Aurinkoa ja pakkaamisen välttelyä

Tämä sunnuntai se on mahtava päivä vältellä pakkaamista. Lähdimme "kaupoille", eli Palokan kauppakeskukseen het melekeen aamusta, ja sieltä tarttui mukaan pikkuinen kyltti oveen, muutama koru ja jäätelöä (kuten joka kauppareissulla nykyään) sekä jätesäkkejä. Voitte arvata, mikä näistä liittyy tähän pakkaukseen (ja sen välttelyyn). Haluan tuoda esille, että aion kyllä pakata kaiken ennen h-hetkeä, joka on ensi lauantai. Mutta minun tahtini on se, että illalla yhdeksältä hermostutaan omaan saamattomuuteen ja apinan raivolla paiskitaan töitä sinne aamuyöhön, jolloin kaadutaan sänkyyn ja nähdään tavaroiden siirtelystä ja puhdistuaineesta sellaisia hysteerisiä unia. 
Yök. Iloisempiin aiheisiin, mars! Ostin laukun. Pitkästä aikaa. Ihan oikeasti pitkästä aikaa, en ole sitten kaksituhatta luvun puolivälin ostellut maanisena laukkuja laisinkaan! Järkevä on minusta tullut! Tässä uusin tulokas.

Ah mikä väri ja tyyli. En ole ehkä ikinä omistanut näin räyhäkkään punaista laukkua, oli siis jo aikakin. 
Jäätelöä kävimme syömässä vanhan leirintäalueen kohdilla Tuomiojärven rannalla, ja vesi oli lämpimämpää kuin Kemijoessa heinäkuun lopulla. Sinne voi ihan oikeasti mennä uimaan muutaman hellepäivän jälkeen. Järvet, mä tykkään teistä.

 Vähän siellä potkiskelin vettäkin, ja aurinko jollotti. Mutta ei silti mikään hellepäivä ole. Nuoret pelasivat rantalentistä lähes kelteisillään. Ei mitään järkeä, kevät on petollista aikaa, sanoi äiti aina. Voi ilma mennä hyvin kylmäksi ja sitten on flunssa! Huivi kaulaan ja hanskat käteen vaan! Minun jalkani eivät ole oikeasti noin paleltuneen väriset, vaan kännykän kamera vääristää julmasti. 
Ihanaista lepopäivää, alan pakkaamaan (kun pakko on).

Uusi sohva ja hiukan uusi pää

Uusi pää voisi tarkoittaa uusia aivoja tälle blondille, sillä tuntuu että olen sekä töissä että vapaalla blondeillut nyt tämän kevään tarpeiksi, kiitos. Mutta se tarkoittaakin vähäsen uutta tukkaa, eli vaaleampaa, johon lisäilen vaaleita raitoja ja teen itsestäni sen, minkä kaikki tietävät minun olevan (hassua muuten, että väri lähti latvoista helpommin, ja jumahti tuohon ohimoiden kohdalle, vähän epätasainen on siis, mut niin se on kantajakin..).

Ja tässä kuvassahan ollaan matkalla kohti Sotkaa, josta löysimme uuteen kotiimme soffan, jolla kelpaa köllötellä.

Sohva ei ole tuon värinen, vaan beige, ja alaosakaan ei ole nahkaa, vaan sitä kangasta, että tosi kivasti auttaa tämä kuva siis. Mutta siihen tulee vielä rahi, jonka toimituksessa kestää kuulemma kuusi viikkoa. En tajua, kuusi viikkoa!? Alkaako ne sitä puukehystä kasvattamaan jossain Sotkan metsissä? Viljelemään sitä puuvillasekoitetta, jota kangas on? Kouluttamaan sitä sohvantekijää mestari-kisälli-periaatteella? Noh, onneksi kuiten sohva kannetaan kuun lopussa uuteen kotiin hopsis vain, ja itsehän aion vain istua sen päällä ja sanoa kantajille, että minne sohvan (ja minut) saa laskea. Ai että, muuton hyvät puolet kulminoituivat tänään kyllä. Vaikka pää onkin ollut kipeä, ja olo kummallinen. Otin kyllä sellaisen mahapillerin, että helpottaisi, mutta nyt huippaa ja olo on entistä kummallisempi. En taidakaan korkata Fresitaa tänään, taitaisi mennä sekakäytön puolelle.
Jännittää huominen Suomen peli. Jos Suomi voittaa maailmanmestaruuden jääkiekossa, lupaan tarjoilla niiden kolmen lupaamani nolon kuvan sijaan 10 noloa kuvaa elämän varrelta. 
(Kadun tätä vielä. Mutta toisaalta Suomi ei kuitenkaan voita)


Hyvvää lauvantaeta!

Toukokuun toinen sunnuntai

Sellainen Eesti mielessäin-biisi soi suomeksi siellä jossain Tallinnan kauppakujilla. Ihan hassua. En tiedä, yritettiinkö kosiskella suomalaisia vai osoittiko se vain biisin soittajalta huonoa makua. 
Tässä kuitenkin kuvia sieltä vielä. 

Erittäin tuulinen oli se Shuttle-paatti, jolla palasimme Suomehen.
Ja sitten muihin asioihin. Äitienpäivä. On niin ihanaa, kun on kiva äiti. Eilen viimeksi kuulin juttuja, joissa äiti oli pääosassa, negatiivisessa mielessä. Äitejä on tosi monenlaisia. On niitä, jotka jättävät vanhat lapsensa lastenkotiin uuden perheen tullessa kuvioihin mukaan ja niitä, jotka ravistelevat kahden kuukauden ikäisen vauvansa sokeaksi ja aivovammaiseksi(molemmat viime päivien uutisia, eli tosiasioita). Sitten on sellaisia, jotka pitävät huolta, rakastavat ja ymmärtävät. Saa olla onnellinen, että minulla on jäkimmäisenkaltainen äiti. Pistää niin vihaksi lukea juttuja, joissa äiti on lyönyt lapsiansa laimin esim. yllämainituilla tavoilla, etten edes ala avautumaan aiheesta. Mietin vain kiitollisena, että oma elämäni on mennyt äidinkin ansiosta hyvään suuntaan. Kiitti vaan, mama!<3
Hyvää aurinkoista sunnuntaita! (En muuten käsitä, miksi ihmiset toivottelevat toisilleen hyvää äitienpäivää, minä ainakin toivotan sitä vain äidilleni. Joita on vain yksi. Ja ehkä mummolle kans.)

Tallinna

Ai että oli mukavaa viettää vappu Tallinnassa. Ei paineita siitä, että nyt on pakko olla hauskaa ja humalassa. No, en ota siitä kyllä mitään suuria paineita muutenkaan. Lupsakkaa menoa miekkosen kanssa. Oli tällainen testimatka, että voiko sen kanssa lähteä Jämsää kauemmaksi ollenkaan. Voi sen. Kesällä aikomuksena Rooma. Kyllä, niin hyvin meni matka. Ohhoh. Ei mennyt hermo kertaakaan. Itsehän olen täydellinen matkakumppani. 
Ostoksia tein, sillä löysin kivat kengät, hameen sekä ihan tavallisen puseron, jossa viehätti kesäiset värit: musta ja punainen. Hame on sähkönsininen, se oli itsellekin vähän yllätys, että jaa, tällaisenko ostin sitten. Kuvia niistä ei ole, mutta voisin muutaman tunnelmakuvan tänne ladailla. 
Jaaha, enpä voikaan. Kuvat on miehen koneella ja kamera töissä, sillä siellä on jouduttu napsimaan kuvia lastenjuhlista. Hmph. Alkoipa vähän ärsyttämään. Täytyy laittaa tänne nyt joku muu random-kuva, ja palata asiaan pikimmiten, sillä aijai, miten kuumalta näytän Tallinna-kuvissa.

Kuva viime kesän Tallinnanreissusta.

Näin uskottavasti varoitteli LM-aski (ei oma tosin)

Siinä viime juhannuksen Tallinnanreissulta teille maistiaisia. Aika kuivia nämä maistiaiset. Löytyiskös jotain vähän hölmömpää vielä?

Ehkä ei hölmömpää, mutta mainitsemisen arvoinen kuva. Mäntyharju ja elokuu 2009. 


Näihin tunnelmiin, palaamme vappukuvien merkeissä, ja ai niin, siihen haasteeseenkin olisi vastattava!
Kauheesti vastuuta ja tekemistä siis myös viikonlopulle.

Kevät! Kevät! Kevät!

Lähestulkoon inhoan sitä Kevät-biisiä, joka menee, että "On taas kevät, kuljen Hakaniemen rantaa", koska sitä laulettiin ihan vähän liikaa yläasteen musiikintunneilla. Se on juuri sellainen karmivan melankolinen jollotus, joita Suomi on pullollaan. Argh. Kevät on jotain vähän muuta, kuulkaa. Se on sellaista kuplivaa tunnetta, paljaita asvaltteja sekä ulkona syötyjä jäätelöitä. Eikä ole vielä liian kuumakaan. Odottakaas, kun alkaa taas kesän helteet. En voi paeta Kemiin- Lapin merikaupunkiin, vaan todennäkäisesti vietän aikani täällä Suomen sydämessä hikoillen, puuskuttaen, makoillen ja kitisten. 
Onneksi nyt on huhtikuu ja lämpöasteita sellaiset 18. Lenkillä käyty. 
Perhosia nähty. Olen tuleva maailman paras luontokuvaaja.

Ai että, siinähän on joku perhonen. Eikun tietenkin neitoperhonen. Tiesin sen kyllä.  Nyt on pysähdytty tien varteen kesken lenkin ja napattu kuvia perhosesta. Hohhoijaa, menee vähän hihhuloimiseksi. On mulla tietenkin parempiakin kuvauksen kohteita.

 Ai että, silmä lepää. Onneksi on muuten nämä pääsiäisvapaat, tekee niin hyvää nukkua paljon ja olla öllöttää. Täällä Keski-Suomessa ei vissiin ihmiset ymmärrä hyvän päälle. Täällä ei laiteta lakkia tänään sängyn alle ollenkaan! Ei muni kukko, kana eikä pääsiäispupu! Lapsiparat, ymmärrän nyt niin hyvin kaikki tämän alueen nuorison ongelmat. Traumoja jää, jos ei suklaahyväsiä löydy lakista sunnuntaiaamuna. Ai että, mullahan on tähän liittyvä kuva itsestäni (kenestäkäpä muustakaan) alpuumissa, mutta se on tuolla omassa kodissa, eikä täällä miehelässä. Onneksi kohta loppuu tämäkin ramppaus kotien välillä, ehkä on 1.6. alkaen. Ah sitä autuutta, kun kaikki vaatteet ovat samassa paikassa!
Voinko toivottaa tällaista lässytyksentäyteistä pääsiäislauantaita. Munarikkautta ja silleen.

Keltaiset hansikkaat

Ihanaakin ihanampi viikonloppu alkaa olla lopussa. Voi, vielä yksi päivä! Mutta ei, huomenna on raahauduttava töihin heti aamusta. Onneksi töissä harvoin voikaan olla mitenkään naama rytyssä, aina löytyy hymyilemisen aihetta.    
Eilen vietimme ihanien akkojeni kanssa päivän, jota voi kutsua onnistuneeksi. Ohjelmassa oli kylpylöintiä, syömistä, puhetta, naurua, iloisia juoruja ja uutisia, yhdessäoloa. Kuten aina näiden ystävien kanssa, olosta tulee hyvä ja naurusta helppo. Päivän päätti Putron keikka Lutakossa, ja kyllä, se ei ole suosikkini. Mutta kolme meistä istuksi päydän äärellä livemusiikkia kuunnellen ja kameran linssiä säikytellen kun toinen puoli jammaili seisomapaikoilta. Yksi oli joukostamme reissun päällä, milloinkas sitä saisikaan kaikkia koolle nykypäivänä? Moni muukin tunnistaa ongelman; perhe, työ, muut ympyrät vievät aikataulutuksen uudelle tasolle. Yhteiset menot täytyy suunnitella todella hyvissä ajoin, varsinkin jos osalla porukasta kotikuntana ei ole Jyväskylä. Ihana päivä, ihana ilta, seura parasta. Vähän tässä herkistyy, kun tajuaa, miten paljon ystävät merkitsevätkään. Ja teemapukeutumisena Bristolista hankitut hatut. Joku voi muistaakin.


Tänään sitten vuorossa laatuaikaa (typerä sana, eikö kaikesta ajasta toisen kanssa voi nauttia ihan yhtä lailla, ja onko ei-laatuaika sitten ei-ole-muutakaan-tekemistä- aikaa tai halpisaikaa?) miehen kanssa. Elokuvaa ja syömistä. Red Riding Hood oli antikliimaksi, en suosittele. Visuaalisesti kiva, mutta näyttelijätyö kökköä ja dialogi säälittävää. Ai että, kaipaan niitä aikoja, kun vielä pystyi nillittämään aiheesta kuin aiheesta. Nyt ei nillitytä yhtään niin paljon, koska olen niin typerän onnellinen. Äsh. Pitää kaivella se ärsytys tuolta jostakin.

Mutta: keltaiset hansikkaat. Kyllä, omistan keltaiset hansikkaat. Todisteita siitä tässä:

 

Oho, tää taitaa olla se PÄIVÄN ASU, jota oikeat bloggaajat aina esittelevät. Ja onko tuo alaspäin katsekin sellainen muodikas homma, ai että olen niin inessä skenessä nyt. Pitääkö vielä ilmoittaa, mistä vaatteet ovat? Ei ketään kyllä kiinnosta. Mikään ei ole uutta, hamekin mokoma seitsemän vuotta vanha. 
Kuvattavana oleminen on ollut tänään muutenkin vähän haasteellista. Siitäkin todisteita, kas näin:

Ei naurata, ei.
Mutta ainakin pääsen pääsiäisenä kotiin katsomaan pikkusiskon uutta kotia ja palauttamaan toista samanlaista maanpinnalle: hän kehui sosiaalisessa mediassa olevansa nyt ainokainen. Asuu siis nyt kolmistaan vanhempien kanssa siellä. 
Mokoma.

Värejä ja pitsiä

Eilen iltalenkillä oli se ihanin ilma: sininen hetki. Olen aina ihastellut sitä hetkeä kun ilma muuttuu ruiskukan sinisestä tummanturkoosiksi ja siitä indigoksi. Se värjää kaiken ja varsinkin keväällä, kun ilma on raikas ja ritisevä, sininen hetki on entistä kuulaampi. Lumikin oli mokoma jo sulanut paljastaen paikoitellen muhevaa maata ja asfalttia! Parastahan keväässä on se, kun voi kävellä taas asfaltilla, liukastelematta. Ah. Kun rentouttaa lonkkansa ja kävelee pitemmillä askeleilla, voi myös lentää pyrstölleen yhdellä sulavalla, suorastaan taidokkaalla liikkeellä. Sitten onkin persus märkä ja askel erityisen töpöttävä lopun matkaa.

Miehen vanttuut

Söpöstelyä

Nämä kuvat ovat kuulemma sellaista "tekotaiteellista paskaa"

 Menkäämme sitten asioihin, jotka ovat söpöläisiä. Paitsi että paita oli tosi edullinen H&M alennustuote, se on ihan kawaii (joka kuulemma on japaniksi söpö, tai sitten minua on huijattu, ja se on jotain esim. tosi rivoa). Mietin tänään, miksi säästelen sitä kaapissani. Huomenna laitan sen töihin. Tai no riippuu, mikä fiilis aamulla on. Minulta on kysytty, miksi en katso seuraavan päivän vaatteita etukäteen illalla valmiiksi. Haloo. Ei voi. Jos aamulla on farkkuleggins/ tunikapäivä ja valmiiksi olisi katsottuna mekko ja maiharit, niin kahta kaaoksekkaampi aamuhan siitä seuraa. Tosin käytän ainoita omistamiani farkkulegginsejä ehkä kerran kahdessa kuussa. Maiharit ja mekko on todenäköisempi ja enemmän minunnäköiseni asu. Ja pitsimiehustainen paita, hah. 

Ai niin, olin tosi imarreltu kun ihana Natassja antoi minulle tunnustuksen. Natassja kirjoittaa mainiota blogia The Awful Sound of Nothing. En tosin itse kuuntele black metalia, mutta samoja tunteita musiikki ja erityisesti raskas musiikki minussakin herättää, jos näin tohdin sanoa. Enihuu, ilimeisesti I am beautiful, yeehaw.

Tähän haasteeseen paneudun kohta, seuraavassa postissa. Vähän pelottaa, mitä kamaluuksia juodun tuomaan julki...