En ole enää viime vuosina kiintynyt varsinaisesti kämppiini, joissa olen asustellut. Liekö syynä maaninen muuttelu ja tavaroiden ja maisemien vaihtelu. Tosin muutama tavara on sellainen, joka on seilannut aina mukana uuteen kotiin, ja joista en ihan hevillä luopuisikaan..
Tämä uusi koti, jonka tänään saimme paraatikuntoon (köh köh...lähinnä asumiskelpoiseksi..tai no kohtuusiistiksi..jos koirankarvoja ei lasketa) tuntuu jo nyt tosi kivalta, mutta ihastua en silti vain uskalla. Pätee moneen muuhunkin asiaan. Lämpenen nykyään niin hitaasti kaikelle uudelle. Ihmisiin, tavaroihin, uusiin tyyleihin vain on niin vaikea enää päätäpahkaa "ihastua". Pitää aluksi olla "njääh", sitten "hmm", sitten ehkä "aaa" ja lopulta jopa "ooh!".
Pitää vähän pohtia, tykkäänkö oikeesti.
Kun on muutamia kertoja elämässään polttanut näppinsä ja juossut seiniin ja hommat on ns. kyrvähtäneet, sitä on varovaisempi. Kai niin käy kaikille?
Kerpele, vanhuushan se, joka varovaiseksi naisen tekee. Ehkä sitä on siis, jopa, kaiketi, ihme kyllä, oppinut virheistään. Toisaalta, siinäpä se nuoruuden mahtavuus. Tuulta päin ja pää edellä. Se tunne on niin mahtava, ja näppien polttaminen kuuluu asiaan.
Ei sitä näin aikuisena enää, vaikka joskus tekisi mieli vain mennä eikä miettiä.
Nuorena ei mieti, tarvinko reissuun mukaan särkylääkettä, käsidesiä, pk-suojia, kumpparit, sytkärin, varatakin, vanttuut, kuumemittarin, toppahousut (kuten eräälläkin kaverilla kerran oli), makuualustan ja rakkolaastareita.
Nykyään epäilee ja pelkää pahinta.
Perseelleenhän sen menee jos on mennäkseen, ei siitä mihinkään pääse, eikä siinä ne toppahousut auta :D
Mielenkiintoista luettavaa, ihan samaa on tullut itsekin pohdittua kun saa nykyään ihan pakottaa itsensä rentoutuun ja olemaan ns. nolla tilassa. Onneksi ikä tuo myös helpotusta ja mitä oon vanhemmalta väeltä kuullu niin sitä oppii myös siihen että ei enää niin stressaakkaan asioita. Kiintyminen taas, sehän on yleensäkin aikaa vievä prosessi, nuorempana saattoi ihastua nopeasti asioihin mutta onko se todellista, pitkäkestoista? Minäkin olen harkitsevainen ja vaikka tykkään tutustua ihmisiin edelleen niin vanhoissa kavereissa/tutuissa on joku ihan erilainen hohto. Minä olen se jolta löytyy aina panadolia jos tarvetta ilmenee. ;)
VastaaPoistaNiin totta, nuoruuden ihastumiset eivät niin kovin pitkäkestoisia olleetkaan lopulta :) Minulta löytyy myös panadolia, sekä usein myös buranaa ja aspirin zappia :D
PoistaEi väärin ole, olla varovainen. Ja jos kuitenkin lopulta jossain vaiheessa voi päästä siihen "Ooh!"-vaiheeseen, ei kai haittaa, vaikka matka kestäisikin vähän kauemmin? :) Työn takana on usein parhaat palkinnot. Hitaasti kypsytetty juusto maistuu maukkaimmalta, ja sillei!
VastaaPoistaOikeassa olet, hitaasti kypsynyt juusto on maukasta ja kestänee pitkään! :)
Poistamusta taas tuntuu, että vaan rentoudun sitä mukaa, mitä enemmän vuosia tulee. nykyään luotan, että asiat järjestyy ja ihan aina ei tarvitse matkallakaan olla varmuusvarastoa maailmanlopun ja ydintuhon varalle enää. sama pätee myös muuhun elämään, kai oon vaan huomannu et kyllä asioista hengissä selviää ja jos ei selviä, niin tulipahan kokeiltua.
VastaaPoistaKyllä minäkin rentoudun, mutta vasta kun matkalaukku pullottaa varusteista :D Mutta joo, muussa elämässä luotan kyllä hyvinkin usein siihen, että asiat järjestyy, eli minussa on tupla-annos ristiriitaa tässäkin asiassa :) Rennonletkeä mutta kaikkeen varautunut.
Poistaparas mahdollinen yhdistelmä siis! :D
Poista