Luopumista

Tällaista tämä elämä on. Joskus pitää luopua, vähän liian pian. Meidän perheen 4-vuotias berniherra Edi Eikka Edvardsson lähti koirien taivaaseen perjantaina. Terveydellisistä syistä, ja koiralle parasta se oli. Itse elelen Keski-Suomessa, mutta kyllä tuo Lounais-Lapin lempein karvahanuri oli mukava ja leppoisa kaveri silti. Harmittaa kovasti, varsinkin Edin äidin puolesta, joka ihmettelee ja nuuskii ja katselee ovelle, että milloin se kaveri tulee takaisin. Toki myös muut menettivät uskollisen mukanatouhottajatoverin. Muutama kuva Edin viimeisestä lenkistä, merenrannalta:

Minä en kyllä kovin syvälle uskalla mennä..

Edi jäi äitin jälkeen, mutta äitee onkin sukua sukkuloille ja torpedoille

Vähän voisin loiskutella

Ja sitten, koska innostuin, laitan Eikasta muutaman otoksen neljän vuoden varrelta. Kaikki tai ainakin useimmat on ottanut pikkuisin siskoni, jolla on tuota silmää kuvien otolle, ja myös kärsivällisyyttä odottaa parasta kuvahetkeä.

Elämän alkutaipaleelta

Mitä minun korvani kuulevatkaan, namuja!

Jarrut puuttuu!

:D

<3

Elämä on luopumista ja eläimen parasta ajattelemista. 
Edi pääsee yhdessä juoksemaan perheemme edellisten koirien kanssa. 
Lapin merikaupungissa tuli käytyä, siellä oli kesä parhaimmillaan, ja kuumia päiviä viilensi merituuli. Touhuttiin paljon mukavia juttuja, ja tosiaan, ilmat olivat ennenkokemattoman hyvät. Ihan kummaa. Villapuserot ja tuulitakit oli meillä molemmilla pakattuina. Että kyllä niitä sitten illalla tarvitsee. No ei tarvinnut. 

Kukkolankoski, Kukkolaforsen

Latusuvanto, paljon paarmoja :(

Melkoinen kuvakavalkadi. Jatkanpa nyt lomapäiviä tässä.