Terve minä ja sinä

Päädyin Blogilistan kautta erääseen blogiin, jossa nainen kertoi elämästä, jota varjosti miehen syöpä. Hänen miehensä kuoli elokuussa, ja nykyinen leski kirjoittaa kaunistelematta arjestaan ilman miestään. Luin tekstin, jossa nainen kertoi miehensä poisnukkumisesta ja täällä yövuorossa sitten hiukan nyyhkin..
Vähän tyhmää, että tällainen lukukokemus tarvitaan, jotta oikeasti tärkeät asiat saavat tilaa päidemme sisällä. Normaali arki kulkee ilman supersyvällisiä pohdintoja ainakin minulla lähes aina. Olen silti aika pitkään yrittänyt pitää kaikkein läheisimpieni arvoa mielessäni, ja joskus heille sitä muistuttelenkin tekstiviesteillä.
 Mutta se terveys.
Kertomukset oikeista sairauksista, joihin voi kuolla ja kuoleekin, saavat miettimään. Tupakoitsija saattaa puolustella itseään, voihan porkkanaankin tukehtua. Voi toki, ämpäriinkin voi hukkua nimittäin myös.Ylipainoinen vetoaa geeneihin tai, hah, raskaisiin luihin (aikuisen luut painavat noin neljä kiloa, riippumatta elopainosta). Jos ajaa motaria vastaantulevien kaistalla, riski kuolla tai loukkantua on suuri. Harva silti ottaa senkaltaisen riskin. Miksi me otamme terveysriskejä niin tietoisesti? Sellaisia riskejä, jotka vievät rahaa ja terveyttä meiltä, ennenaikaistavat kuolemaa hitaasti mutta varmasti? Emmekö aina muista, että kun ja jos lähdemme täältä, meitä jäädään kaipaamaan? Emmekö välitä? Lihavuus ja tupakointi ovat länsimaiden kaksi suurinta terveysongelmaa. WHO:n mukaan maailmassa on jo yli miljardi ylipainoista, joista 300 miljoonaa on kliinisesti lihavia. Myös tupakoitsijoita on noin miljardi.(Ajatelkaa sitten, miten moni kuolee nälkään tässä maailmassa, koko ajan. Miten moni työskentelee siellä tupakkafarmilla alipalkattuna ja surkeana. Kuten laulussa sanotaan, ihmiskunta tekee itsemurhaa.)
Niin ja ne syövät ja muut, niitä ei voi aina ennustaa. Mutta voi yrittää elää niin, että jos sellainen iskee, tietää, ettei olisi voinut hoitaa estämishommaansa paremmin. Sellaisten ajatusten kanssa on varmaan myös läheisillä helpompaa. Niin, ja mikään ei ole karumpaa, kuin sairaala-asuinen happilaitehässäkkää työntelevä harmaakasvo, joka pyrkii tupakalle, heti kun tolpillaan pysyy. Tai superiso häiskä hikisenä kaapuvaatteissaan Mäkkärillä, kolmen plusaterian edessä. Molemmat olen omin silmin todistanut.
Tämä, kuten niin moni muukin asia, on helpommin sanottu kuin tehty.
En tiedä oikein, missä tässä tajunnanvirrassa olikaan se pointti, mutta varmaankin siinä, että hitto, ystävät ja perhe, ootte tärkeitä ja  en halua, että kukaan poistuu ennenaikaisesti. Mutta silti ei saarnata toisillemme, vaan pidetään huoli omista valinnoistamme. Tärkeä on tärkeä kääryle suussa tai pylleröisenäkin.

kuukelin kautta

ps. Lisäilin kaikkiin tämän vuoden teksteihin tagejä eli tunnisteita, eli jos haluat vain lukea esim. pukemis-asioita, sen voi tehdä! Kurkkaa siis blogin oikeaan laitaan.