Tammikuu ja uusia alkuja

Nyt alkoi uusi vuosi, mutta alkoiko uudet kujeet?
Mietin ja pohdin varmaan kolmeakymmentä asiaa, joista haluaisin tänne plokiin kirjotella, mutta kun pääsen töistä kotiin, niinsanotusti olmiudun, eli menen ihan veteläksi eikä aivoissa liiku juuri mitään. Tämä tila on varsin arkipäivää tosin usein töissäkin, moni on varmaan huomannut. Nyt, (paljon pitemmältä tuntuneen-monistakin syistä) kahden viikon loman jälkeen, huomaan naputelleeni tänne tasan yhden postin, ja sekin käsitti pervon/oudon näköisiä pipareita ja enemmän kuvaa kuin tekstiä. Hmph. Miten  siis tullaan ahkeraksi bloggaajaksi? Miten saadaan ruho pois lukemasta, katsomasta telkkaria tai hohhailemasta ympäri kämppää tai Jyväskylän keskustaa tyhjä ilme silmissä?

Ylipäänsä, olen lopen kyllästynyt tähän haahuiluun ja lokoilemiseen. Viime vuosi meni lähinnä Bristolia odotellessa, joten tänä vuonna aloitan harrastuksen. Ja se harrastus on nimeltään..wait for it...nyrkkeily!!! No ei tod ole. Vaan se on salsaton. Salsa + reggaeton = salsaton. Jos siis tunneille mahtuu vielä. Lukioaikana kävimme kahden ystävän kanssa Bailatinossa Keminmaassa ihanalla beigellä Ladalla, ja se oli ihanaa, siis sekä Ladalla matkustus että tanssiminen. Opettajakin oli sellainen rempseänpuoleinen nuori nainen, joka huusi meille aina "Pyllyä pyörimään!" ja "Shake shake!!". No siis, tykkäsin siitä, ja hiki valui. Haluaa uudestaan. Ja kun kalliihko kevätlukukausi on maksettu, tunneille on vääntäydyttäVÄ. Mä voin jo kuulla sihinän, kun persus pienenee pyöriessään. Haluan löytää liikunnan iloa, kun se on olemassa, tiedän sen. Lenkkeily on kivaa, ja saapahan raitista ilmaa, mutta se on perkeleen tylsää yksin ja pitemmän päälle. 

No niin, olen siis puuhastellut aivan määräämättömästi täällä kotosalla, suorastaan tehnyt puhdetöitä! Tässäpä kuva, josta voitte arvata, mitä olen tekemässä:

Käännyin jumalankieltäjästä muslimiksi ja aion tuupata patterin hanuriin energiaa saadakseni? Ei, vaan vaihdoin palovaroittimen patterin. Minulle on patterin poissaolosta huomauteltu (Riikka, krhm...ja kyllä ihan hyvästä syystä, kun oon tällainen tuuhostaja) ja nyt, NYT oli aika! Ensimmäisellä kerralla palovaroitin piippasi patterin ollessa muutaman millin päässä niistä nypyköistä, jotka törkätään patterin nypyköihin (asiantunteva ilmaisu: check!) ja horjahdin säikähdyksestä talousjakkaran päällä. Miten saisin ääntä vaimennettua...hmm..
Huivi pään ympärille monta kertaa, kuin goottisairaalassa ikään ja myssy siihen tueksi, ei testipiipitys kiristänyt hermoja yhtään niin paljon! Tunsin itseni oi niin fiisaaksi!


Muita puhteita:
Tein suursiivouksen viime viikolla
....
 No pakkohan niitä on olla enemmän.
No esim...

Hei, olen suklaalakossa, sehän on tavallaan puhdetyö! (Työtä se ainakin minulta vaatii) Olen ollut suklaaton himppua vailla neljä päivää, ja tänään se sitten alkoi ärsyttämään, ja iso jälkkäri oli paikallaan, sehän on tuo ylempi kuva, se. Kevyttä ja terveellistä? Ei kumpaakaan, mutta hyvää! Moni ajattelee, että onpas ristiriitaa liikunnan kaipuun ja jäätelöannoksen välillä, mutta minä vakuutan; on mahdollista haluta molempia :)


Huomasin muuten, asiasta toiseen, että ihoni on kuiva. Ja ärtynyt jostain, mutta myös kuiva. Nyt siis sellainen kerros naamalle kosteusnaamiota, että! Ja perjantaina, joka on mulla vapaapäivä, läheiseen kauneuskeskukseen ihonpuhdistukseen, IHANAA(lahjakortti sinne tuli joulupukilta, ja muitakin aivan ihania asioita. Kiltteys kannatti!). Perjantaina aion myös ulkoilla, nukkua hyvin ja nauraa paljon, parasta terapiaa iholle, ja hiukan ehkä alavireiselle mielellekin. On ollut sellainen olo, että on vaikea uskoa oikein mitään positiivista itsestään. Peilistä katselee ihan ihme turjake, on katsellut jo jonkin aikaa, niinkuin meillä kaikilla joskus. No, luonneasiat taas...Pidän itseäni yleensä joissakin asioissa hyvinkin pätevänä ja onnistun ja rohkenen tehdä asioita, joita kaikki eivät tee. Mutta nyt, olen jotenkin vereslihalla ihan hassusti, eikä oikein tunnu mikään kovin hyvältä. Mietin, onko luonteessani niin suuria aukkoja, että ihmiset pettyvät minuun kerta toisensa jälkeen. Olenko hyvä sisko, tytär, ystävä, työntekijä ja niin edelleen. Juuri nyt en oikein osaa sanoa. Ehkä on hyväkin miettiä näitä asioita, mutta välillä on hyvä myös varmasti antaa itselleen armoa. Voi kun nyt pystyisi siihen!


Mutta tällaisena idioottimaisen positiivisena ja itselleen pakonomaisesti nauravana on todettava, että pakkohan se on ajatella, että kelpaan tällaisena. Eihän sitä viitsi pää nuupallaan kulkea, kuin aasi liian painavan taakan alla. Mutta sellaiselta kyllä tuntuu.


Parempia aikoja odotellessa niin ja siis myös hyvää ja parempaa ja leppoisaa ja antoisaa ja riemukasta ja säädyllistä ja mahtavaa uutta vuotta!


PS Sen uhallakin, että saan joulu ainainen-naapurin statuksen, aion pitää kynttelikön ikkunalla hiukan pitempään, kuin loppiaiseen. Nih.