Epävarmuuden sietoa ja koiran vinkkejä

Toukokuu se vain etenee eikä laiska bloggari ole saanut yhden yhtä järkevää tekstiä tänne aikaiseksi, pahoittelen.
Odotan tässä jo kesäkuun ensimmäistä viikkoa, kun pääsen perheen ja koirien kanssa juhlimaan isän kuuskymppisiä ihanalle vanhempieni vuokraamalle mökille aika tähän lähelle. On niin mukava, kun pääsee ihan rauhassa oleilemaan viikoksi ja koiraakaan ei tarvi narunnokassa raahata isojen teiden varteen lenkittymään, vaan se saa liikuntaa ja viriketta siinä ohessa, bernivahvistus Iina "innokkaan" kanssa peuhatessa metsissä. Alkaakin olla jo kevät niin pitkällä, että tämänhetkiset työhommat alkavat irtautua minusta ja mielen toinen jalka (miten kaunis kielikuva) on jo tulevaisuudessa. Viime kesästä muistan kesäillat kaksitaan ja porukalla, yhteenmuuton jännityksen, kivat kekkerit ja mietinnät omasta tulevaisuudesta. Tältä kesältä uskallan toivoa vielä enemmän, enemmän skumppaa, enemmän tanssia, enemmän ystävien tapaamista, enemmän ulkoilmaaja enemmän kaikkea muutakin ihanaa! Erään ihanan naikkosen mukaan viime kesä oli "rakkauden kesä 2011", joten sitä seuraa luonnollisesti rakkauden kesä 2012!

Olemme ulkoilleet kevätsäässä ihan kiitettävästi, ja kyllähän se kamera sinne lepikoihin ja soramontuille on raahattava mukana. Kaikki ovat karvahanurin jo nähneet, mutta ei voi mitään, onhan lapsistakin miljoonia kuvia, varsinkin meistä esikoisista, kun me ollaan niin ihmeellisiä, ainakin aluksi.

Olen tässä muuten männäviikkoina pohtinut tätä epävarmuuden sietämistä. Ystäväni minulle sanoi muutama päivä sitten, että "mä en kestä kun sä et tiedä, mitä tuut tekemään tulevaisuudessa". Kiitos huolenpidosta, en mäkään aina kestä. 
Elämässä on hurjan paljon epävarmoja asioita. Oikeastaan aika harva asia on ihan saletti, lukkoon lyöty, purkamaton. Kaikki ihmissuhteet (terveet sellaiset) perustuvat luottamukseen, kiintymykseen ja yhteisiin kokemuksiin ja muistoihin. Periaatteessa mikä tahansa ihmissuhde voi kariutua tai ihmiset voivat vieraantua toisistaan. Minullakin on sellaisia ystäviä, vieraantuneita. Yhteinen menneisyys ei aina riitä sidoksen koossapysymiseen. Vakituinen työpaikka voi muuttua hyvin epävakituiseksi, tästä esimerkkinä jotkut ahkeraan yt-neuvotteluja käyvät firmat. Kotitalo voi joutua homeen, tulen tai tuholaisten uhriksi ja se lempipuserosi, jota aina käytät työhaastatteluissa, mennä pesukoneessa pilalle. Epävarmuutta joka puolella, miten me selviämmekään tästä arjesta??!
Sietämällä. Ihminen on sopeutuvainen yksilö, joka joutuu ihan missä tahansa elämän vaiheessa sietämään, että elämässä on aina "pari muuttujaa", jotka voivat muuttaa joko hienovaraisesti tai ryminällä elämän kulkua.

 Ja niistä tilanteista selviää joskus huumorilla, joskus hihat käärimällä. Olen vakaasti sitä mieltä, että elämä heittelee meitä sen verran epäoikeudenmukaisesti sinne sun tänne, että meidän kannattaa aina olla ihan pikkiriikkisen valmistautuneita niihin järkytyksiin tai onnenpotkuihin. Enemmän ehkä kannattaa uskoa niihin onnenpotkuihin. Mutta jos jotain sattuu, tai tapahtuu, niin läheisten tuella ja avulla ja itseensä uskomisella pärjää jo hyvin pitkälle. Turha ruikuttaa ja katkeroitu, ne eivät ole eteenpäin vieviä voimia.
Itselläni on onnekseni asiat oikein hyvin, mutta tosiaan se paikkakunnan vaihdos tai uudet tuulet työrintamalla ovat usein mielessä. Olisi niin kiva asettua ja päättää, että tässä, tässä me nyt asumme ainiaan. On se epävarmaa, kun ei vielä voi tai pysty niitä päätöksiä tekemään, mutta sisulla siitä selviää. Joskus siitä selviää myös hermostuneella nauramisella, hepulikohtauksilla, sekopäisellä vimmalla etuovi.comissa sivuja lataillen, turhautumisen ärinällä, tavaroiden mielenosoituksellisilla kolisteluilla, tympiintyneella mutinalla ja pienellä palalla sokerimunkkia. No ok, kokonaisella munkilla (ellei kahdella).

 Pepi selviää tästä epävarmuuden maailmasta unohtamalla kielen joskus ulos suusta(ja vähän hullun ilmeen nassulle).

 Ja selviää myös nukkumalla paljon päikkäreitä.

 Ja juomalla epämääräisistä metsälähteistä.

Ja tuhoamalla mamman sisustulehtiä. Näyttäsi olevan sen verran stressitön koira, että eiköhän kaikki aleta noudattamaan samaa kaavaa. Kielet ulos, ja kesästä nauttimaan!