Elämän totuutta etsi

Vanhempani luopuivat ihanasta vanhahkosta lipastosta meidän eduksemme. Se sopii tänne kuin nenä päähän, ja värikin on valkea. Lipasto on avioliiton kautta meidän suvun pariin päätynyt ilmeisesti ja onkin ollut useammalla omistajalla ennen minua. Haha, takaisin ette saa. Yläpuolella mummoni tekemä taulu, jota eräskin ilta tuijottelin pitkään, ja filosofiseen ja syvälliseen tyyliini mietin elämän tarkoitusta. En päässyt kaikkivoipaan vastaukseen, vaan sen etsintä jatkuu vielä, viisaudestani huolimatta. Asiallisesti puhuttuna, taulu on jotenkin hellyyttävä ja vähän kulunutkin, se kun on ilman raameja roikkunut myös raanuna seinällä aikoinaan.

 

 Meidän lähellämme on lampi, jota kivenkovaan väitin Kippolammeksi. No kartta sanoi sen olevan Köyhälampi, mikä sopiikin minuun ja pankkitiliini paremmin. Sen rannalla on yliystävällisiä sorsia ja kesäisin muutama pultsukin, ja monta kävelijää, lenkkeilijää ja sorsienruokkijaa. Me emme ruoki sorsia, lähtevät vielä joku kerta seuraamaan, ja ovat kohta kotioven takana vaakkumassa pullaa ja leipästä. Ahneet räpyläjalat.
Jaloista tulikin mieleen, kun yritin ylettää kirjakaapin päällä oleviin kukkiin kastelukannun kanssa, niin kanssani asuva mies sohvalta kommentoi "voi voi, ei se yllä, kun sillä on niin lyhyet töppöjalat raukalla." Ehken kauneinta, mitä minulle on koskaan sanottu.

Joka tapauksessa, näin ilmoitusluonteisesti, aion muutella blogin ulkonäköä ja nimeäkin hiukan. Nykyinen nimi viittaa jotenkin vuoden takaiseen elämään, ja niihin kokemuksiin, joita en kyllä pois vaihtaisi. Nyt on nyt, ja elämä melko erilaista, aika paljon on vuoden aikana tapahtunut. Mutta sittenpä näette, millaista jälkeä tulee..
Melkoista tajunnanvirtaa tämä. Ensi kerralla sitten jäsenneltyä ja järkevää tekstiä,todennäköisesti kuitenkaan ei.

Lamppu syttyy!

Kyllä se lamppu syttyy minullakin tasaisin väliajoin. Tänään Prismassa vallan olimme, ja silmääni sattui olohuoneen lamppu. Lamppu, jota vanhempani syntymäpäivälahjaksi sponsoroivat hulppeasti. Ihana lamppu. Lamppu lamppu lamppu!
 "Tule tänne, kato, eikun arvaa, mikä näistä on meidän olohuoneen lamppu?" "No tuo." "Mistä arvasit??" *Onnellinen hymy*
Saanko esitellä:

Sievyyden multihuipentuma! Oho, ei meidän katto ole oikeasti vinossa. Mun kädet ehkäpä. Minua niin puhuttelee tuo pallokieli, ja omistinkin ison pallolampun, ennen muuttoa. Sitten se meni särki, mutta nyt korvaaja on löytynyt. 
JA EcoCenter-kirpputorilta on löytynyt kahdeksan Kaari Utrion kirjaa, joita minulla ei ennestään ollut!
Ai että, kylven tässä onnistumisen ja mukavan ostamisen loputtomassa meressä nyt. Se loppuu, kun rahat loppuu, eli aika kohta..

Truly madly deeply

On niin kaunista että pakahduttaa. Ja olen syönyt niin paljon jäätelöä, että sekin hiukan pakahduttaa. Suomen kesä on niin kaunis, siihen herää aina keväällä, kun luonto alkaa arasti vihertää ja sitten näin kesän ehtoopuolella, kun kypsä, raukea ja vihanta luonto hohkaa kuumassa auringossa väreillen. Kuumuuskaan ei siis enää niin ahdista, koska siihen tottuu. Osaa astella verkkaan ja kiirehtimättä, niin ei hikikarpalot kiillä otsalla. Istua linkkiin sinne puolelle, minne aurinko ei jollota(ja etukäteen miettiä, mille puolelle se milläkin matkalla paistaa, mitä ennakointia!).
Eilen ihana käynti satamassa, minne ihastuttavan kulturelli ralliväki hilaa ahterinsa näköjään jo muutama päivä ennen h-hetkeä. Vai onko se h-hetki jo tänään, en edes tiedä. Noh ignooraten muutamia passikaulaisia turisteja ja muskeliveneiden cooleja kuskeja ja muuta rekvisiittaa istahdimme terssille. No, jäätelöä syömään tietenkin.

  

Ilme on kyllä aika nautinnollinen. Onni on suuri jäätelöannos ja sää, joka puoltaa sen syömistä. Tänä kesänä listalla ovat vielä rantailu (sis. uimahommia), lisää jäätelön syöntiä ja syysvaatteiden ostoa. Rankkoja aikoja siis luvassa, mutta ei auta kuin kestää.

Huomaa alalaidan muskelivene

Ship ahoy!

Leppeitä heinäkuun viimeisiä päiviä!

Terkuin päiväunet nukkunut onnellinen nainen.

Elämä on juhla

Oikukas kesäsää houkutteli Naissaareen, joka sijaitsee Vaajakoskella. Kaunis on se paikka, ja sade ei kastellut tällä kertaa. Ei ihan totta, ei voi ovesta ulos astuessaan tietää, mitä tulee taivaalta niskaan. Laittaako topin, puolihihaisen, pitkähihaisen, lämpöloimen vai untuvatakin. Argh. Pitää vaan toivoa. 

Mutta Naissaaressa on tuollainen voimala ja sulku ja veneitä ja että oli kivan näköstä tuo veneily. Tunnenko ketään, jolla on niin suuri sydän, että ottaa minut mukaansa sisävesiveneilemään ja niin suuri vene, että siinä mahtuu yöpymään. No en tunne. Ihan virhearviointeja nämä mun tuttavuudet selkeästi.


Tämä virhearviointi osoittautui virhearvioinniksi iltasella, sillä ihaneiden naisten kanssa juhlimme vähän minun vanhenemista ja vähän kesää ja vähän kaikkea! (Tosin vanhenemiseni ei näy missään, ei missään, ja tätä itselleni todistaessa otin kuvan, ei juomun juomua eikä ryppysen ryppyä, ks alle.)

Ilta oli ruokaa, juomaa, seuraa, tanssia, hikeä ja muutama suomihitti karaokepuolella..Tästä huolimatta sain taas energiaa itseeni, ja voin alkaa pesemään akkunoita, jotka ovat sanalla sanoen paskaiset. Paitsi vierashuone, jonka esimerkinomaisesti pesin jo aikaa sitten.

Where´s my ride??

Näitä tunnelmia vaalien.

Onnea minä :)

Minusta on mukavaa, että saa yhden päivän vuodesta rinsessoida. Ja keskellä mansikkasesonkia :) Mies toi aamiaisen sänkyyn kukkien kera, onko ihanampaa?
Siskojen paketista löytyi upea riipuslahja, tosi mieluinen, perheeltä saama kortti vihjaa ostomieltymyksiini..

Mies lahjoi hierontalahjakortilla, erittäin tarpeeseen, voin vakuuttaa. Lahjat eivät missään nimessä ole pääasia, mutta onhan niitä aiks mukava saada.


Ah ihana minä, nuori ja kaunis, vaikkei oikeastaan enää niin nuori. Enkä siitä kauniistakaan ole niin varma.

Heinäkuun heiniä

Yövuoroputki alkaa illalla, ja tämä viikko on mennyt erityisen rennoissa olosuhteissa. Mies käy töissä, nainen lakkailee kynsiä ja lukee naistenlehtiä sohvalla. No nyt vaihtuu tienaajan osa. 
Olen oikeasti tehnyt muutakin kuin löhöillyt sohvalla kahden tuulettimen ristitulessa. Toisen osapuolen avustuksella vierashuone on nyt siedettävässä kunnossa (ok, minä lähinnä silitin verhot ja järjestelin tavaroita, kun mies kokosi lipastot ja korjasi sängynjalat, mutta kuten teidämme, miehet tekevät taloja, naiset koteja;).

Kesä lykkää naamaan pisamia, joita lähimmät ihmiset kutsuvat teerenpaskoiksi. Itse suosin sievempää ilmaisua. Ne ovat minusta nättejä, ja kesäisiä. En rusketu, vaan pisamoidun.
Eilisen hyvin lihaisan "salaatin" jälkeen pieni pyörälenkki ja taloyhtiön saunaan tutustuminen, vihdoinkin. Ne viisi vai kuusi torstaita, jotka olemme tässä asuneet, ovat menneet muissa puhteissa/poissa kotoa, joten oli jo aikakin saunoa. Ja mikä vinkeä sininen hyrrä siinä minun läppärin vieressä on? No se on tuuletin, joka pistetään läppärin USB-porttiin kiinni, ja siinä on tietenkin myös sininen valo! Melko söpöä.

Nyt ulos nauttimaan lämmöstä (yök) ja hiukan pyöränselkään (jee).

Luopumista

Tällaista tämä elämä on. Joskus pitää luopua, vähän liian pian. Meidän perheen 4-vuotias berniherra Edi Eikka Edvardsson lähti koirien taivaaseen perjantaina. Terveydellisistä syistä, ja koiralle parasta se oli. Itse elelen Keski-Suomessa, mutta kyllä tuo Lounais-Lapin lempein karvahanuri oli mukava ja leppoisa kaveri silti. Harmittaa kovasti, varsinkin Edin äidin puolesta, joka ihmettelee ja nuuskii ja katselee ovelle, että milloin se kaveri tulee takaisin. Toki myös muut menettivät uskollisen mukanatouhottajatoverin. Muutama kuva Edin viimeisestä lenkistä, merenrannalta:

Minä en kyllä kovin syvälle uskalla mennä..

Edi jäi äitin jälkeen, mutta äitee onkin sukua sukkuloille ja torpedoille

Vähän voisin loiskutella

Ja sitten, koska innostuin, laitan Eikasta muutaman otoksen neljän vuoden varrelta. Kaikki tai ainakin useimmat on ottanut pikkuisin siskoni, jolla on tuota silmää kuvien otolle, ja myös kärsivällisyyttä odottaa parasta kuvahetkeä.

Elämän alkutaipaleelta

Mitä minun korvani kuulevatkaan, namuja!

Jarrut puuttuu!

:D

<3

Elämä on luopumista ja eläimen parasta ajattelemista. 
Edi pääsee yhdessä juoksemaan perheemme edellisten koirien kanssa. 
Lapin merikaupungissa tuli käytyä, siellä oli kesä parhaimmillaan, ja kuumia päiviä viilensi merituuli. Touhuttiin paljon mukavia juttuja, ja tosiaan, ilmat olivat ennenkokemattoman hyvät. Ihan kummaa. Villapuserot ja tuulitakit oli meillä molemmilla pakattuina. Että kyllä niitä sitten illalla tarvitsee. No ei tarvinnut. 

Kukkolankoski, Kukkolaforsen

Latusuvanto, paljon paarmoja :(

Melkoinen kuvakavalkadi. Jatkanpa nyt lomapäiviä tässä.