama mahdollinen vierailija on perunut tulonsa(ymmärrettävää, en ole katkera), ja se on ollut vähän kova paikka, kun olisi ollut niin mukava ottaa läheisiä vastaan ja höpötellä suomeks ja olla sikahyvänä oppaana;). Mutta eihän Bristol tai Iso-Britannia mihinkään katoa, ellei uppoa yhtäkkiä. Sitten mennäänkin sukellusveneellä: "Näe merenalainen tarunhohtoinen Iso-Britannia, kauan sitten uponnut valtakunta".


Nyt mä lopetan kun nää jutut on tällaisia.


Pusmoix!

24.8.2010

Cheerios!

Hyvää päivää taas hyvät ihmiset!

Tapasin tänään esimieheni ja Barbaran, joka tekee kunnan palveluksessa nuorisotyötä seksuaalisen tasavertaisuuden edistämiseksi. 
Esimiehen tapaaminen täällä on vähän kuin Humakin aikainen hopsaus. Tuntuu aluksi, ettei sitä niin välttämättä tarvi(Humakissa ihana Tarja-hopsaaja maanitteli puolisentoista vuotta, ennenkuin suostuin menemään; hopsaus-->valmistuminen), ja sitten tapaamisen jälkeen on 100% selkeämpi olo. Kämppäasiakin alkaa valostua pikkuhiljaa. Perjantaina saattaa olla selvät sävelet, jos hyvin käy! Kaikki voitte huutaa huraa! 
HURAA!

Olin tosi iloinen, että täällä nuorisotoimi on palkannut kolme työntekijää huolehtimaan tasa-arvosta. Edellä mainitsemani Barbara tekee seksuaalivähemmistötyötä, myös kouluttamalla työyhteisöjä. Hänen lisäkseen on olemassa työntekijät, jotka työskentelevät nuorten maahanmuuttajien ja vammaisten parissa. Nämä ovat siis nuorisotoimen työntekijöitä, olettaisin, että sosiaalipuolella tms. työntekijöitä on lisää. 


Sain tehtäväkseni kirjoittaa pienen esseen Suomen ja Iso-Britannian iltapäivätoiminnan eroista. Adventure Playgroundithan ovat koulujen alettua tavallaan "jälkkäripuistoja". Huvittavaa on, etten ole itse työskennellyt koskaan iltapäiväkerhon puolella. Ehkä joku lukija, joka on viisaampi, voisi laittaa jotain mainitsemisen arvoisia asioita postiini?


Ehkä olisin voinut kohteliaasti ehdottaa tutumpaa aihetta, mutta esimiehen aiemman "Your english is amazing"-lausahduksen jälkeen olin niin hämmentynyt, että lupauduin.
Amazing, joo, unohtelen välillä mitä kummallisimpia sanoja, kuten tuuletin, kosteusvoide, yhdistys. Ärsyttävää, jos se on ko. lauseen olennaisin sana..

-Good day, sir, mistä löydän oikein hyvää rasvaa? Siis iholle, että iho on pehmeämpi? Levitettävää, valkoista...??


- Huh kun on kuuma, onneksi on tämä...tämä..laite, joka siirtää ilmaa nopeasti paikasta toiseen.




Olen selaillut viime aikoina muiden suomalaisten naikkosten blogeja, ja kaikissa tuntuu olevan asupostauksia, siis tonneittain kuvia "mitä mul oli tänään aamulla, päivällä ja illalla päällä". Ihan kivoja, jos tyyli olisi persoonallisempi.
Tosin muutama oikein kiva blogi sisältää myös hauskaa tekstiä, ja luenkin esim. More to Love-blogia säännöllisesti. Siinä kaksi isokokoista nuorta aikuista kertoilevat elämästään. Blogi on järkkysuosittu, ja tytöt alkavat olla aika julkimoita, jotka saavat kutsuja tapahtumiin, sponsoreita ja käyttöönsä tavaroita, kuten kännyköitä. Ihmettelenkin nyt, miksi esimerkiksi minulle ei ole jo lähetetty vaikkapa vaatteita tai puhelimia. Syvästi paheksun moista pihiyttä, ja lupaan olla enää koskaan ostamatta rievun riepua saati uutta luuria. YOUR LOSS, H&M, GINA TRICOT AND SAMSUNG!



Loppuun tuiki tärkeä videopalanen reaalimaailmaani. En ihan varmaan ole ainoa, jonka mielestä oma ääni kuulostaa ihan jälkeenjääneeltä nauhalla/videolla. Omasta naamasta on turha edes alkaa puhumaan...:D Ja mun ääni kimeytyy ja teennäistyy automaattisesti kun painan rec-nappulaa...aika hupaisaa.


Ei taida toimittajaa tästä akasta tulla.





PS. Mulla on vähän koti-ikävä välillä. Esim eräs päivä katsoin Google Streetviewillä, ja löysin kotitalon! Siis Kemin kotitalon! Ihan epätodelliselta tuntui, ja odotin vain, millon R ampaisee ovesta tallivaatteet päällä tai J tulee rappusille kuuntelemaan musiikkia iPodilla. Tai isä ja äiti tulee ovesta kaksi pikku sylikoiraa -krhm- hihnojen päässä. Tuijotin siis aika kauan, ja juu, tiedän, ettei se ole video vaan ihan kuva vaan. Ihimeellistä tää teknolokia!


PPS. Ootte tosi kivoja!Ja minäkin olen! 


PPPPPPPS Asupostauksia tulossa :D





Vidio:)

Stressaa siis aika paljon nyt tämä asunnon saaminen. Menee aikamoiseksi vänkäämiseksi kahdelta puolin, ja minä, vaihdokas, olen tavallaan välikätenä, koska en itse tee lopullisia päätöksiä siitä, minka kolosen tarkoituksiini vuokraamme. Jos ei ihan kohta hommat selviä, alkaa pikkuinen paniikki nousta. 

Uuden katon alla voi sitten vihdoin keskittyä tähän itse asiaan, eli shoppailuun. Ei...vai oliko se matkusteluun? Vaiko sittenkin joku Y:llä alkava organisaatio, en saata muistaa...:D 

Huomenna palaveri esimiehen kanssa loppuaikani suunnitelmista. Kirjoitin juuri ylös ehdotuksia. 

Luulisin keskiviikkona olevani viisaampi kuin tänään. 

Kävin tuulettamassa päätäni eilen elokuvateatterissa, katsoin Noidan Oppipoika-nimisen nuortenelokuvan. Aika pliisu, muutama kiva erikoistehoste, ennalta-arvattava. Toki tiesin nämä ennen saliin astumista. Mutta pää tuulettui, se oli tarkoitus. Tänään päätä tuuletti kollegan kadehtimat "nummituulet", ja lisäänkin tähän täten videon, joka ei anna oikeutta ihan mahtavalle maisemalle, joka levittäytyi St Michaels Hillillä.

Tässä siis videopätkä. Kesti muuten ihan sikapitkään liittää se tähän näin hienosti, mutta ONNISTUI!!! Hyvä minä! 

22.8.2010

I believe your most attractive features are your heart and soul

(Otsikko Savage Garden: Affirmation)

Olen tässä muutamia päiviä selvitellyt kämppäasioita, 3. syyskuuta pitää olla täältä ulkona, eli kiirettä pukkaa...Tosin en panikoi, asiat kyllä järjestyy.

Saattaisin näillä näkymin päästä (joutua?) kolmen miekkosen kämppäkaveriksi Whiteladies Roadin lähelle, eli mukavalle paikalle. Miekkoset ovat askel mukavampaa suuntaan, luulen, toivon, oletan. Tässä asunnossa majaileva Josef (?) käy vähän hermoille. Lähdin tänään käveleskelemään/ ruokakauppaan ja hän huutaa perääni : "Minne menet? Menetkö ulos? Milloin tulet takaisin? En ole nähnyt sua pitkään aikaan, voidaanko sitten jutella, kun palaat? Oletko tunnin, kaksi, kolme? Sua ei koskaan näy täällä."
VOIII LUOJAAA.
Olisi ollut kiva lainata Pinkiä tähän kohtaan, saatte itse päätellä mitä biisiä ;)

Keskiviikkona St Pauls lähti retkelle Bowoodiin. Bowood sijaitsee Wiltshiressa, puolen tunnin ajomatkan päässä Bristolista. Bowoodin tilukset omistaa Lansdownen perhe, ja alueella sijaitsee Adventure Playground, kartano, järvi, luolasto, ravintola, kävelyreittejä, puutarhoja. Lapsia mukana viitisenkymmentä, heidän vanhempiaan viitisentoista ja meitä työntekijöitä 7 kappaletta. Seikkailuleikkipuisto oli mukava, sinne lapset menivät merkistä ja tulivat takaisin, kun oli aika lähteä. Kävin kiertelemässä kartanossa ja sen ympärillä, täydellinen englantilainen näkymä. Kartanossa itse asiassa asuu vielä Lansdownen perhettä, mutta osa siitä on muutettu museoksi, jossa voi nähdä muotokuvia kahdensadan vuoden takaa, patsaita ja ennen elettyä elämää. Tottakai siellä sijaitsee myös ylihinnoiteltu matkamuistomyymälä ja pieni ravintola. 

Kartano ja sen ympärillä oleva puutarha olivat tosi kauniita, ja laitan muutaman kuvan niistä myös tähän.

Aika kuluu iltaisin melko hitaasti, jostain syystä en osaa enkä halua kysellä ihmisiltä vaikkapa töissä, että no mitäs teette tänään illalla. Kysyvät toki itse sitten. Viihdyn kyllä hyvin yksin. Olen katsellut elokuvia ja tv-sarjoja. Paljon. Toisaalta on niin ihana, kun ei ole niitä velvoitteita, mitä omassa kodissa olisi, jossa aina löytyy vähintään kaapin siivoamista, aina! Eikö ole näin? Ikinä ei ole sellainen olo, et NYT, nyt ei tarvi tehdä enää MITÄÄN. Mutta se on ihanaa, työskennellä oman kodin hyväksi. Täällä riittää, kun imuroi tämän kuuden neliön huoneen. Ja sitäpaitsi pakkaan kamani taas puolentoista viikon päästä, ja mahdollisesti uudessa kämpässä on viikottainen siivous <3 Pääsee vielä vähemmällä:)


Ostin DVD-boksin Being Human, 1.& 2.tuotantokausi. Siinä on vam...noh sanotaan nyt vain, että siinä on jotakin yliluonnollisia olentoja, ja toisenlaisia yliluonnollisia olentoja ja vielä kolmannenkinlaisia..sarja on ihan ok, ja se on kuvattu vuonna 2007 täällä Bristolissa. Hassua. Siinä on paikkoja, joissa olen käynyt ja jotka tiedän, ja se on vaan niin hassua.

  Suihkulähteen edessä vähän rähjäisen näköinen työntekijä




Hyvää viikonloppua, ja onnea siskoille, joista toinen täytti 16.8. 23 vuotta ja toinen täyttää 23.8. pyöreät 20 vuotta! Aikuisia, mokomat <3


K

PS. Olin KFC: ssä syömässä, kun näin TUTTAVAN (erään äidin, jonka kanssa olen jutellut St Paulsissa), ja oli niin mahtavaa nähdä joku, ja moikata ja jutella hetki! (Kuulosti säälittävältä tämä vähän) 

Edit: Sain mun huoneen ikkunan vihdoin auki! Ihanaa! JA mulla on tosi kiva naapurintyttö, Jola, jonka kanssa keskustelimme pitkään. Taidamme mennä lähiaikoina jonnekkin yksille:)

17.8.2010

Hattu

En muista olleeni mistään asusteesta niin innoissani, kuin tästä pikku hatusta. Hihii! Hattu! <3

No ei mulla muuta. Lähden katsastamaan mahdollista asuinpaikkaa. Siivous kuuluu hintaan. Could it get any better? :) 

Edit: J.Depp, soita mulle +35844******, tehdään Liisan jatko-osa yhdessä ;)

16.8.2010

Balloons, balloons

Jalan nyrjäytyksen jälkeen olen aika varovaiseen tepastellut vain lähikauppaan (eli alakertaan) ja keittiöön (ihan huoneen vieressä). Tänään kuitenkin jalka on ollut niin mukava, ja pää kaipasi ulkoilutusta, että otin ja lähdin Balloon Fiestaan. Ah.

Balloon Fiesta on vuosittainen tapahtuma, ensimmäinen järjestettiin 1979, hyvin pienimuotoisena. Nykyään se on suuri maailmankuulu tapahtuma, jost Bristol on ylpeä.

Netistä löysin fiestabussiaikataulut, ja yksi pysäkki olikin tuossa ihan vieressä. Tosin ensin seisoin väärällä puolen tietä. Vaikka näin, mihin suuntaan liikenne kulki, niin jotenkin se ei rekisteröitynyt tuonne yhtään syvemmälle. Ihana sininen double decker nouti suuren määrän ihmisiä kyytiin. Festivaalialue oli Ashton Courtissa, joka on suuri puistoalue noin neljän-viiden kilometrin päästä Broadmeadista, jonka kyljessä asun. Bussipysäkiltä sain kävellä vielä vartin ajan itse puistoalueelle, ja oh boy, siellä oli ihmisiä! Luulen ymmärtäneeni, että viime vuonna tapahtuma keräsi sunnuntain aikana 50 000 ihmistä, ja nyt kuulin miehen kuuluttavan, että yleisöennätys on rikottu reippaasti. Tapahtuma alkoi torstaina, ja joka päivälle oli ollut kuumailmapallonäytöksiä ja tänään oli myös Red Arrows suihkukoneitten lentonäytös, jonka jouduin katsomaan bussista, sillä aikataulut eivät oikein linkeillä pitäneet... 

Festivaalialue oli iso, en osaa verrata mihinkään suureen Suomen suven festariin, mutta ihmisiä parveili ihan joka nurkassa (yli 50 000 ihmistä, tuskin ihan Kirkkopuiston/Meripuiston/Vaajakummun pihan kokoinen oli..). Vastoin luulojani siellä oli myös monia huvipuistolaitteita(todella hurjan näköisiä), jättimäisiä pomppuliukumäkiä ja kymmeniä ruokakojuja. Kuvittelin tapahtuman keskittyvän enemmän kuumailmapallojen ympärille. Kuumailmapallojen nousu alkoi kello 18.30. Festivaalialueen keskellä oli alue, josta kuumailmapallot nousivat vuorotellen ilmaan. Oletteko koskaan nähneet useaa kuumailmapalloa yhtä aikaa samassa paikassa? Hitto, ne on isoja! Ja niitä lähti siitä samalta alueelta yli 100! Aivan mielettömän hienon näköistä. Melkein tippa tuli linssiin, oli niin näyttävää. Kuvat eivät anna minkäänlaista oikeutta tälle tapahtumalle, mutta laitan silti muutaman kuvan tähän teille nähtäväksi. Lisää löytyy Facebookista, luulen:)
Ja ai niin, 35£ olisi maksanut helikopterilento, mutta enpä raaskinut, ja yksinkin olin, etten olisi viitsinyt kaikkea innostunutta höpinää ladella lentäjän korviin..suomeksi..Mutta olisi ollut siistiä!

Kun kävelin alueelta poispäin, näin vielä liudoittain palloja ilmassa, oli kaunista. Sääkin suosi, ei kertaakaan satanut tuona aikana, mikä vähän ihmetytti. Aurinko paisteli, ja nyt on käsivarret vähän punaisina:) 

Olen muuten katsellut DVD:ltä lainaamaani Moonlight-sarjaa, jota tehtiin vain yksi tuotantokausi. Surkeaa. Yksi hikinen tuotantokausi. Laitan päänäyttelijän kuvan tähän, kun tiedän, että meillä kaikilla on niin samanlainen tuo miesmaku (ja tiedän, että tykkäsitte kaikista aiemmistakin kuvista;D ;D). Haluan huomauttaa, että ajattelen paljon muutakin, kuin vaikkapa miehiä ja vampyyrejä, mutta tämä bloginpito jotenkin pakottaa jakamaan aiemmatkin hienot katselukokemuket JA kukaan ei voi tuhahdella väheksyvästi minun kuulteni kirjoittaessani:D. Lisäksi en halua tämän menevän liian asiapitoiseksi, koska elämä ei ole sellaista ja minä en ole sellainen (vaikka varmaan pitäisi enemmän olla).

                     Alex O´Loughlin + kohtalokas ilme

  Nauttikaa myös fiestakuvista ja ihanaa ensi viikkoa kaikille!

Testipallo


                                                       Pallo nro 2 nousemassa ihan kohta

Viimeinen kuva: tältä näytti taivas, kun kävelin poispäin

Lähden hakemaan pyykit kuivaajasta, son moro!
XKX