Kurap*skapäivä

Kiltti, pikkuinen Pepi on nyt muutaman päivän aikana syönyt siankorvan (maha kuralla eikä ruoka maistunut vuorokauteen, mutta koira elossa), mustekynän (paskassa muovinpalasia, turkki punainen-koira elossa) ja nahkahihnan palasia (kuraa pitkin  VALKOISTA mattoa, paskassa nahanpalasia-koira elossa). Tänään siis iloitsimme tuosta viimeksi mainitusta. Miestä syletti, minua nauratti. Kunnes syletti vähän kanssa. Ja sitten pelotti. Piti vähän soittaa päivystävälle eläinlääkärille, joka sanoi "ruoka tule ulosta yksi kaksi päivän kuluttua, huvin todennäköistä, että koiralla kaiki hyvin ja pahin on ohi. Voi seurata sita vointia ja otta sitten yhteys jos ei syö, ei juo, ei kakka." Ihana eläinlääkäri otti käyttöön tyynnyttelyäänen, kun kuuli varmaan paniikin äänestäni, vaikka koitin olla ihan normisti ja aivan rauhallisesti.
Nyt sitten kuunnellaan seuraava yö, että hengittääkö koira vaiko eikö hengitä. Ja pakko kysyä Universumilta, että miksi siihen mattoon piti se löpökkä kakka tähdätä? Miksi? Miksi??

Ja mies tuossa sanoi, että "huomaatko, ettei sulla ole muuta kuin koirajuttuja plokissa nykyään". No huomaan, ja sorry. Se on tätä hetkeä, se koira.

 Koita nyt tollaselle turrukalle olla jähmeän vihainen. Koittaa päästä mahdollisimman lähelle tuhisemaan, ja on onnellisimmillaan sohvalla meidän kahden välissä. Siihen se kerääntyy ja pistää silmät kiinni. 

Söpöä muttei kurarikasta viikkoa itse kullekin säädylle!