19.12.2011

Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha

Olen tässä viimeisen parin viikon aikana huomannut ehkä miljoonia uusia harmaan sävyjä. Kun lumi on puolisulaa mössöä ja muta on pehmeää, kun jään päällä on vettä, kun pilvinen taivas heijastaa valonheittimien hehkua, kun peili +oma naama aamulla.
Kaipaisin ehkä vähän valkoista. Joka pysyisi edes hetken maassa. miten voi kaksi talvea olla näin erilaisia? Viime jouluna kynttilänliekitkin meinasivat jäätyä lyhtyihin ja ikkunat olivat alaosastaan huurteen peitossa, sisäpuolelta. 
Vali vali, en se sää minun nurkumisestani muutu. Jos on tullakseen loskajoulu, niin sitten tulee. Pääasia, että maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto, eikö? 


Kun lunta satoi kunnolla ensimmäisen kerran joulukuun alussa, ryntäsimme ehkä miehen kanssa ulos ottamaan kuvia ja heittelemään lumipalloilla toisiamme. Tosin ihan vähän vain. 
Joka paikassa tuntuu tänään olevan uutisia lumettomuudesta, nyyh, kun on niin ruman näköistä ja pimeää. 
Samaan aikaan esim. Nuorkauppakamarin Joulupuu-keräys kerää lahjoja vähävaraisille ja niille, jotka eivät muuten saisi yhden ainutta lahjaa. Suomessa toimivat avustusjärjestöt myös antavat vähävaraisille rahaa ostaa jouluherkkuja ja -ruokia. Muussa tapauksessa näillä perheillä ja henkilöillä ei olisi varaa laittaa minkäänlaista joulua,vaan se olisi viikonloppu muiden joukossa. Afrikassa nähdään edelleen nälkää, ja Japanin jälleenrakennus tsunamin jälkeen on vielä kesken. Tähänhän tulisi pitkä lista, jos oikein alkaisi miettiä. En tarkoita, että pitäisi tuntea huonoa omatuntoa, vaan että asioiden suhtauttaminen kannattaa joskus. Lumi ei tee kenellekään automaattisesti hyvää joulua.
Nyt tsempataan, kyllä me ehkä pärjätään ilman sitä lunta, vaikka se kaunista olisikin!
Vähennetään lihansyöntiä ja ylikulutusta ja yksityisautoilua, niin ilmastonmuutos ehkä hiukan hidastuu ja meidänkin lapset saavat ehkä joskus vielä valkean joulun.
Nautitaan pyhistä ja ollaan vaan, joulumieli on ensisijaisesti päämme sisällä!


 "Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä
Joulumaa, jos jokaiselta löytyy sydämestä "


Ihanaista ja rauhallista joulunaikaa kaikille!

PS T.Turunen esiintyi Petäjäveden kirkossa, ja olihan se kaunista. Piti vähän nyyhkäistä muutamassa kohdassa. 
Terveisin "Varpunen jouluaamuna"

2 kommenttia:

  1. Kyllä täällä Kemissä on vaan lunta! Tervetulloo! Melkeen alko jo ruoho paistaan, mutta nyt on satanu taas lisää :)

    VastaaPoista
  2. Ou jes, onneksi siis joulu KEMISSÄ:) Kiitos, kohta nähdään!!

    VastaaPoista

Kiitos sanoistanne!