24.6.2011

Tilastollisen rentoutumisen alku

Tuntuu, että koko ajan on jotain. Tiskikone tyhjentämättä, pitäisi imuroida, mitä ruokaa tehdään tänään, kauppaankin pitäisi mennä. Olisi siellä yhdellä kirpparillakin kiva käydä. Näin maanantaina.
Tiistaina sama virsi. Kirpparilla olisi kiva käydä, eipä ehditä siihen yhteen, se menee ihan just kiinni (siis klo 17.00) kun olimme lähtövalmiita. Kävimme toisaalla. Keskiviikkona oli vieraita. Yksi vieras, kaunis M, toi tuparilahjaksi Täydelliset naiset- keittokirjan! Se on monitahoinen, jopa tällainen umpitumpelo osaa sieltä laitella vaiks mitä. Mahtavaa. Tänään vihdoin päätin, nyt kirpparille, Seppälänkankaalle. OK, kello on puoli neljä, hyvin ehdimme. Paitsi että juhannusaatonaatto (mikä pyhä se vielä on?) sulki kirpputorin klo 13. Ihme huijausta, asiakkaiden petkutusta! Argh, pääsenkö sinne konsanaan?
 Rentoudu tässä sitten. Väsyttääkin kamalasti. Mitä ruokaa mökkireissulle mukaan? Kamalasti ihmisiä kaupassa. 
Sitten, yhtäkkiä. 
Syöty on, eväät valmiina huomiselle. Ei ole nälkä, ei kiire. Tuuli suhisee ja sade ropsuttaa. Loma. Jo ties monesko päivä, mutta pääsin sille taajuudelle NYT, tänään. Voi vain olla. Ja minähän vain olen.





Kas näin. Ainoa huoli tällä hetkellä on perheeni huonossa kunnossa oleva karvapylly. Nuuhku-raukka on hiukan oireillut ja koko perhe tässä odottelee, että saadaan selville Edi-koiran vaivat. Edi on vähän pöhkö, mutta lempeä ja kiltti kaikille. Ja vasta 4-vuotias. Surkujen surku, jos kyseessä joku vakava homma :( Toivotaan yhdessä, että Eikka tervehtyy pian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos sanoistanne!