Sulkapallo

Harrastin muinoin jaloa lajia, sulkapalloa. 13-vuotiaana kävin kerran viikossa harkoissa. 16-vuotiaana kaksi kertaa ja kerran kuussa oli kotikisat (seuran nimi oli PokS, Poka-Sulka). 17-vuotiaana sulista oli kolmesti viikossa, ja silloin tällöin minulla oli omavalmentajan rääkki. Kisoja harvakseltaan. Viikko-ohjelmani lukion kolmannella luokalla oli: kaksi- kolme kertaa viikossa sulkapalloa,kerran viikossa junnujen valmennus, kerran viikossa bailatino ja neljä-kuusi kertaa viikossa lenkki rakkaan Eppulaisen kanssa. 
Tarkoitus ei ole brassailla tai "leijua", kuten lapset sanovat, vaan ihmetellä. Kuvioon kuului tuolloin laajahko ystäväpiiri, muu sosiaalinen toiminta, kaksi harrastusta, koirailu, lukeminen, piirtäminen... Miten olen jaksanut? Ehtinyt? Olenko nyt niin vanha, ettei energia vain riitä?
Älkää vastatko. Hartiat ja pohkeet jumittavat jo pelkästä ajatuksesta.


Olen nyt käynyt muutamia kertoja pelaamassa sulkapalloa ja vaikka olen teknisesti ok pelaaja, kuntoni ja liikkuvuuteni on säälittävissä lukemissa. Tämä on totta, sillä huomaan jonkun tietyn lyönnin olevan sen saman, jonka joskus hallitsin hemmetin hyvin. Nyt se lopsahtaa verkkoon tai menee rajojen yli. Osasin muinoin (herrajumala vuosikymmen sitten) verkkopelin hyvin, samoin lyhyet syötöt. Smash oli melko surullinen, kaikista huonoin olen aina ollut rystylyönnissä. Onneksi olen vasenkätinen, sitä eivät vastapelaajat aina huomaakaan heti, ja syöttävät kämmenpuolelle niitä "vaikeita". Hee hee.

yle.fi

Joka tapauksessa, sulkapallon pelaaminen alkaa selkeästi tuoda mieleeni niitä aikoja tyyliin oi niitä aikoja. Haluan pelata enemmän. Useammin. Hankalia vastustajia vastaan. Oppia. Liikkua. Ansaita pisteet. VOITTAA. Pelottavilla taajuuksilla siis mennään. Sulkapallo oli myös meillä  "koko perheen harrastus", minä ja molemmat siskoni pelasivat, toinen vain hetken, toinen yhtä pitkään kuin minä. Isä on käynyt pelaamassa sulista varmaan vuodesta -69 asti. Äiti leipoi usein, kun tulimme kotikisoista, ja söimme tuoretta pullaa mitalit kaulassa. Isäkin oli vähän tohkeissaan. Oi niitä aikoja. 


En koskaan ollut mikään superhyvä pelaaja, mutta sain usein pelata parempia vastaan, siis kehityin. 

urheilufoorumi.fi

Sitten sain ylioppilaslakin. Muutin Suolahteen. Sulkapallo, bailatino ja koiran kanssa lenkkeily jäivät kertaheitolla. Iso muutos. Meni vuosia, kymmenen vuotta, ennenkuin löysin harrastuksen. Se on sulkapallo. Vaikka tämänhetkinen ryhmä lakkaisikin pelaamasta, minä käännän kivet ja kannot ja löydän pelikaverin. Tosin lähin pelikaveri taitaa olla tuossa sohvalla. Vien sen. Haa.

palkintokeskus.fi