6.5.2012

Kummitus

Se ihana asia ja kunniatehtävä, johon minua vastikään pyydettiin, on tietenkin kummius. En kuulu kirkkoon, joten minulla ei ole kristillisiä velvoitteita, mutta olen jo miettinyt hyvin monta tuiki tähdellistä opetettavaa asiaa tulevalle pikkuherralle. Ja ainakin yhden asian voin luvata.
Jos ikinä tarvitset muuttoapua, kuuntelijaa, kuomaa, ruokaa, yösijaa, tukea tai sohvapaikkaa, olet meille tervetullut.
Lupauksen hyvä puoli on siinä, että mahdolliseen toteutusajankohtaan on vielä useita vuosia aikaa, joten ehdin hankkia itselleni
1.  Hyvän ja tasaisen toimeentulon
2. Mahdollisia kavereita tälle pikku ystävälle
Ja toki lupaus koskee kaikkia läheisiäni ikään ja älyn määrään katsomatta.

 Asiasta johonkin ajankohtaisempaan. Kävin ystäväni luona Perfect Home- kutsuilla muutama viikko takaperin, ja vihdoin kotiinkuljetuspalvelu alkoi pelaamaan, ja sain ovelle saakka hyvän seuran kantamana maailman ihanimmat kynttilänjalat. Äitini sanoi, että olipa hyvä, kun tilasin ne, sillä minulla ei ole ennestään yhtä ainoaa kynttilänjalkaa tai tuikkukippoloista. Krhm..no on ehkä yks. Tai kaks korkeintaan.
No siinä ne kenottavat hassusti kun siirsin, mutta ovat tosi näyttäviä vierekkäin ikkunalaudalla. Sy-dän. Perfect Homella oli muutenkin tosi kauniita tavaroita, ja kohtuuhintaan verrattuna muutamaan muuhun sisustuskotikutsupostimyyntikuvastofirmaan.
Kävin eilen työreissun paluumatkalla Suomen sydämessä, Tuurin kyläkaupassa. Oli niin prameeta, että, ja sikana kaikkea ostettavaa. No ei ollut oikeesti, hassasin muutamia kymppejä vain, ja nekin sellaisiin tosi hohdokkaisiin ostoksiin, kuten huuhteluaineeseen ja konetiskitabletteihin. Niin ja kenkäkaupasta työkaverin ostaessa kahdet naiselliset korkkarit kannoin minä kassalle pinkit feikkicrocksit. 
Pitää vielä muuttaa jonnekin Töysään, niin alan sulautua joukkoon ihan saumattomasti. 
Landepaukut hei, täältä tulee kauhtana-Katri, kaikkien maalaisten sankari.
 PS. Se V.Keskisen talo oli kyllä jotain...ennennäkemätöntä. Koskaan en ole millään takapihalla nähnyt niin paljon valkeita, suuria yksisarvispatsaita. Tai enkelipatsaita, tai muotoonleikattuja puksipuita.
 


2 kommenttia:

  1. Onnittelut kummiudesta! Olen varsin varma, että olet tehtävään mitä sopivin ja ihanin henkilö. :)

    Tuurin kyläkauppa on omilla käynneilläni kyllä jättänyt melko kylmäksi. Hirveästi siellä pitäisi olla kai kaikkea, mutta lopulta sieltä tulee juurikin ostettua korkeintaan tarjousmuroja kaksi pakettia neljällä eurolla ja kuudensadan kappaleen säästöpakkaus lämpökynttilöitä, joita on kotona ennestäänkin jo puoli kaapillista. Mutta paljon siellä on jengiä. Ja eihän toisaalta tokikaan sovi unohtaa yksisarvispatsaiden viihde- ja matkailunähtävyysarvoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, juuri näin, tarjoussiteitä ja euron pampuloita.

      Poista

Kiitos sanoistanne!