Työnteko tekee autuaaksi

Huomasin tuossa jokin aika sitten, että olen ollut vuosikymmenen mukana työmaailmassa. 
Enemmänkin, jos abivuoden vapaaehtoinen  junnuvalmennus ja ensimmäisen opiskeluvuoden tanssiohjaajana (lol, siis minä) toimiminen.
Välillä olen tehnyt yhtä työtä, välillä kolmea, jopa jaksamisen äärirajoilla. Kun ammatti on sosiaalipuolelta, kolme työtä voi joskus olla himpan liikaa.
Olen aiempina vuosinani hyvin usein joustanut, auttanut, tullut hätiin, paikannut, ollut ylitöissä ja tehnyt iltoja ja pyhiä. Aina olen ajatellut, että saanpa pientä extrarahaa (ihan hyvä näillä kulutustottumuksilla ;) ja olen avuksi.
Nyt, Tärkeän ja Juhlavan Vakiintumisen jälkeen olen ollut paljon nyreämpi lähtemään illaksi yhtään mihinkään. Silti suostuin nyt olemaan viikonlopun töissä. Ihan mahtava juttu rahallisesti, tietenkin. 

 Mutta silti. En päässyt ihaniin juhliin, joihin olin lupautunut menemään(I´m sorry A ). Valitsin työn. Ihan itse. 
Miksi? 
Pidänkö tärkeänä olemisesta? Olenko liian velvollisuudentuntoinen ja kilttikin, jos minua kysytään "hätiin" ja "apuun"?
Enkö vain osaa sanoa ei? 
Miten typerää.

 Kaikki tekomme ovat valintoja. Aina voi valita. Onko laiska vai ahne.
Minun pitää alkaa olla enemmän laiska. Aloitan heti, moikka!