Hellyys

Joskus tulee sellainen pakahduttava olo, että silmät kostuu ja tekee mieli halia vain.
Joskus tulee sellainen olo, että maailma on avoinna ja sydän pakahtuu.
Joskus taas on sellainen olo, että kaikki on niin hyvin, ja mieli seesteinen. 

En tiedä, millaista on ihmisillä, jotka ovat tyyniä ja tasaisia. Varmaan aika leppoista. Omat mielialat ja olot vaihtelevat, ja yllämainitut tunteet ovat vain pieni osa siitä skaalasta, mikä päässäni velloo. Mutta minä tykkään siitä. Tykkään, että mieli muuttuu ja tunteet ottaa vallan. Liika tasaisuus on tylsää. Kuulemma.

Hellyys on se tunne, mikä on vuosien kuluessa yhä enemmän pinnalla, hetkittäin. Hellyys miestä kohtaan, kun se on niin kiva ja ihana.
Hellyys siskoja kohtaan, kun ne on niin reippaita pikku tonttuja, ja niin on omat vanhempanikin. Hellyys ystäviä kohtaan kun ne on sellaisia lutusia luttanoita.

Iso, iso on hellyys puolustuskyvytöntä olentoa kohtaan, joka on meistä täysin riippuvainen, ja joka päivä haluaa vain läheisyyttä, yhdessäoloa ja on onnellinen aina kun tulemme kotiin. Joka luottaa, että olemme sille hyviä. Joka on kiitollinen joka rapsutuksesta ja pienestäkin lenkistä. Joka häntä heiluen katsoo meitä ylöspäin ja joka näyttää tältä:

Sori ankeasta taustasta, jossa vilahtelee karvahanurin sadetakki, shampoo ja miehen varpas sun muuta sälää.

Lopetan hempeilyn nyt tähän ja lähden koisimaan. Helliä hetkiä kaikille!