22.7.2011

Elämä on juhla

Oikukas kesäsää houkutteli Naissaareen, joka sijaitsee Vaajakoskella. Kaunis on se paikka, ja sade ei kastellut tällä kertaa. Ei ihan totta, ei voi ovesta ulos astuessaan tietää, mitä tulee taivaalta niskaan. Laittaako topin, puolihihaisen, pitkähihaisen, lämpöloimen vai untuvatakin. Argh. Pitää vaan toivoa. 

Mutta Naissaaressa on tuollainen voimala ja sulku ja veneitä ja että oli kivan näköstä tuo veneily. Tunnenko ketään, jolla on niin suuri sydän, että ottaa minut mukaansa sisävesiveneilemään ja niin suuri vene, että siinä mahtuu yöpymään. No en tunne. Ihan virhearviointeja nämä mun tuttavuudet selkeästi.


Tämä virhearviointi osoittautui virhearvioinniksi iltasella, sillä ihaneiden naisten kanssa juhlimme vähän minun vanhenemista ja vähän kesää ja vähän kaikkea! (Tosin vanhenemiseni ei näy missään, ei missään, ja tätä itselleni todistaessa otin kuvan, ei juomun juomua eikä ryppysen ryppyä, ks alle.)
Ilta oli ruokaa, juomaa, seuraa, tanssia, hikeä ja muutama suomihitti karaokepuolella..Tästä huolimatta sain taas energiaa itseeni, ja voin alkaa pesemään akkunoita, jotka ovat sanalla sanoen paskaiset. Paitsi vierashuone, jonka esimerkinomaisesti pesin jo aikaa sitten.



Where´s my ride??
Näitä tunnelmia vaalien.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos sanoistanne!