Talk is cheap, shut up and dance!

Tänään sitten hyvissä ajoin linkkipysäkille. Linja- autolla St. Annesiin, Wicklea Youth Centerille tapamaan kahta osallisuuteen erikoistunutta nuorisotyöntekijää ja sitten bussilla takaisin.


Ei ihan. Tökötin  Haymarketin pysäkillä hetken, tutkailin karttoja ja ohjeita ja kipusin Union Streetille. Siellä hetken vilkuiltuani ymmärsin kysyä bussikuskilta, mistä pysäkiltä pääsen bussiin numero 36. Jaa, eli katua ylös ja oikealle. Selevä. Käännyin juuri kadunkulmasta, ja siellä se oikea bussi körötteli juuri pysäkille, nousin kyytiin 35 minuutin odottamisen ja touhottamisen jälkeen. Matka kesti toiset 35 min. Takaisin tulin eri bussilla, matka kesti 15min. Vaihtamalla parani. Että tähän itsensä kuskaamiseen menee aikaa. Ja rahaa. Ja hermoja. Jyväskylässä menen mäkeä alas pysäkille, ja linkki tulee jonkun ajan päästä, ja sen on yksinumeroinen; 1, 2 tai 3. Helppoa. Ei täällä, bussin numero voi olla mikä tahansa 1 ja 928 välillä( no ok, on siinä välissä tyhjääkin), kirjain edessä voi olla N, M, V, K, Ö ja vaiks mikä.


Myöhemmin sitten sitä perhanan vuokrasopimusta kirjoittamaan, vihdoin! Huraa, voitte taputtaa siellä! Nyt on homma hanskassa, perjantaina muutan sitten kerralla ystävän avustuksella (tervetuloo siis vaan, Nannaseni) ja vuokraemäntä näyttää, mistä menee lämmöt päälle ja mikä on varashälyttimen koodi. Arvatkaa muistanko sitä koodia, jos se hälytin menee syyttä suotta päälle? 


Vuokraemäntä on kertonut ilmeisesti ystävilleen, että suomalainen muuttaa hänen taloonsa. Paikkakunnalla, jolla Suomessa asun, on "kummallinen nimi, siinä on vaikka mitä aata ja oota niitten pilkkujen ja viivojen kanssa". Onneksi mun sukunimi ei ole Hämäläinen.


Hah, ja vaikka aina inhoan suomalaisia, jotka ensimmäisinä opettavat ulkolaisille vitun ja perkeleen, opetin sen ensimmäisen tänään naapurintytölle. Tässä kohti mieleen myös pulpahti   karmiva häpeäni, kun aikoinaan koulumme oppilas kertoi sanan HUI tarkoittavan venäjäksi sitä, mikä joskus voi myös otsassa kasvaa, kun ottaa päästä....8D


Mulla on ihana ystävä E, jolta pyysin ostosapua Olivian ja Trendin kanssa sillävälin kun en ole maassa. Trendi olikin kuulemma ihanan postitätini mukaan kopsahtanut postiluukuun, mutta Oliviaa en tilaa tällä hetkellä. Ostosapu-ystävä kertoi, et "olin muutenkin aikonut sulle lähettää lehtiä". Ahh. Olenko kertonut, miten paljon tykkään naistenlehdistä? Ja musiikkilehdistä, mut naistenlehdistä vielä enemmän. Ja matkailulehdistä. Tai no lehdistä noin yleensä. Ovat vain melko kalliita Suomessa. Täällä on toisin. Lehti, joka Suomessa maksaisi 8€ irtoaa täällä 3,5 punnalla. Musiikkilehtiä ei viitsi lukea, jos siellä ei ole komeita miehiä tai oikein kauniita naisia. Ai niin, ja siis myös hyviä bändejä, mutta tämä on epäoleellisuus. Ja ei, komeilla en tarkoita A. Puuta tai jotain J. Tervomaata. Enkä S. Rejmania tai Cheekiä. Näppäriä ovat varmaan kaikki, mutta NIIIN pliisuja. 
Ottaisiko Inferno/Trendi/ Olivia/  mut esim. valokuvaajaksi? Tai apulaiseksi? Tai stylistiksi? Seuranaiseksi? Oon hei tosi kiva ja hauska. 
Ei mennä nyt tähän sen syvemmin, mutta se naistenlehden paksu ja kiiltävä kansi, ja ne kuvat ja kolumnit, ihanaa...Oikeasti päivä on niin pelastettu jos Trendi on tullut. Koska naistenlehdissä, joita luen, on yleensä myös asiaa. 
Niin, ja vihaan 7Päivää-lehteä, Hymyä, Katsoa jne. Alibin kantta katsoessa tulee jo paha mieli. Kerran eksyin murha.info-sivustolle, nimestä voitte päätellä, mistä siellä keskustellaan. Toissakesänä Kemissä tapahtui useampi kuolemantapaus, myös järkyttävä murha, joka puistattaa vieläkin. Ilmeisesti sitä kautta eksyin em. keskustelupalstalle, ja sen jälkeen alkoi ahdistamaan. Miten ihmiset haluaa/jaksaa jutella henkirikoksista ja muista niin paljon? Kuka haluaa uppoutua sellaiseen maailmaan? Toki minäkin olen kiinnostunut, mitä tapahtui ja kenelle, varsinkin kun kyseessä on Kemi tai Jyväskylä. Mutta en jää pohtimaan asioita kovin pitkäksi aikaa, sillä minulle tulee ihan fyysisesti paha olla. Samoin myös huumeista puhuttaessa kovasti, minua alkaa yököttämään ihan oikeasti. Onnistunut ammatinvalinta siis...


Minä haluan vain, että kaikki olisivat onnellisia ja tyytyväisiä ja iloisia (tai edes ei-murheellisia) ja nauraisivat aina joskus, edes perjantaisin töiden jälkeen, ihan lyhyesti yksin työpaikan vessassa! Kukaan ei vetäisi pilveä, nappeja tai suoneen, eikä kukaan joutuisi murhatuksi, pahoinpidellyksi, haukutuksi, tai loukatuksi! Eikä syrjittäisi, jos Pekko tahtoo laittaa hameen tai naapurin Pera ottaa somalinaisen vaimokseen! Voi, kun voisi pelottomana kuljeskellä yksin Pupuhuhdassa tai Takajärvellä keskellä viikonloppuyötä ja laulella "Lottovoittoa"! Halikaa toisianne! Ootte tärkeitä!


8D